Etusivu Kaupunki-info Ajankohtaista Ylivieskan seutu noussut merkittävien kaupunkiseutujen joukkoon

Ylivieskan kaupunki 17.1.2020
(MDI Tiedote 23.10.2019)

Ylivieskan seutu noussut merkittävien kaupunkiseutujen joukkoon – ensimmäinen nousija kahteen vuosikymmeneen

Suomen kansallinen kaupunkiverkko on edelleen kattava. Suomessa on 29 toiminnallisesti merkittävää kaupunkiseutua, joista lähes puolet ovat monipuolisia korkeakoulupaikkakuntia tai metropolialueen lähiseutuja. Toisaalta pudotuspeli pienempien kaupunkiseutujen kohdalla on jo todellisuutta. Tiedot ilmenevät 23.10.2019 julkistetusta Kaupunkipolitiikan uusi aika -kirjasta, joka sisältää myös kaupunkiverkkotutkimuksen päivityksen.

Kansallinen kaupunkiverkko on supistunut reilussa kahdessa vuosikymmenessä kuudella kaupunkiseudulla. Kaupunkiverkko oli laajimmillaan vuosituhannen vaihteessa, mutta vuosikymmenten saatossa rakenteen karsiutuminen on vauhdittunut, esimerkiksi nyt joukosta putoavat Varkaus ja Riihimäki. Tässä päivityksessä merkittävien kaupunkiseutujen joukkoon nousee kahteen vuosikymmeneen uusi seutu, sillä Ylivieskan seutu kaupan keskittymänä nostaa sen mukaan listalle.

Merkittävän kaupunkiseudun asema määrittyy kaupunkiseudun asema määrittyy kaupunkiverkkotutkimuksessa seitsemän muuttujan kautta. Kaupunkiseutu määrittyy kansallisesti merkittäväksi kaupunkiseuduksi, jos sen suhteellinen osuus väestöstä tai eri talouden toiminnoista ylittää yhden prosentin kansallisesta arvosta tai jos sillä on kansallisesti merkittävä asema hallinnollisesti tai korkeakoulurakenteissa. Kaupunkiverkkotutkimusta on tehty vuodesta 1998 lähtien. Sen avulla on seurattu kansallisen kaupunkiverkon rakennetta ja kehittymistä, ja kaupunkien luokittelua on hyödynnetty kansallisen kehittämispolitiikan kohdentamisessa. Kaupunkiverkkotutkimuksen päivityksen 2019 on tehnyt aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI.

Tiedote luettavissa kokonaan osoitteessa:

https://www.mdi.fi/pudotuspeli-kaupunkien-valisessa-kilpailussa-kiristyy-monipuoliset-maakuntakeskukset-parjaavat/


Lisätietoja Ylivieskan kaupungin puolesta antaa
kaupunginjohtaja Maria Sorvisto, puh. 044 4294 210

MDI:n tiedotteen osalta luova johtaja Janne Antikainen, janne.antikainen@mdi.fi, 040 7641 829

Graafinen suunnittelu Statiivi | Tekninen toteutus Joki ICT | Copyright © 2014 Ylivieskan kaupunki