Akustiikka: Viitasen Piia

Tilaisuuden nimi: Akustiikka: Viitasen Piia
Tilaisuustyyppi: Pelkkä ilmoitus
Alkaa: 8.2.2019 19.00
Loppuu: 8.2.2019 23.59

Kulttuurikeskus Akustiikka
Koulukatu 2 B, Ylivieska


Liput 15 €.
Tammikuun KP-etukorttietu: liput 12 €, vain Akustiikasta.

Konsertti on Akustiikan näyttelysalissa, vapaat paikat.

Viitasen Piia on lauluntekijä Piia Viitasen luotsaama tummanpuhuvaa luomufolkia soittava yhtye, joka on hurmannut kolmella albumillaan niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja tuonut Viitasen maamme uusien tarinankertojien eturiviin.

Syksyllä 2012 julkaistu debyyttialbumi Viitasen Piia keräsi lukuisia loistoarvioita ja sai mainittavasti radiosoittoa, vaikka kyseessä oli omakustanne. Texicalli Recordsin julkaisema toinen albumi Uni onnesta toi yhtyeelle Emma-ehdokkuuden ja paikan Helsingin Sanomien vuoden 2014 parhaiden levyjen joukossa.

Yhtyeen marraskuussa 2016 julkaistu kolmas albumi Laulumaa on jatkanut nousujohteista kulkua, ja kerännyt täydet viisi tähteä niin Helsingin Sanomilta, Keskisuomalaiselta kuin myös Ilkalta ja Pohjalaiselta. MTV.fi valitsi Laulumaan vuoden kotimaiseksi albumiksi.

Viitasen Piia keikkailee soolona, triona sekä koko viisihenkisen yhtyeensä kanssa tai tarvittaessa harpulla, kanteleella tai jousilla vahvistetulla erikoiskokoonpanolla.

”Viitasella on harvinainen taito laulaa itsensä suoraan kuulijan syliin ja ihon alle. Hänessä on myös jotain hyvin luonnollista ja pakotonta. Ehkä selitys on siinä, että hän alkoi näppäillä kitaraa ja tehdä omia lauluja vasta muutama vuosi sitten Nepalissa.” — HS, Mari Koppinen

Kokoonpano:
Piia Viitanen - laulu & kitara
Matias Tyni - koskettimet
Sarah Palu - harppu & kantele


Graafinen suunnittelu Statiivi | Tekninen toteutus PVP | Copyright © 2014 Ylivieskan kaupunki