Etusivu Kulttuuripalvelut Historiapoimintoja

Poimintoja Ylivieskan 150-vuotiaasta historiasta

Kalajokilaakso Päätoimittaja Seppo Kangas

Kalajokilaakso Päätoimittaja Seppo Kangas

Kalajokilaakso julkaisi vuonna 2017 toimittaja Oiva Luhtaselan juttusarjan Poimintoja 150-vuotiaan Ylivieskan historiasta. Paikallislehti halusi näin osallistua kotikaupungin juhlavuoteen, joka samalla oli lehden 90. juhlavuosi. Paikallishistorian tallennus ja välittäminen nuorille polville on yksi paikallislehden tärkeimmistä tehtävistä.

Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuurijohtaja Katriina Leppänen

Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuurijohtaja Katriina Leppänen

Oiva Luhtaselan kirjoittama juttusarja Ylivieskan 150-vuotisesta historiasta sisältää ainutlaatuisia poimintoja paikallishistoriallisista tapahtumista ja kehityksen käänteistä. Ylivieskan kaupunki kiittää lämpimästi Oiva Luhtaselaa tästä suurenmoisesta kokonaisuudesta.

Kotiseutuneuvos, toimittaja Oiva Luhtasela

Kotiseutuneuvos, toimittaja Oiva Luhtasela

Kolmisenkymmentä tiivistä, vuonna 2017, kirjoitettua poimintaa 150-vuotiaan Ylivieskan historiasta eivät anna kattavaa kokonaiskuvaa menneestä. Valikoinnilla on pyritty valottamaan etenkin kunnan alkuvaiheita, oleellisin muutoksiin johtaneita tapahtumia ja niitä seikkoja, jotka ovat luoneet Ylivieskan identiteettiä. Tiedossa olevat kuvaajat tai kuvien omistaja on mainittu valokuvien yhteydessä.

Lähdetiedot:

  • Suur-Kalajoen historia, 1984;
  • Ylivieskan kirja, 1981;
  • Kari Hokkanen: Kyösti Kallio, 1986;
  • Suomi 75, 1992;
  • Keskipohjalaisia elämänkertoja, 1985;
  • Oiva Luhtasela: Kaksi vuosikymmentä kaupunkina;
  • Oiva Luhtaselan kotiarkisto.


1. Koko ajan omilla juurillaan

Ylivieskan kunnan ensi vuosi oli suuri nälkävuosi. Kuntalaisista kuoli 337 henkeä, 8,3 prosenttia. Pettuleipä oli arkea ja todellisuutta. Nämä pettuleivät on tehty myöhemmin näytteeksi kertomaan nykypolville vaikeista ajoista. Kuva: Olli Luhtasela.

Kello raksutti ja alkoi kaksinkertainen juhlavuosi, valtion ja kuntien, Suomen ja mm. Ylivieskan. Tässä kirjoitussarjassa kerrotaan 31 lyhyttä asiakokonaisuutta 150 vuotiaan Ylivieskan vaiheista. Kokonaisuus ei ole kattava, mutta oleellisuuksissa liikutaan. Pariin sataan sanaan ei paljon mahdu tarinaa, mutta katsotaan kuitenkin, miten tähän ja päivään on päästy.

Lyhyesti: kunta on pysynyt koko ajan tukevasti juurillaan. Eiväthän kaikki tapahtumat ole olleet kiinni kuntalaisista, kuudesta - seitsemästä sukupolvesta. Ollaan osa Suomea ja Pohjanmaata. Mutta kyllä kuluneet 15 vuosikymmentä ovat muuttaneet olosuhteita täällä enemmän kuin vuosisata sitä ennen.

Kunnan perustamisen aikaan Ylivieska ei suuresti poikennut Suur – Kalajoen väestörakenteesta. Jokilaaksossa asui talollisia 3600, talollisten poikia 1229, renkejä 4176, piikoja ja talontyttäriä 4291 ja itsellisiä 2442 sekä torppareita 529. Eli yhteensä noin 16 200, mikä on vähän enemmän jokilaaksossa kuin nyt on ylivieskalaisia. Teollisuuden palveluksessa oli 51, kaupan ja liikenteen 6, viroissa ja vapaissa ammateissa oli 168 ja leskivaimoja (!) 1100. Virkamiehiä ja papistoa oli jokilaaksossa 19 henkeä. Kunnan ensimmäisenä vuonna 1867 Ylivieskassa asui 3.900 henkeä. Ensimmäisenä vuonna koettiin täydellinen kato, halla oli totaalinen, vieskalaisista kuoli 337 eli 8,7 prosenttia.

Kunnan käynnistyminen toi kuitenkin vireyttä ja olihan 1864 perustettu ensimmäinen kauppa ja 1866 oli tullut valtakuntaan iso muutos; runoriimin mukaan ” viinaa kiellettiin keittämästä ja remupäiviä viettämästä”.


2. Kunnan perusti kappeliseurakunta

Ylivieskan kunnan perustaminen tapahtui Ylivieskan kappeliseurakunnan kokouksessa lokakuussa 1866. Kuva perustamispöytäkirjasta päättäjien puumerkkeineen. Kuva: Ylivieskan seurakunnan arkisto, Jussi Leppälä.

Niin siinä kävi… Laki kunnista oli tehty jo1865 ja annettu aikaa toteutukseen pari vuotta. Kalajoen seurakunnan Ylivieskan kappeliseurakunta kutsui koolle jäsenille avoimen kappelikokouksen lokakuussa 1866. Kunnan perustamispäätös tehtiin. Oli kaksi vaihtoehtoa: käynnistää kunnan hallinto ensi vuonna tai seuraavana. Päätettiin että heti vaan. Kuntakokouksen esimieheksi nimettiin talollinen Fredrik Sipilä, varalle kuudennusmies Antti Kippola.

Kunnallislautakunnan, nykyinen hallitus, esimieheksi tuli talollinen Leander Saarela, varaesimieheksi unilukkari(!) Jeremias Rahkolin, jäseniksi kuusi isäntää: Jaakko Raudasoja, Kustaa Kangas, Juho Vähäkangas, Jaakko Kivioja ja Leander Someroja, tuttuja sukunimiä vuosikymmenten varrelta. Eikä yhtään naista! Kunnankirjurin työt tulivat hyvän käsialan omaavalle Saarelalle.

Työt odottivat: tieasiat, kyytilaitos, vaivaishoito, terveydenhoito, järjestyksen ylläpito ja yhteinen paloapu (sammuttaminen). Myöhemmin kuvaan tulivat kouluasiat. Työnjako kunnan ja seurakunnan kesken oli kirjavaa, olihan seurakunta siihen saakka hoitanut myös maallisia asioita, sotiinkin liittyen.

Kuntakokouksiin tuli yleensä parikymmentä miestä. Kerran kävi niin, että paikalle tuli vain koollekutsuja! Kokoukset olivat pyhisin kirkonmenojen jälkeen, vaikka asetus kielsi sunnuntaiset kokoukset. Jos ei oltu yhtä mieltä, piti äänestää. Vuosikausia oli kaksi tapaa: manttaaliomistus määritti äänimäärän tai sitten kullakin oli yksi ääni. Manttaali tarkoitti talon kokoa, joka ilmaistiin yleensä peltoalana. Ajan myötä manttaaliäänestys jäi sivuun. Kokoukset pidettiin papin tai lukkarin puustellissa. Ensimmäiseen kansakouluun rakennettiin ns. kunnanhuone. Se riitti pitkään.


3. Päivärinta ja Knuutila selkärankana

Kunnan alkuvuosikymmeninä keskeiset kunnalliset vaikuttajat olivat lukkari Pietari Päivärinta ja talollinen Mikko Knuutila tässä aikajärjestyksessä.

Kun Ylivieskassa oli päästy 1866:nälkäjoulusta tammikuuhun 1867, oli loppiaisen jälkeen kunnallislautakunta pitänyt ensimmäisen kokouksensa. Näin valmisteltuna 19.1. voitiin pitää ensimmäinen kuntakokous kappalaisen virkatalossa. Kunnallinen toiminta oli alkanut.

Redrik Sipilän kolmivuotisen pj-jakson jälkeen valittiin kuntakokouksen esimieheksi 1869 lukkari Pietari Päivärinta. Hän oli muuttanut Oulunsalosta synnyinkuntaansa edellisen vuoden viimeisillä jokijääkeleillä. Hän oli kunnan esimiehenä 15 täyttä vuotta. Vilkkaimman kirjailijajakson kaksivuotisen väliajan korvasi ”perusylivieskalainen” Heikki Juurikoski. Päivärinnan toisen jakson jälkeen esimiehenä aloitti isäntä Mikko Knuutila. joka oli paikalla sitkeästi valtakunnan itsenäistymisvuoteen. Knuutilan jakso kesti ennätykselliset 29 vuotta!

Päivärinta ja Knuutila loivat jäntevän selkärangan paikallishallinnolle yli 40 vuodeksi. Se ei ole liikaa sanottu. Molemmat olivat kirkon miehiä, lukkari ja kirkonisäntä (21 vuotta). Molemmat olivat säätyvaltiopäivillä alueen edustajia, samoin kirkolliskokouksissa Turussa. Knuutila oli perustamassa Ylivieskan säästöpankkia ja johti isännistöä 21 vuotta. Hän oli perustamassa Oulussa maalaisliittoa. Knuutila on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota

Kunnallislautakunnan johtoa piti Leonart Saarela 8 vuotta. ajoittain kassastakin vastaten. Sairastuminen tuli jarruksi. Jatkaja oli niemelänkyläläinen isäntä Mikko Kalliokangas vuosina 1876 - 1889 ja 1894 -1896. Myöhemmin sukunimi lyheni Kallioksi. Perheen Kyösti-pojasta tuli Suomen presidentti. Hän oli 3-14-vuotias isän ollessa ”kunnan johtajana”, joten hallinnon kotioppia saatiin kotoakin. Toinen poika Ville Kallio oli kunnanhallituksen puheenjohtajana ennen pulavuosia.


4. Ensimmäinen Ylivieskan sote

Kunnan toinen sairaalarakennus tehtiin nykyisen terveyskeskuksen kirkonpuoleiseen kulmaan 1910-luvulla. Myöhemmin rakennus siirrettiin Huhmarin hiihtokeskukseen. Kuva: Matti Melantie.

Uuden kunnan sektoreista ensin piti saada toimimaan vaativin ja kiireisin, sosiaalipuoli. Nimettiin komitea pohtimaan nälänhätää, mies kylältään. Raaheen lähetettiin tomera nainen oppimaan kurssilla jäkälän käyttämistä leivän tekoaineksena, lisänä jauhetuille jyville. Sitä tietoa tarvittiin Vattehuusissakin, missä nälkäiset valittivat vellissä olevan liikaa vettä. Pettuleipää osattiin perinteisesti tehdä. Männyistä otettiin nila puun ja kuoren välistä. Koivusta saatiin keväällä mahlaa.

Lainamakasiini oli kunnan ja manttaalikunnan aikaansaannosta. Sieltä saatiin hallavuosien keväällä viljan siemen ja lisäpalautuksina tulojakin kunnalle.

Talousasiat saivat oman lautakunnan, talousyhdyskunnan, joka määräsi kunnanveron perusteet. Mäkitupalaisten peruste oli yksi äyri, torpparin 2, maakauppiaan 10, lukkarin ja jahtivoudin 4 ja kirkkoherran 15. Koululautakunta tuli vasta 1909 yhdistämällä koulujen johtokunnat. Tarvittiin ojituslautakunta. Huutolaissihteeri järjesti huutokaupat. Vaivaiset eli köyhät ja kodittomat lapset annettiin sen talon hoitoon vuodeksi, joka vaati alhaisimman markkamaksun kunnalta.

Kunnallislautakunta valitsi kätilön ja rokottajan. Rokottamisesta ei saanut kieltäytyä, jota asiaa valvoi kunnansihteeri. Kunnanlääkäri oli Kalajoella, sitten Nivalassa, kunnes Nivalan lääkäri muutti Ylivieskaan. Sitä ennen oli myös kiertävä sairaanhoitaja. Ja 1904 rakennettiin 10 sairaansijan sairaala nykyisen tuntumaan. Oli se sama, joka siirrettiin Huhmariin. Suomen itsenäistyessä sairaalassa oli jo leikkaussali. Lähin valtion sairaala oli ollut jo pitkään Oulussa, missä esimerkiksi lukkari Pietari Päivärinta oli saanut ammattiinsa liittyvän alan tietopohjan.


5. Liikkumisen lyhyt historia

Ensimmäisen auton Ylivieskaan hankki asemamies Joonas Ollila. Kuvassa Cajanuksen veljesten Chevrolett vuodelta 1924. Se oli ensimmäinen ”linja-auto”. Kuva: Matti Melantie.

Ylivieskassa 1800-luvun loppupuolella liikkumisen keinot eivät sisältäneet suuria riskejä. Hitaus oli ja on tärkein tekijä. Käveltiin lyhyet matkat; Ylivieskasta Ouluun kesti 16 – 20 tuntia. Talvella hiihdettiin. Reino Pinolakin hiihti vielä 60-luvulla valtuuston ”kauppalakokouksiin” Kantokylältä.

Kun oli raskaat tavarat siirrettävä, oli ratkaisu hevonen ja kärryt tai reki. Tarve teetti teitä. Kuntien väliset kilometrit muotoutuivat siten, että hevosella voi hoitaa asiat päivässä naapurissa käyden. Hevonen on hieman nopeampi astelija kuin mies. Silloin 30 - 40 kilometriä on sopiva huikonen.

Tulivat polkupyörät, mutta kaikki tiet eivät soveltuneet pyöräilyyn. Niillä kärrytkin olivat koetuksella. Pyörien painamat urat olivat joskus puoliväliin akselia. Hevosten nousukausi tuli, kun rautatie valmistui Ylivieskaan 1886. Ylivieskaan oli tuotavaa ja haettavaa. Kievarilaitoskin kannatti. Muodostui ensimmäisiä liikennejonoja.

Talvi teetätti lisätöitä, kun maanteiden auraukset yleistyivät vasta 1930-luvulla. Oli aikoja, jolloin jokijäät olivat paras ”tie”, Niin tuli Oulunsalosta Pietari Päivärinta loppumatkan kevättalvella 1866, kun matkusti perheineen lukkarinvirkaansa. . Autoja kummasteltiin vasta 1910-luvulla. Niemelänkylän kohdalla yksi seudun ensimmäisistä autoista upposi jokeen, kun jää petti. Tierummut pettivät autojen alla, ajoittain autoilla ajo kiellettiin. Kossit tienasivat ensimmäiset lanttinsa, kun avasivat ja sulkivat autoille tiellä olleita rinkejä, portteja. Tiheimmin rinkejä oli Soukan ja kirkonkylän välillä, peräti 17.

Henkilöautojen määrän kasvu kertoo paljon: 1960 niitä oli Ylivieskassa 181, 1970 1417, 1979 jo 3083, nyt vuonna 2018 8281.

Lentokenttä oli käytössä kymmenkunta vuotta alkaen 1985.


6. Miksi Ylivieskan keskusta on siinä missä on?

Tärkeä keskustan sijaintiin vaikuttava tekijä oli 1786 rakennettu Pekka Raudaskosken suunnittelema ristikirkko, joka palveli 230 vuotta Herran huoneena ja maamerkkinä. Kuva: Jussi Leppälä.

Siihen vaikutti kolme seikkaa. Varhaisin tekijä on ollut vanhin asutustiheytymä. Tosin vanhimmat veroasiakirjat, 1547 eli 470 vuotta sitten, osittavat, että silloiset 13 taloa olivat hajallaan, mutta kaikki jokivarressa. Niemelänkylä oli selkein ”kilpailija” Helaalanpuhdolle, missä oli muista poikkeava talorykelmä. Olivat Juurikosket ja Knuutilat, myöhemmät Jaakolat, Ylitalot ja Mattilat.

Kirkon sijainti on melko painava tekijä, nimityskinhän on kirkonkylä. Päätöksen ensimmäisen kirkon rakentamisesta teki 1643 piispa Iisak Rothovius: 60 kilometriä Kalajoen kirkosta. Tokko kilometrejä lienee silloin mitattu! Rakentamiseen päästiin vasta 10 vuoden päästä. Paikan kappelikirkolle sai määrätä Kalajoen kirkkoherra: Haapaniemelle, 2016 palaneen suunnilleen kolmannen kirkon raunioiden tuntumaan.

Kansantaru kertoo rakentamisen aloitetun Niemelänkylälle Heinistönniemelle. Päivällä rakennettu oli yöllä purettu ja tämä toistui. Toismielisten puheiden mukaan ”jättiläiset” halusivat kirkon Haapaniemelle. Piti myöntyä jättiläisten tahtoon. Osoittaa kirkon suurta merkitystä, kun paikasta silloinkin kiisteltiin. Kirkko oli ns. pitkäkirkko, jonka toisessa päässä oli ”hyvin korkea torni”.

Kolmas oleellinen asia keskustamuodostukselle oli joen ylityksen valitseminen rakenteilla olevalle rautatielle. Päätöksessä sillanrakentajia sitoi maininta ”Sievin, Ylivieskan ja Oulaisten kautta”. Jokirannat tutkittiin senaikaisin menetelmin. Vielä nytkin vähän veden aikana Savisillan tuntumassa paistaa pohjakallio. Niin rautatiesilta tehtiin kirkon ja kirkonkylän yläpuolelle.

Kolme erillistä tekijää ratkaisi keskustan paikan. Kuntakokouksen päätöstä ei tarvittu.


7. Rautatie ja terva auttoivat Ylivieskan Kalajoen edelle

Ylivieskan asemarakennus valmistui samanaikaisesti rautatien kanssa, lisäosa tehtiin myöhemmin Kuva: Olli Luhtasela.

Oululla on tervakaupungin maine, mutta terva on ollut Kalajokilaaksossakin ensimmäinen teollinen vientituote. Ylivieskalle vaikutti rautatien saaminen 1886 plussallisesti, kun ennen piti terve kyyditä Kalajoelle. Ylivieska ohitti kauppakeskuksena Kalajoen.

Tervaa poltettiin 1820-luvulta aina vuoteen 1904. Huippukausi oli 1820-luvulla. Suur-Kalajoen alueella poltettiin tervaa tuolloin 16.000 -18.000 tynnyriä, kun seuraavan vuokymmenen tynnyrimäärä oli 10.000 - 12.000. 1840-luvulla päästiin siitä vain kolmannekseen. Miksi? Maatalous voimistui ja isojako oli lopullaan. Katovuosina yritettiin tervalla saada rahaa entistä hanakammin.

Tervanpoltto elpyi vuosisadan loppupuolella, koska kansainvälinen kauppa vilkastui ja tarvittiin lisää laivoja. Eurooppa hyötyi Yhdysvaltain sisällissodasta, kun tervan tuonti sieltä tyrehtyi. 1860-luku oli tervan viennin huippukymmen Suomelle.

Katovuodet ja läänin eteläosan suhteellisen vähäiset metsät säätelivät polttoa, jossa oli myös hukkatuottoa. Sitä auttoi Nivalassa keksitty tervahytti, joka lienee ollut käytössä laajemminkin. Ylivieskassa tuotettiin tervaa vuosina 1889 - 1904 kaikkiaan 4.558 tynnyriä. Paras Ylivieskan tervantuottovuosi oli 1901: 637 tynnyriä.

On siinä ollut työtä myös tynnyrien tekijöillä. Ja alkoivathan metsät tuottaa rahaa myös tukkeina, vaikka eivät kaikki osanneet vaatia puusta kunnolla, olihan puu ollut siihen saakka tervan lisäksi käytössä vain rakennushirsinä, puuastioina ja polttopuuna. Ja uutta oli myös markan käyttö, kun siirryttiin vaihdantataloudesta rahatalouteen.

Tervan arvon väheneminen johti myös sahojen perustamiseen. Vuosina 1876 – 1905 Ylivieskaan perustettiin kahdeksan sahaa. Kiviojan saha oli työllistävin, 30 miestä, ja sen toiminta ensimmäisenä teollista. Myöhemmin sahan työntekijämäärä nousi kolminkertaiseksi.  


8. Ylivieska kasvatti Suomeen presidentin

Kyösti Kallion lapsuudenkoti oli Niemelänkylällä joen eteläpuolella lähellä syntymäkotia Kontiota. Rakennus purettiin huonokuntoisena vuosikymmeniä myöhemmin. Kuva: Oiva Luhtasela.

Ylivieskassa syntyi 10.4.1873, Suomen neljäs presidentti, Kyösti Kallio. Ylivieska kasvatti hänet aikuisuuteen saakka, kolmasosan hänen elinvuosistaan.

Kyösti Kallio kuului Kontion sukuun, yhteen Ylivieskan vanhimmista suvuista. Hänen talonpoikainen syntymätalonsa on yhä paikallaan Ojalassa, joskaan siinä ei asuta vakituisesti. Hänellä oli 11 sisarusta. Pikku - Kustuksi kutsuttu poika oli 3-14-vuotias, kun isä Mikko Kallio oli kunnallishallituksen puheenjohtajana. Kustuna hän sai kansakoulun päästötodistuksenkin. Hän koki isän toiminnan: kokouksia, neuvotteluja, turvattomien lasten huutokauppoja. Kun isä oli Suomen säätyvaltiopäivien talonpoikaissäädyn edustaja 1881- 87, oli Kustu 8-16 vuoden iässä ja näki, kun isä laati kotona kirjeitä valtakunnallisista hankkeista senaatille, edustajatovereilleen tai kuvernöörille. Oppia ikä kaikki.

Kontion maatalo oli iso, lypsäviä 25 ja useita palkollisia. Yleensä tilakoko oli puolta pienempi. Mikon perhe muutti melkein naapuriin ”vanhentamaan” Kallion talon pitäjiä, siitä sukunimen muutos. Nyt taloa ei enää ole, se lahosi. Muistan sen olleen ennen purkamistaan ”viljalaarina”. Myöhemmin Mikon perhe muutti Kankaalle Anttuuna - tädin talon pitäjäksi. Siellä Kustu oli ollut paljon jo sitä ennen, ei kuitenkaan adoptoituna. Anttuunalla oli paljon kirjoja ja lehtiäkin tuli. Paimenpoikana oli aikaa lukea ja miettiä.

Oli harvinaista, kun Kustu pääsi kansakoulun jälkeen Raaheen alkeiskouluun ja vielä erikoisempaa, että opintie jatko-opintoihin avautui Oulun Lyseoon. Oulun ajoista ja nuoren Kyöstin Ylivieskan vuosista seuraavassa poiminnassa.


9. Nuori Kyösti Kallio ei sopinut raameihin

Kuva Kyösti Kalliosta aikana, jolloin hän opiskeli Pohjois-Suomen silloin ainoassa lukiossa Oulussa ja kasvoi vuosia Ylivieskassa.

Ylivieskan ensimmäinen kansakoulu sai 1882 oppilaakseen 9-vuotiaan Kontion Kustun. Kaikilla neljällä luokalla hän oli tyydyttävä oppilas, silloisen tiukan arvion mukaan yleisarvio todistuksessa hyvä.

Raahen alkeiskouluun Anttuuna lähetti mielipoikansa Kustun ollessa 13-vuotias toiveena virkamies tai kauppias, jona hänen isänsä oli rikastunut. Koulumenestys oli aluksi juuri keskiarvion yläpuolella. Kielissä hän oli heikko, ruotsista tuli kahdet ehdot. Kun ensi luokka päättyi, oli todistuksessa viisi nelosta. Päästötodistusta hän ei odottanut, vaan erosi pyrkiäkseen Oulun lyseoon.

Oulussa hän aloitti neljänneltä luokalta ja kolmivuotiselta koulujaksolta vain tämä nelosluokka tuli läpäistyksi. Aritmetiikassa ja algebrassa tuli kympit, matematiikassa ja historiassa oli kahdeksainen. Hän syyllistyi vilppiin ja sai 11 tunnin karenssirangaistuksen. Tekikö se miehestä ylikorostuneesti rehellisen poliitikon? Hän menestyi aineissa, joissa oli ”selvä järki ja arvostelukyky riitti”. Ylempien luokkien oppilailla oli oma toverikuntansa. Se perustettiin alemmillekin luokille. Kyösti toimi sen esimiehenä. Se käsitteli yhteiskunnallisia aiheita, ajan ilmiöitä. ”Pikkukonventti” oli menestys ja siksi kai se yllättäen lopetettiinkin. Sen voi sanoa olleen Kallion yhteiskunnallisuuden ja tulevan poliitikon ”sisäänajo”.

Jälleen Ylivieskassa ympärivuoden olevana Kallio pohti ammattiaan. Hän oli aikalaisiinsa nähden paljon tietävä, riski ja yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hän välitti voita Ouluun ulkomaanmyyjälle, mutta kauppakoulu ei kiinnostanut. Hän tykkäsi maatöistä, mutta työvoimaa oli talossa Kankaalla ainakin riittävästi. Kyösti yritti ostaa kauppataloja Nivalasta ja Haapajärveltä huutokaupoista. Hän oli aktiivinen kunta-asioissa, edisti Raudaskylän kansakoulun perustamista ja oli mukana iltamien järjestämisessä, puhui ja lausui omiakin runojaan. Sitten Anttuuna osti 22-vuotiaalle miehelle Heikkilän ja Mehtälän maatalot Nivalasta.


10. Kuuden kaupungin poikittaisrata

Kuvanveistäjä Antonio Gudan ja hänen pienoismallinsa, joista toteutettiin oikealla oleva malli Pohjanmaan ratajuhlien yhteydessä. Kuva: Oiva Luhtasela.

Savon ja Pohjanmaan rautateitä yhdistävä poikittaisrata oli luonteva hanke. Kilpailu radan paikasta oli tiukkaa, alkaen kohta pääratojen valmistuttua. Valtiopäiväaloitteen teki 1894 ylivieskalainen säätyvaltiopäivämies Jaakko Hirvelä. Samoin asialla oli tiukin ottein ylivieskalainen säätyvaltiopäivämies Mikko Knuutila. Pietari Päivärintakin oli tukena.

Radan sijoittamisen vaihtoehtoina olivat Ylivieskan - Iisalmen lisäksi Ylivieskan - Suonenjoen, Ylivieskan - Suolahden, Kokkola - Suolahden sijoitukset sekä Oulaisista alkava suunta. Komitea mietti pitkään hanketta. 1910 asia oli taas esillä eduskunnassa. Poikittaisrataa pidettiin tärkeämpänä kuin maanteiden rakentamista.

Rakentaminen alkoi Iisalmen päästä 1917. Ei ollut sattuma, että kulkulaitosministerinä oli silloin ratavarren asukas Kyösti Kallio. Hänkin oli ajanut rataa jo säätyvaltiopäivillä ollessaan. Rakentamisessa oli pari taukovuotta ja lähetystöjä lähti täältä. Ylivieskan päästä rakentamineen alkoi 1924 ja seuraavana vuonna oli jo virallista liikennettä 154 kilometrin pituisella radalla. Avajaisjuhlaa vietettiin 1926, kun aloitteesta oli kulunut yli 30 vuotta.

Näin Ylivieska muuttui risteysasemaksi ja erottui silläkin naapureistaan. Kasarmialue rakennettiin heti 1920-luvulla. Noin 30 vuotta kukoistanut rahtiliikenne maanteillä radanvarsikuntiin koki parhaan aikansa päättyneen. Kevarit Jaakolassa ja Raudaskylällä loppuivat. 1960-luvulla perustettiin VR:n Ylivieskan rautatieliikennealue.

Ylivieskassa oli rautatieläisiä 1920 kymmenkunta, 1947 101 henkeä, 1980-luvun alussa 90 ja lisäksi ratatöissä ja veturivarikolla 180, yhteensä siis 270. Vain itse kaupunki ohitti tuolloin työllistäjänä VR:n. Nyt asemalla ei ole yhtään VR:n palkkalaista. Mutta perinne ylivieskalaisista rautatieammattilaisista jatkuu, työpaikka liikkuu.

Rata on kaupunkirata. Se yhdistää kuusi kaupunkia ja odottaa sähköistämistä.


11. Kalajokilaakso löysi itsensä

Heikki Simonen näki alueellisen toiminnan merkityksen ja oli aktivisti tässäkin asiassa. Kuvan omistaja: Erkki Ojakangas.

Ei voi muuta kuin todeta, että ennen sotia eletyt itsenäisyysajan vuosikymmenet tällä seudulla olivat hitaan kehityksen, miltei pysähtyneisyyden kautta. Toisaalta se kuvastaa ajan henkistä ilmastoa silloisella maaseudulla. Ei ollut riittävän tarmokkaita kuntapäättäjiä ja toisaalta kunnat olivat yksin liian pieniä yksiköitä. Kun maassa oli maanviljelijäväestöä 1960-luvun alussa 30 prosenttia, oli prosentti täällä 65. Ei ollut kiistattomia keskuksia, ammattikoulutus heikkoa ja kunnat varoivat, ettei naapurikuntaa tullut autetuksi.

Tähän tilanteeseen tuli muutospaine, kun 1939 kansanedustajakautensa aloittanut alavieskalainen Heikki Simonen (sos.dem.) aktivoi pohtivan miesryhmän Kalajokilaaksosta valmistelemaan alueellista neuvottelukuntaa. Sen perustavassa kokouksessa 1.9.1948 Ylivieskassa Simonen oli alustajana, ilmeisesti idean isänäkin. Perustettiin Kalajokilaakson taloudellinen neuvottelukunta, valittiin sille valtuuskunta (mm. Kustaa Vilkuna ja Kusti Eskola) sekä johtokunta. Simonen, joka muutti Ylivieskaan 1950, toimi hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Valitettavasti kukin oli mukana yksityisenä henkilönä, niin mm. Aarne Halla kuin Kalle Kiviojakin.

Työlistalle tulivat pellavakehräämön, Ylivieskan viljavaraston, Rahjan radan ja sataman, runkoviemäriverkoston saaminen, Ylivieskan - Haapaveden tien ajaminen, tubipiirin perustaminen sekä Oulaisten parantolan saaminen keskusparantolaksi ynnä valistustoiminta kulttuuriharrastuksineen. Tavoiteltiin Haapajärvelle radiolähetysasemaa ja Pohjois-Suomen maamiesopiston perustamista ja Ylivieskasta kauppalaa. Nopeat toteutumiset jäivät vähiin.

Oleellinen parannus oli, kun 1952 saatiin kunnat mukaan toimintaan. Ongelmina nähtiin elinkeinoelämän yksipuolisuu s, peruskuivatusurakka, hallaisuus, työttömyyden lisääntyminen sekä tiestön hidas parantaminen. Painoa sai Rahjan sataman rakentaminen ja Haapajärjen - Pihtiputaan radan kiskottaminen. Ohjelmaan tuli myös runkotien rakentaminen Ylä-Savoon ja B-mielisairaalan saaminen Kela-lainoineen Ylivieskaan

Alueellisuus, yhteistyö oli tullut jokilaakson kehityksen keskeiseksi edistäjäksi. Se oli opittu kantapään kautta.


12. Talousalueen liitto vahvisti koko Kalajokilaaksoa

Kunnallismiehiä KTL:n jälkeen. KTL:n aktiivisen toimikauden jälkeenkin Kalajokilaakson kunnallismiehet ja –naiset kokoontuivat palavereihin vanhasta tottumuksesta ja yhteisen linjan tarkistuksen vuoksi. Kuvassa vas. kh:n puheenjohtaja Raili Myllylä Kalajoelta selin, kunnansihteeri Reino Kivioja Nivalasta, kunnanjohtaja Aarne Karvonen Alavieskasta, kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski Kalajoelta ja valtuuston puheenjohtaja Veikko Kalliokoski Sievistä.

Mikä on Kalajokilaakson taloudellinen liitto, KTL? Se oli nimikkoalueen kuntien yhdistys, joka hoiti jokilaakson edunvalvontaa ylikunnallisissa ja muutoinkin tärkeissä asioissa. Sitä edelsi Kalajokilaakson alueellinen neuvottelukunta, josta edellispoiminnassa kerrottiin. KTL aloitti 1958.

Yritin koota KTL:n ajamista asioista listan, koska liiton historiaa ei ole tietääkseni julkaistu. Ei sellainen lista yhteen poimintaan mahdu! Parempi on todeta, että uusittu alueorganisaatio hoiti yleensä menestyneesti kaikkia alueen ylikunnallisia asioita. Ilman sitä Kalajokilaakson kehitys olisi ollut hitaampaa ja riitaisempaa. Lista yhteisistä asioista, joita ei 1960- ja 70-luvuilla hoidettu KTL:n kautta yhteisesti, olisi melko lyhyt.

KTL tutki kuntien ja valtion tukirahoin yhteishankkeita, suunnitteli, neuvotteli ja auttoi päättämisessä. Tärkeänä pidettiin tiedotusta, seminaareja, kulttuurilla tuettuja tapahtumia ja koottiin julkaisuja. Esimerkiksi 1964 koottiin elinkeinopäivien esitelmät 16-sivuiseksi julkaisuksi sarjanumerona 12. Siinä julkaistiin valtakunnansuunnittelutoimiston johtajan V. Paavilaisen kehitysaluelinjaukset, minkkitarhauksen mahdollisuudet, soiden hyödynnysaloitteet, uusjaon edut, vesistötöiden tavoitetoimet ja alueliiton oma tavoiteohjelma, lisäliitteenä koko jokilaakson kehittämisohjelma. Tärkeä runkotien saaminen Kalajoen satamasta Nurmekseen oli liiton suurtavoite, samoin Kalajoen vesistötyöt pengerryksineen.

KTL:n avarakatseisuuden selittää se, että suunnittelusihteeriksi tuli kalajokinen Uuno Rahko, uskomattoman idearikas ja sisukas uurastaja. Mukana olivat kuntien ykkösmiehet: Raution pappi Martti Peltonen, Alavieskan Filippus Rajaniemi, Pyhäjärven Lauri Kontkanen, Haapajärven Sulo Hakulinen, Nivalan Kalle Kivioja, Reisjärven Urho Aho, Lauri Jylhä työllisyysasiantuntijana Ylivieskasta, josta myös Aukusti Kunelius. Merkillepantavaa oli, että KTL:n henkilöpainopiste oli pitkään Ylivieskan ulkopuolella, vaikka Ylivieskan kasvu oli yksi päätavoitteista.

Miksi KTL lopetti toiminnan 1980-luvulla? Aika ajoi ohi, hallinto kehittyi. Valtiopäiväneuvos Kalevi Mattilan kansanedustajakaudella KTL vielä toimi. Uudenlainen KTL olisi ehkä nytkin tarpeen.


13. Kauppala-aloitteita tekivät yksityiset

Kauppalahankkeita tuki Kalajokilaakso-lehti, niin sen ensimmäinen päätoimittaja-omistaja Aarne Halla (kuvassa) kuin monet toimittajat myöhemmin. Lehden alueellisuus on ollut ja on keskustakehitystä tukeva tekijä.

Historiassa muutokset tapahtuvat niin, että ensin ovat syyt ja sitten seuraukset. Ylivieskasta tuli 1925 rautatien risteysasema. Edes Kokkola ei ollut risteysasema. Uutta oli Kasarmialueen rakentaminen valtion toimesta. Kolmantena syynä voi pitää Kalajokilaakso - lehden perustamista. Seuraus: Asioitsija F.A. Kumpula kirjoitti joulukuussa 1927 kunnanvaltuustolle kirjeen, missä esitti kuntamuodon muuttamista keskustan osalta kauppalaksi. Niinhän olivat muodostuneet kauppalat ennenkin, viimeksi Rovaniemi.

Valtuusto nimesi toimikunnan selvittämään mahdollisuuksia. Asia eteni valtakunnan tasolle. Taajaväkisten yhdyskuntien komitea piti muutosta mahdollisena, mutta paikallinen valtuusto antoi asian raueta. Kauppalalla oli edelleen kannatusta. Kalajokilaakson perustaja- päätoimittaja Aarne Hallakin kannatti muutosta. Niinpä kansalaiskokous valitsi toimikunnan viemään asiaa eteenpäin Kumpulan johdolla. 1930 toimikunta itse esitti valtioneuvostolle aloitteensa. Kielteisen päätöksen perusteluna oli pulakauden tilanne ja ettei muutos olisi keskustalle eikä sivukylille hyväksi, päinvastoin.

Toinen yritys kauppalaksi tehtiin sotien jälkeen 1946. Sekin oli yleisen kokouksen aktiivisuutta. Kokouksen nimittämänä toimikunnan puheenjohtajana oli valtuuston uusi puheenjohtaja Taavi Hamari. Kysyttiin valtuustolta. Enemmistö vastusti.

Jotain kertoo se, että Oulun lääniäkin asia kiinnosti. Lääninhallitus nimesi selvitysmiehen tutkimaan asiaa. Ratkaisu ei ollut yksiviivainen. Vasta peräti neljän vuoden kuluttua selvitysmies J. Pelttari totesi, että hanke oli parasta hylätä. Ylivieskassa kuitenkaan ei luovuttu. Kirje Helsinkiin. Tämä toinenkin aloite kaatui valtioneuvostossa.

Nämä kaksi hanketta olivat siis vireillä taukoineen 33 vuota.


14. Sivukylätkin kauppalaksi - sopu vahvistui

Kolmas kerta toden sanoi Ylivieskan kauppala-hankkeessa. Taas lähdettiin liikkeelle yleisellä kokouksella, tavallaan oppositiohengessä, maaliskuussa 1960. Kokous nimesi ison toimikunnan ja sen puheenjohtajaksi liikemies Emil Märsellin. Hänen yrityksessä kyllästi puhelin- ja sähköpylväitä joen pohjoispuolella lähellä rautatietä.

En tiedä, kenen idea oli tavoitella koko kunnan kokoista kauppalaa. Pidän ilmeisenä, että se oli Märsell tai sitten kantokyläläinen maanviljelijä Reino Pinola, josta tuli tammikuussa 1961 kunnanvaltuuston uusi puheenjohtaja. Ehkä siitä vaiettiin taktisista syistä.

Helmikuussa 1961 asia meni valtuuston käsittelyyn rahoitustoivein. Myönnetyn määrärahan ehtona oli koko kunnan muuttaminen kauppalaksi. Se oli valtakunnallisesti uusi linjaus. Perustuksellisuutta osoittaa, että kunnan rahaa saataisiin ehtona oli kutsua tutkijoiksi Maalaiskuntien liiton ja Kaupunkiliiton edustajat.

Ulkopuolisten varatuomarien Paavo Pekkasen ja Eino Östmanin raportin mukaan edellytykset toteuttaa kauppalahanke olivat melko hyvät. Perusteluissa viitattiin sijaintiin Oulun ja Kokkolan välissä olevana risteysasemana. Ennakoitiin Ylivieskan muodostuvan kaupalliseksi, taloudelliseksi ja hallinnolliseksi keskukseksi, jota todella tarvittaisiin nopeuttamaan kehitystä ja lisäämään työllisyyttä. Uutta hallintoa olisi kaavoittamisen tehostaminen ja rahatoimiston sekä järjestysoikeuden perustaminen.

Hanke eteni. Valtuusto teki 18.3.1963 toimikunnan esityksen mukaisesti yksimielisen päätöksen hakea valtioneuvostolta kuntamuodon muuttamista kauppalaksi 1.1.1965. Päätös tehtiin kunnantalon kakkoskerroksen valtuustosalissa. Talo, nyt purettu, oli tulevan Aarne Hallan kadun tuntumassa. Hyväksyminen valtioneuvostolta saatiin.

Muistan, kun kauppalaksi tuloa juhlittiin 1.1.65 Kauppakadun aukiolla osuuskaupan kohdalla. Innostunutta väkeä oli torin täydeltä. Perustettiin kauppalaninsinöörin ja kasöörin virat sekä silloin edellytetty järjestysoikeus, siis kunnallinen oikeusyksikkö. Sen sivutoimiseen johtoon valittiin varatuomari Paavo M. Petäjä Haapajärveltä.


15. Koko kunta -aloitteen tekijä ”löytyi”

Keskustan sijasta koko kunta kauppalaksi oli ennakkoluuloton ratkaisu. Idean ”isä” oli Reino Pinola.

Viime viikonvaiheessa minua vaivasi se, etten ollut voinut kertoa lukijoille poiminnassani 3.7. kenen idea oli esittää koko Ylivieskaa kauppalaksi. Eihän muistelua voi esittää faktana ja muisteluni mukaan se olisi voinut olla Reino Pinola tai Eemeli Märsell, kuten olin arvellut lukijoille. Kävin uudelleen selailemaan huonosti järjestettyä arkistoani. Eläköön: löysin faktatiedon.

Valtuuston puheenjohtaja Reino Pinola muisteli Kalajokilaakso- lehden vuoden 1970 viime numerossa silloin huomenissa kaupungiksi muuttuvat päätösprosessin vaiheita. Märsellin johtama kauppalatoimikunta oli pyytänyt valtuustolta 200.000 markan avustusta teettääkseen tutkimuksen kauppala-aloitteesta. Maalaisliiton valtuustoryhmällä oli ryhmäpäätös vastustaa hanketta eli perustaa kaksi huonovointista Ylivieskaa: kauppala ja maalaiskunta. Kokous pitkittyi ja pitkittyi. Puheenjohtajana Pinola tunsi tarvetta käydä välillä hetkeksi ulkona. Kun hän palasi varapuheenjohtaja Aukusti Kuneliuksen johtamaan kokoukseen, istahti hän takapenkille.

Pinola itse kertoo: ”Totesin asian olevan niin kitkerän, että jokin ratkaisu täytyy löytyä. Tein ehdotuksen, että tuo määräraha myönnettäisiin sitä varten, että tutkittaisiin koko kunnan alueen muuttamista kauppalaksi. Tämä asia sai aikaan sekä hilpeyttä että kannatusta. Asiasta äänestettiin ja suurella enemmistöllä asia ratkesi myönteisesti, ainoastaan neljä meikäläistä oli uskollinen ryhmäpäätökselle.”

Pinolan mukaan päätös olisi voitu kaataa valituksella, koska hän teki kunnallislain vastaisesti, kun oli paikalla eikä toiminut puheenjohtajana. ”Mutta valitusta ei tullut ja tämä päätös oli aivan ratkaiseva koko kauppalakysymyksen käsittelyssä”, totesi kokenut Pinoperän mies muistelussaan.

Se ”vessakäynti” kannatti tehdä.


16. Pieni sota tiepiirin keskuspaikasta

Tiepiirin parakkikylä, noin kymmenkunta usean huoneen parakkia, koottiin Päivärinnan lukkarilan ”takapihalle”. Kuvassa, vuodelta 1963, etualalla osa piirin henkilökunnasta. Kuva: Kalajokilaakso, Jouko Lassilan jutusta.

Ylivieska oli maalaiskunta, kun pyrki 60-luvun alussa perusteilla olevan Keski-Pohjanmaan tiepiirin keskuspaikaksi. Siitä syntyi ”pieni sota”, jossa oli mukana maan hallitus. Samaan aikaan oli ajankohtaista ammattikoulun sijoitus jokilaaksossa ja poikkeavat asenteet liittymisestä Kokkolan tulevaan keskussairaalaan.

Keski-Pohjanmaan tiepiirin määräraha oli eduskunnassa saatu valtion 1961:n budjettiin ja samalla hyväksytty ponsi Ylivieskasta piirin pääpaikkana. Piirissä olisivat budjetin mukaan Oulun läänin eteläiset ja Vaasan läänin pohjoiset kunnat. Olikin tosi yllättävä uutinen 23. 6.-61:n lehdissä: Hallitus oli päättänyt perustaa piirin kaksikielisenä, ottanut mukaan mm. Kokkolan ja määrännyt Kokkolan piirin pääpaikaksi.

Sattui niin, että pääministeri Sukselainen, joka oli asian nuijinut, tuli sovitulle vierailulle Nivalaan 27.6. Heikkilän tuvan pitkän pöydän ympärillä istuvat Ylivieskan ja Nivalan miehet vaativat selitystä eduskunnan kannan vastaisesta hallituksen päätöksestä. Sukselainen sanoi, ettei sellaista päätöstä oltu tehty. Hänelle näytettiin lehtiuutinen. Näin oli käynyt: kulkulaitosministeri Kauno Kleemola Kannuksesta oli junaillut päätöksen lyhyesti TVH:n johtosäännön 27:en pykälän muutoksena.

Kun Kalajokilaakson hätäkokous Ylivieskassa kokousti, oltiin yhtä mieltä niin vahvasti, ettei sen vahvemmin Reino Pinolan mukaan olisi voitu olla, niin myös päätöksen muuttamisen vaateesta. Paljastui myös, että parhaillaan istuneen K-P:n läänikomitean väitettiin kannattaneen lausunnossaan Kokkolaa pääpaikaksi. Komitean jäsenet Kalajoen Uuno Rahko ja Ylivieskan Jaakko Takalo vakuuttivat komitean enemmistön olleen Ylivieskan kannalla.

Hallitus vaihtui muista syistä ja uusi hallitus äänesti keskuspaikasta 7-7. Pääministeri Martti Miettusen ääni ratkaisi kiistan Ylivieskan eduksi. Kokkola jäi piirin ulkopuolelle ja Pyhäjokilaakso tuli mukaan, onnekseen, vaikka olikin ollut nihkeä.

Ensimmäisen kerran tiepiirin keskuspaikaksi pääsi maalaiskunta. Kauppalahanke sai sykäyksen eteenpäin.


17. Nopea harppaus kohti kaupunkia

Kauppalapäätöksen hakemisen nuiji 18.3.1963 silloisessa kunnantalon yläkerrassa Reino Pinola. Oikealla kunnanjohtaja F. O. Koskinen, vasemmalla kunnansihteeri Jaakko Rautakoski. Kuva: Oiva Luhtasela.

Ylivieskan kuusivuotinen kauppalakausi oli nopeaa monien alojen viriämistä ja kasvua.

Kerran oli todella kiire! Oli kysymys asutuspiirin, myöhemmin maatalouspiirin, perustamisesta Ylivieskaan. Valtuuston puheenjohtaja Reino Pinola oli 1965 ajamassa asioita Helsingissä. Hän soitti kauppalantalolle, että huomenna pitää hänellä olla uuden valtion virastotalon alustavat suunnitelmat ja kustannusarvio esittäväksi viranomaisille. Niitä ei ollut. Kauppalaninsinööri Veikko Sorvisto teki ne samana päivänä ja yöjuna vei ne Hesaan. Niin saatiin uusi maatalouspiiri Ylivieskaan.

Tarvitsihan uusi tiepiirikin tiloja, kun toimittiin parakeissa (toistakymmentä) nykyisten Päivärinta-kerrostalojen paikalla. Liikenneolot paranivat. Tiepiiri oli tehokas ja sai rahaa suhteellisen löyhästi työttömyyteenkin vedoten. Uusittiin maantiet Ylivieskasta Kalajoelle, Sieviin, Haapajärvelle ja Oulaisiin sekä myöhemmin uusi tie Haapavedelle. 1967 perustettiin Ylivieskan katsastuskonttori alueellisena. Useimmin auton nokka oli kohti Ylivieskaa. Virallisen tilaston mukaan Ylivieskan rajoilla kulkevista autoista 1-2,4 prosenttia meni Ouluun tai Kokkolaan, muut Ylivieskan keskustaan.

Virastotalo valmistui 1970. Postin lajittelukeskus tuli 1971 ja ammatinvalinnan ohjaustoimisto 1969.

Yrityspuolella Kalajokilaakson Osuusliikkeeseen yhdistyi Pyhäjokilaakson vastaava. Perustettiin Keski-Pohjan säästöpankki ja Oulaisten Osuusmeijeri liittyi Ylivieskan vastaavaan. Neljässä vuodessa saatiin kauppalaan kahdeksan autojen maahantuojan piiriedustukset korjaamoineen, samoin viiden vakuutuslaitoksen piirikonttorit kahdessa vuodessa.

Väkiluku kasvoi ainakin sadalla vuosittain. Rakennettiin keskustaa, jonne muutti uusia ylivieskalaisia ja sivukylien väkeä. Yrityksiä perustettiin kymmeniä vuodessa. Perustettiin uusia kauppalan virkoja. Oltiin optimisteja.


18. Ylivieska kaupungiksi 1.1.1971

Kirkonkylän muuttuminen kaupunkimaiseksi näkyy kuvassa: viljapellolle rakentamista ja katuja, asuntoja… Taustalla silloisen ylpeydenaiheen, valtion viljavaraston, työmaa. Kuva: Matti Melantie.

Toista kertaa kukkivat tuomet uudessa Ylivieskan kauppalassa, kun muutamat kaupungin luottamusmiehet ja useat yritykset ottivat esille kaupunkihankkeen. Olivat huomanneet, että Haapajärvi ja Oulainen olivat hakemassa kauppalaoikeuksia.

Lokakuun lopulla 1966 valtuusto päätti hakea kaupunkioikeuksia 1968 alusta. Valtion sektorivirkamiehet puhuivat mm. psykologisesta kaupungista ja se olikin yksi perusteista myös Ylivieskalla. Lisäperustelu tuli sekin omalta alueelta: Keski-Pohjanmaan läänikomitea esitti talvella -67 ko. läänin perustamista niin, että pääpaikka olisi Ylivieska. Ei auttanut, valtion päätös 1967 oli, ettei vielä.

Ja niin uusi esitys kaupungiksi tehtiin valtuustossa 1969 lisäten mukaan kolme uutta perustelua. Valtakunnansuunnittelutoimiston (ei osattu tehdä lyhenteitä) mukaan Ylivieskan vaikutusalueeseen kuuluivat Kalajoki, Alavieska, Rautio, Sievi ja Nivala, lähes 40.000 silloista asukasta.

Toisena pointtina oli Oulun yliopiston kolme tieteellistä tutkimusta, jotka osoittivat, että Ylivieska on alueensa kehittynein kunta. Maantieteellisen laitoksen professori Uuno Varjo vakuutti, että ainoastaan silloin voidaan läänin ensimmäistä seutukaavaa pitää onnistuneena, jos siinä Ylivieska huomioidaan kaupunkina.

Kolmanneksi viitattiin kehitysalueiden neuvottelukunnan piirissä todetun, että maahan tulisi tasapuolisuuden vuoksi perustaa ainakin kolme kaupunkia, ensimmäisenä mainiten Ylivieska. Aurinko ehti nousta lakeudella vain 42 kertaa ja 3.10.1969 annettiin asetus Ylivieskan kaupungin perustamisesta 1.1.1971 alkaen. Allekirjoittajana oli tasavallan presidentti Mauno Koivisto.

Muistan, että se oli ylivieskalaisille iso uutinen, valtakunnallinen. Oleellisesti hallintorakenne ei juuri muuttunut, mutta muutos sai vauhtipyörään lisää kierroksia. Kuului runsas vuosi, kunnes syötiin vartaassa pyörivää härkää kolmiotorilla.


19. Kaupungin ensi vuosikymmen ennätyksellinen

Kauppalavaiheen loppupuolella rakentaminen koki huiman nousun, joka jatkui vuosi vuodelta. Pylväiköt kertovat uusrakentamisen tuhansina kuutioina ja valmistuneiden asuntojen lukumäärät mustina kuutioina. Kotien huippu oli neljäntenä kauppalavuotena.

Vain neljä valokirjainta vaihdettiin! Niin vastavalmistunut kauppalantalo muuttui kaupungintaloksi. Alkavana vuosikymmenenä tapahtui paljon muutakin. Vuosikymmen 1971:stä alkaen oli rajua muuttamista ja monipuolistumista. Eivät muut kymmenluvut ole vastaavaan yltäneet.

Kerrotaan luettelomaisesti. Kirjastotalo näyttelytiloineen valmistui -71. Maatalouspiiri ja kasvatusneuvola aloittivat -72, samoin Ylen paikallistoiminta, ensimmäinen päiväkoti ja valvontakeskus, vaikka laki hälytyskeskuksista tuli maahan vasta -76. Visala laajeni -75.

Sairaala muuttui -73 ylikunnalliseksi kansanterveyskeskukseksi ja sen laajennus käynnistyi heti. Samalla saatiin elintarvikelaboratorio ja A-klinikka parissa vuodessa. 1974 aloittivat alueellinen oikeusaputoimisto, ammattikurssikeskus, kulttuurilautakunta, kesäyliopisto.

Katuja viemäreineen vuosikymmenessä rakennettiin kaikkiaan 24 kilometriä. Tehtiin Helaalan silta keskustaan ja Niemelänkylän silta, jonka puute oli ollut hyvä vaalivaltti. Urheiluun sijoitettiin vuosikymmenessä paljon ja monipuolisesti.

Teollisuuspiiri aloitti -75, samaan aikaan Wärtsilän putkipakettitehdas Savontien poskessa toi työpaikkoja monelle, niin kuin Rautaruukin muotopalkkitehdas parin vuoden päästä Koskipuhtoon. ”Silkkienkelitehdasta” laajennettiin Toivonpuistossa. Kaukolämpölaitos toteutui -76. Lentokentän rakentaminen eteni seuraavana vuonna. Yläastetta laajennettiin -77. Valtion toinen virastotalo valmistui -78 ja laajennettiin silloisen teknisen koulun, ammattikorkean, tiloja. Kirjastoauto starttasi vuosikymmenen lopulla.

Maata kaupunki osti vuosikymmenessä 340 hehtaaria. Erilaisia rakennuksia valmistui 1940 kappaletta. Uusia asuntoja otettiin käyttöön 1.450 ja uusia liikkeitä käynnistyi 120. Väkiluku kasvoi yli sadalla joka vuosi, kasvun kaksinkertaistuessa kauppalakaudesta. Kaupungin vuositalousarvio kasvoi 12 miljoonasta 82:aan miljoonaan markkaan, veroperuste eli äyri nousi kaksi äyriä, -17:ään ja markoissa 35 miljoonasta 194 milliin. Kaupunkilaisia oli vuosikymmenen vaihtuessa 11.700, heistä paljon uusia vieskalaisia.


20. Mikä mahdollisti kaupungin hyvän alkutahdin?

Erkki Pokki kaupunginjohtajana oli henkilö, joka johti ensimmäisen kaupunkivuosikymmenen Ylivieskassa todella onnistuneesti. Kuva: Oiva Luhtasela.

Ei se ollut sattumaa eikä ihmekään! Taustalla oli toistakymmentä eri tekijää. Kauppalakauden hyvä vire jatkui ja ylivieskalaisten itsetunto oli kasvanut.

Jokilaakson ilmapiiri oli yleensä myönteinen. Valtakunnassa pantiin alkuun hyvinvointia. Ja riittihän kehittämiskohteita. Esimerkiksi kylätiet olivat niin huonokuntoisia osan vuodesta, että valtuuston puheenjohtaja Reino Pinola kertoi usein joutuneensa hiihtämään 15 km kirkonkylälle kokoukseen Kantokylän Pinoperältä.

Mukaan hallintoon luottamusmiespaikoille otettiin mukaan myös uusia ylivieskalaisia. Virkamiehiä ja toimihenkilöitä saatiin lisää kaupungin ensi vuosikymmenenä yli 70. Kun 1971:n alkaessa virkamiehistöä oli 30, nousi se yli sataan henkeen. Vaikuttajan paikoille tulivat uusina mm. elinkeinoasiamies, geodeetti, koulutoimenjohtaja, kunnallinen oikeusasiamies (!), nuorisosihteeri, kuluttajaneuvoja ja vuosikymmenen lopulla kaupunginarkkitehti ja puoli kulttuurisihteeriä ynnä monia väliportaaseen.

Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto ja maakuntaliitto antoivat tukea ja asiantuntemustaan. Myös Kalajokilaakson talousalueen liitto oli vahva tukija. Mainitsen näistä KTL:n miehistä eniten myönteisesti vaikuttaneet kunnallisneuvokset: Uuno Rahko Kalajoelta ja Kalle Kivioja Nivalasta. Kaupungin hallinnossa ei ollut ”jarruttajia” muuta kuin esimerkiksi saakka.

Aluesuunnittelu, joka otti ensi askeleitaan, vaikutti tukena keskustakehityksessä, mutta ei toisaalta ollut kovin pitkäjänteistä. Suomeen luotiin monia uusia ammatteja toteuttamaan päätöksiä ja Ylivieska oli mukana perin aktiivisesti. Joskus ehdittiin ennen uusia lakeja, joskus samana vuonna lain tullessa voimaan tai kohta sen jälkeen.

Yksi tärkeä tekijä oli Sievin kunnanjohtaja Erkki Pokin valinta kauppalanjohtajaksi pari vuotta ennen kaupunkikautta. Kaupunkikauden ensi vuosikymmenen aikana Pokki oli kaupunginjohtajana idearikas, rohkea, monipuolinen, innostava ja taktillinen verkostoituja. Ansaitsisi katunsa!


21. Oliko Ylivieskassa pulavuosina lehmäkapina?

Jaakko Kivioja, Kivi-Jaska, oli pitkään paikkakunnalla aikaansaava vaikuttaja, useimmin ilman muodollista vastuunpaikkaa. Kuvan omistaja: Onni Mattila.

Suomessa 1930-luvulla koettu lama taisi olla ensimmäinen ylikansallinen lama. Se virisi ensin Amerikassa. Suomessa siitä kärsivät eniten aktiiviset maatalousalueet. Neljästä seudusta kaksi oli Oulun läänissä, Kala- ja Pyhäjokilaaksossa ja Muhoksen seudulla. Nivalassa oli Konikapina ja Ylivieskassa ”lehmäkapina”.

Tunnettuun Nivalan pulakapinaan osallistui myös ylivieskalaisia. Pidätetyistä nivalalaisia oli 134, ylivieskalaisia 49 ja haapajärvisiä 31. Lievähkön tuomion käräjillä saivat ylivieskalaiset Jaakko Kivioja, Olli Lassila ja Juho Raudaskoski.

Silloin otettujen lainojen hoitoon eivät maatalojen tulot riittäneet. Aktiivisuus sekä kehitystahto olivat lainojen taustalla, passiiviset eivät olleet tositiukoilla. Pakkohuutokauppoja näillä seuduilla oli kaikkiaan158, joista Nivalassa ja Haapavedellä 25 ja Ylivieskassa 21. Pakkotilanteissa ihmiset olivat hankalassa saumassa, sillä eihän haluttu hyötyä tuttujen vaikeuksista ja ostohaluttomuus ja huutojen maksaminenkin olisi ollut hankalaa, olisi johtanut lainakierteeseen.

Ylivieskassa tilanne kiristyi Niemelänkylässä 1932, kun Nivalan tapahtumista oli kulunut puolisen vuotta. Kusti Pehkosella piti pakkohuutokauppa keskeyttää, jotta mielet rauhoittuisivat. Kun poliisit seuraavana päivänä tulivat taas paikalle oli navetta tyhjä. Mitä myydä? Ei talonväki eivätkä kyläläiset tienneet, mitä oli tapahtunut, kun poliisit asiaa tiukkasivat. Lehmät tulivat metsästä itsekseen lypsettäviksi.

Lehdet kirjoittivat Ylivieskan lehmäkapinasta. Käräjillä asian käsittely johti vain vähäisiin rangaistuksiin. Vastaavasti Konikapinasta seurasi muutamia vankilareissuja. Ainakin silloin Oulun vankilassa oli veisattu!


22. Pulapuolue syntyi Ylivieskassa

Pulaliikkeen aikana Ylivieskassa ilmestyi puoluelehti Kansan Sana, jolla oli oma kirjapainokin.

Pulavuodet 1930-luvun alkupuolella johtivat Kalajokilaaksossa myös poliittissävyisiin toimiin. Ajan hengen mukaisesti vain miehet olivat asialla. Oleellista oli, että seudulla pysyttiin tiukasti laillisuuden linjalla. Isänmaallisen Kansanliikkeen, IKL:n, tarjoukset yhteistyöstä torjuttiin, samoin kommunistien aktiivisuus. Oli kyllä huhu, että Leniniltä olisi saatu viestejä Nivalaan tai Raudaskylälle. Tutkin tätä asiaa aikanaan toimittajana Kansallisarkistostakin, mutta faktoja ei löytynyt.

Seudun valtapuolue, Maalaisliitto, ei voinut antaa apua uuteen tilanteeseen. Eduskunnan puhemies Kyösti Kallio torjui vaatimukset kutsua eduskunta kesällä koolle. Ei kai se olisi auttanutkaan?

Ylivieskassa pidettiin 14.7.1932 maakunnallinen kansalaiskokous, missä päätettiin ryhtyä valmistelemaan uuden puolueen perustamista. Perustavassa kokouksessa Ylivieskassa nimeksi tuli Kansanpuolue. Yhtään ”kapinalliseksi” leimautunutta ei tullut puoluehallitukseen. Sen jäsenet olivat Kalajokilaaksosta, muutama Kannuksesta ja muutama Pyhäjokilaaksosta. Puolueen kotipaikaksi nimettiin Ylivieska.

Uuden puolueen puheenjohtajana oli aluksi Yrjö Hautala Nivalasta. Puolue oli isänmaallinen, populistinen ja herravihainen. Monissa kunnissa oli paikallisosastoja, muutama Etelä-Suomessa. Niin 1933 oltiin valmiit tavoittelemaan valtakunnallista toimintaa. Sitä varten perustettiin sanomalehti Kansan Sana yhtiömuotoisena, toimituspaikkana Ylivieska. Aarne Hallan perustama ja johtama Kalajokilaakso ei lähtenyt tarjottuun puoluelehden asemaan, vaan pysyi puolueettomana.

Aluksi pulalehti painettiin Kokkolassa. Tavoite oli saada oma kirjapaino lehden ja Punamiesten Joulun painamista varten. Käytetyt painokoneet ostettiin Lapualta. Ylivieskaan ne siirrettiin junalla romurautana. Paino oli Jaakolan sahan entisessä konehuoneessa.

Totta kai ylivieskalaiset lehdet kiistelivät keskenään. Kansan Sana kirjoitti ”hallanvaarasta” ja Kalajaska ”Rahti-Jussista”. Lehti ilmestyi kolmena vuotena ja painos lienee ollut alun toistatuhatta. Viimeinen numero ilmestyi 1.12.1934. Puolue sulautui 1936 Suomen Pienviljelijäin Puolueeseen. Ylivieskalaislähtöisellä puolueella ehti olla kaksi kansanedustajaa, Heikki Niskanen ja Yrjö Hautala Nivalasta.


23. Toinen kaupunkivuosikymmen oli rakentamista

Rautatien alikäytävää Kauppakadulla levennetään vuonna 1981. Kuva: Matti Melantie.

Kaupungin toisella vuosikymmenellä Ylivieskan väkiluku nousi 1.428 hengellä ja 1990 noin 13.000 henkeä. Yhtenä vuonna peruskoululaisten määrä nousi 71 hengellä. Tehtiin kunnallistekniikkaa. Yhtenä vuotena, 1983, kaupunki teki 25 rakennusteknistä suunnitelmaa ja tietenkin yritykset rakensivat kaiken sen päälle. Katupiirustuksia tehtiin vilkkaimpana vuotena 25 kadulle. Muistelen katunimienkin keksimisessä olleen ongelmia, vaikka linnut ja puut olivat kaupunginosien linjoina hyvä ratkaisu, Lintutiet ja Tuomitiet.

Kyllä rakentaminen oli 80-luvun oleellinen piirre. Asuntoja sinä aikana valmistui 1661 ja kuutiometreissä uutta rakennustilaa tehtiin noin 175.000 kuutiometriä, vaikka ensi vuosikymmenkin oli loppupuoleltaan melkein tätä tasoa. Parhaana vuonna, 1974, koteja valmistui ennätysmäärä 244.

Tarkastelujaksolla tehtiin lentokenttää ja lentoasema, Huhmaria kehitettiin, koulutiloja lisättiin, ravirata sai katsomon, vanhainkotia laajennettiin. Kansalaisopisto sai ensimmäiset omat tilansa ja jäähallin kaipaajat omansa. Liiketilat kasvoivat tarpeen mukaan, samoin teollisuustilat, vaikka ensi vuosikymmenellä teollistumien oli ollut vilkkainta.

Muistan tehdyn kolmet monitoimitalon piirustukset. Yhdet musiikkitiloihin keskittyvät ovat nytkin arkistossani. Talo aiottiin sijoittaa Kassisen tontille, jonne nyt nousee kerrostaloja jatkuvasti. Yhdessä vaiheessa oli vireillä kulttuuritalon suunnittelun pyyntövaihe, mutta sekin raukesi. Aloitteen ja suppean tarveselvityksen teki kulttuurilautakunta jo 1972. Akustiikka avasi ovensa 31 vuotta myöhemmin, 2003.

Kaupungin luottamushenkilöiden määrä oli nousukaudella kasvanut niin, että 399 henkeä hoiti 825 luottamusmiespaikkaa. Lautakuntia oli 30, mutta 1989 määrä putosi puolella ja asiat hoituivat sitenkin.


24. Ylivieskan AMK – ammattikorkeakoulutuksen lippulaiva

Ammattikorkeakoulun saamisessa Ylivieskaan oli Kalevi Mattilalla, vasemmalla kuvassa, suuri vaikutus. Mattila ajoi monta muutakin hanketta, myös Akustiikan sijoittamisen Päivärinnan koulun yhteyteen. Ammattikorkean aikaansaavana veturina toimi rehtori Keijo Nivala, oikealla kuvassa.

Oli kesä 1978, kun kansanedustaja Kalevi Mattilalle soitti opetusministerin kesäloman sijainen Olavi Martikainen ja kysyi, oliko Ylivieskan teknisen koulun perustaminen sellainen asia, jota on välttämättä vietävä eteenpäin. Mattila vastasi, ettei ole muuta mahdollisuutta. Silloin ministeri kysyi, kuuliko Mattila puhelimesta paperin rapinaa. Sanoi sen äänen johtuvan siitä, että hän juuri allekirjoittaa koulun perustamispapereita.

Hanke eteni. Seuraavan vuoden tammikuussa koulu käynnistyi. Kalevi Mattila oli pitkään eri asemissa, yleensä puheenjohtajana, kehittämässä koulua. Keskeinen vaikuttaja oppilaitoksen johdossa on ollut 1980 johtajaksi valittu silloinen dipl.ins. Keijo Nivala, nyt eläkepäivillään.

Oppilaitoksen kehitys on melkein uskomatonta. Useita kertoja se on laatupalkittu opetushallituksen tehokkuusmittariston tulosten perusteella. Ei siinä ole muistettu kertatekijöitä, vaan koko ajan, joka vuosi on kehitytty ja muututtu ennakkoluulottomasti. Alallaan ensimmäisinä, ellei sitten vallan ykkösenä, se on ollut luomassa erilaisia suhteita, kiinteitä yhteyksiä alueen yrittäjiin, siitähän Nivala väitteli tohtoriksi työn ohessa.

Yksi tekijä koulun nopeaan käynnistymiseen oli se, että silloisen Vieskama Oy:n uusi pääkonttori oli yhtiön konkurssin ja kaupungin takausten kautta tullut kaupungin kiinteistöksi ja voitiin myydä valtiolle koulutiloiksi.

Ensimmäiset insinöörit valmistuivat -93 ja tuhannes tekniseen ammattiin valmistunut sai päättötodistuksen -98. Keijo Nivala kiteytti koulun historian: ”Kaikki meni hyvin niin kauan kuin itse saatiin tehdä päätöksiä”.

Ammattikorkeakouluyksikön kohtalo on alueen kohtalo. Alasajo on asia, jota tyhmemmästi ei voi tehdä.


25. Helaalan myllyn tarina on pitkä ja lyhyt

Helaalan mylly suojeltiin ja kunnostettiin 1990 luvun molemmin puolin ja on yksi kaupungin ”helmistä”. Kuva: Kati Pehkonen.

Ylivieskan teollistuminen alkoi 272 vuotta sitten. Varhaisin asiakirjatieto Juurikosken partaalla olevasta vesimyllystä on näet vuodelta 1745. Jo tämä riittäisi Helaalan myllyn suojeluksi.

Uutta kautta enteillen 1888 kuvernööri lupani perustaa raamisahan myllyn yhteyteen. Rakennussuunnitelmaa ei ollut. Kerrotaan, että ongelman ilmaantuessa kaksi miestä meni pimeään fällyjen alle ja miettivät jatkon.

Rakennus paloi 1942. Rakennettiin lautaseinäinen. Turbiini asennettiin 1925 ja koneistoa uusittiin. Sotien jälkeen omistajaksi tuli muutaman suvun omistama Helaalan mylly Oy. Viimeiset uutispuurojauhot jauhettiin syksyllä 1989. Jo silloin osakkeet oli myyty Keskipohjan Säästöpankille. Tavoitteena oli pystyttää paikalle monikerroksinen hotelli. Suunnitelmasta oli jo kaavamuutos vireillä.

Yllättäen kulttuurilautakunta tiedusteli myllyn arvostusta museovirastolta ja sen vastauksen pohjalta Pietari Päivärinta Seuran johtokunta esitti Ouluun lääninhallitukselle rakennussuojelulain mukaista suojelua. Omistaja vastusti ja kaupunginvaltuustosta löytyi vain seitsemän puoltoääntä suojelulle.

Suojelupäätös on vuodelta 1990. Sen vahvisti valtioneuvosto 1992. Myllyä kunnostettiin siinä vaiheessa neljänä kesänä. Pankkikriisi vei omistuksen roskapankki Arsenaalille. Sen hintavaatimus oli 100.000, sitten 50.000 ja kaupungin kattohinta 20.000 markkaa. Mylly myytiin Vieska Energialle ehdolla, että kaupunki olisi ainakin yksi omistajista. Tarvittiin säätiö. Kun säätiö saatiin perustetuksi 1998, olivat omistusosuudet: Kaupunki 60, Herrfors/Korpelan Voima 38 ja Pietari Päivärinta Seura 2 prossaa. Kunnostusta tukivat talkoolaiset, Ylivieskan yritykset, Museovirasto, EU ja sen kautta ja muutoinkin myös kaupunki. Rahaa tarvittiin reilut 50.000 euroina eli noin 300.000 markkaa.

Myllykahvila avattiin 20.5.2001, vuokralaisena Kototuote. Seuraavana kesänä sen vihki kulttuuriministeri Suvi Linden kulttuurikahvilaksi. Isoissa säätiöissä tehtiin vilppiä ja pieni säätiö ei sopinut uuteen kuvaan. Siksi omistajana on nyt kaupunki.


26. Miksi me vieskalaiset olemme tällaisia?

Talkoohenki on ollut Ylivieskalle tyypillistä vuosisadat. Sitä tarvittiin, koska Kalajoki halkaisi ongelmallisesti kunnan. Renkkusiltoja tehtiin yli kymmeneen kohtaan 1850 luvulta lähtien talkoilla ja lahjoitetuista puista. Helaalan renkkusilta (kuvassa) oli ensimmäisiä ja päätettiin 1912 korvata rakentamalla Savisilta.

Renkkusillat koottiin joen yli keväisin ja purettiin kasoiksi rannoille syksyisin. Viimeksi oli käytössä Visurin silta, joka purettiin lopullisesti 1982. Urakkaa ohjasi pitkäaikainen siltaisäntä Reino Visuri. Kuva: Veikko Lesell.

Tällä kertaa ei poimita yksittäistä asiaa tai ja tapahtumaa, vaan yritetään nähdä se, miksi kotikuntamme on sellainen kuin on. Mikä sitä on rakentanut?

Pitkään oli eletty talonpoikaiskulttuurin valtavirrassa. On huomattu, että on hyväksi noudattaa luonnon ehtoja, olla osa luontoa. Se vaati sisua ja yhteistyötä.

Peltoviljelyyn liittyvät lakeusnäkyvät: taivas on lähellä maata. Kanavaverkosto vesiperäisyyttä hallitsevana on nyt selvyys, mutta ei ollut ennen. Hallavuodet ovat menneiden aikojen rasitteita.

Kalajoki sivujokineen on ollut pysyvä vaikuttaja ja edellyttänyt yhteistyötä. Vuosikymmenet olivat kesäisin käytössä yhdessä kootut ja puretut renkkusillat, Ylivieskassakin toistakymmentä. Vesimyllyjä oli 1800 - luvulla enimmillään 37. Tiet suuntautuivat kohti jokea tai sen suuntaisesti ja kunnossapito oli pitkään yhteinen, nimismiehen valvoma asia.

Yhteinen haitta on yhdistänyt. Kielteisenä olemme nähneet ruotsin kielen. Sanaton herraviha ei ole ollut pelkästään kielteinen asia. Onneksi ”herroja” oli ennen vähän! Silti itseluottamus voisi olla runsaampaa. Haittoja, mutta yhdistäviä ovat olleet hallat, pedot, tulvat ja sodat. Herätysliikkeet ovat yhdistäneet ja erottaneet. Oli isoja sukuja, joka keskitti vallankäyttöä. Muuttoliike vaikuttaa.

Kylillä oli sanaton käyttäytymisen kontrolli, sosiaalinen sellainen. Se rajoitti elämisen menoa, mutta oli yhteinen ”omatunto”. Se toi talkooapua, kökkiä, ja oli aikansa soteakin. Kun se loi Me-tunnetta, johti se huomaamatta kotiseutuhenkeen. Tunsi olevansa osa yhteisöä. Tuttu, ymmärretty, koettu on vaikuttavampaa kuin ohimenevä, irrallinen tai hetkellinen. Siksi hyvää lapsuutta tukee se, että asutaan samalla seudulla niin kauan, että tietää olevansa jostakin kotoisin.


27. Sähköpula viivästytti kehitystä Ylivieskassa

Ylivieskan kirkonkylään hankki sähköä ensimmäisenä Hamarin Myllyosakeyhtiö. Elettiin vuotta 1918. Yhtiö Koskipuhdossa kytki vesivoima-akseliin generaattorin. Virtaa riitti lähinaapureillekin ajoittain. Yksityiset perustivat 1919 Ylivieskan Sähkö Oy:n ja se osti vanhan laivan imukaasumoottorin ulkomailta. Heikot tehon olivat molemmissa ongelmana. Yhtiöt kilpailivat ja voitto oli kyseenalaista. Sähköyhtiö luopui. Hamarin suurin asiakas oli Ylivieskan rautatieasema.

1930 - luvulla kaikilla asiakkailla ei ollut rahaa säännösteltyynkään sähköön, jota saatiin vain kymmenenä kuukautena vuodessa. Ei puhuttu vuosista, vaan valokausista. Linjahävikki oli jopa viidennes tuotetusta energiasta.

Ylivieskan Osuuskaupan johtohenkilöt perustivat 1934 Ylivieskan Sähköosuuskunnan, joka turvautui kannuslaisen Korpelan Voiman tuotantoon. Niin saatiin VR:n vaatimaa energiaa. Sitä riitti muillekin, etenkin sairaalaan ja osuuskauppaan. Sähköä säännösteltiin katkaisemalla virta yön ajaksi. Sitä ei Kalajokilaakso-lehti hyväksynyt. Virtaa saatiin puintiaikana vain joka toinen päivä. Olisi ollut hyötyä traktoreista, mutta niitä oli kunnassa esim. 1941 vain neljä.

Virtaa olisi tarvittu illoinkin sotien aikana, kun pidettiin ”Molotohvin verhoja” ikkunoissa. Ulkovaloja käytettiin harkiten rautatien alueella. Pohdittiin jo voimalan rakentamista Kalajokeen, mutta tilapäisratkaisuksi tuli virran saaminen Korpelalle Satakunnasta saakka

Tukkuyhtiöön liittyminen olisi ollut ratkaisu. mutta naapuri Revon Sähkö edellytti kallista osakkuutta yhtiöön. Siihen kunnanvaltuusto ei suostunut kolmannenkaan valtuustokäsittelyn yhteydessä. Monien vaiheitten jälkeen perustettiin 19.12.1959 Kalajokilaakson Sähkö Oy. Sähkön saamisen sille ratkaisi Janne Koposen käymä neuvottelu Pohjolan Voiman johtajan Erkki Aallon kanssa. Koskiset pohjoisen joet toivat varmuuden, jota oli tavoiteltu 40 vuotta.


28. Ylivieskalaisteatterilla ”ikivanhat” perinteet

Ylivieskan ensimmäinen harrastajateatteri toimi ennen maan itsenäisyyttä ”nurkkateatterina”, kunnes työväenyhdistys rakensi oman toimitalon ja siihen näyttämön ja tilavan katsomon. Kuva: Matti Melantie.

Ylivieskalainen teatteritoiminta alkoi suuriruhtinaskunnan aikana 1905, kertoo kansanedustaja Heikki Simonen kirjoittamassaan Ylivieskan työväenyhdistyksen historiassa. Eikös olekin yllättävää! Onhan se tapahtunut yli 100 vuotta sitten.

Toisena kiintoisana havaintona pidän sitä, että harrastajanäytteleminen on ollut silloinkin jatkuvaa ja ulottunut vierailuina laajemmalle kuin naapurikuntiin. Harrastus on kulkenut usein suvun perintönä. Esitettäviä näytelmiä ei yleensä valittu poliittisin perustein, mutta joskus kai kuitenkin.

Näytelmiä esitettiin aluksi F.V. Niemisen talossa. Oman talon työväenyhdistys sai jo 1906. Juhlasali näyttämöineen taloon tehtiin 1913. ”Maakunnan edustavin”, sanottiin. Niinpä seuraavana vuonna valmistui 10 näytelmää. Esityskertoja oli 19, joista neljä oli vierailuja. Vuosien varrella esitettiin mm. Kovan onnen lapsia ja Murtovarkaus, jonka miekkailukohtausta harjoiteltiin nimismiehen johdolla.

1910-luvulla yhdistyksen johtajana ja näytelmien ohjaajana toimi pitkään Hemminki Ollila. 1917 esitettiin 13 näytelmää, osa 3-tai 4-näytöksisiä. Usein lavalla oli Vierimaata sukunimenä kantavia, esim. Emil Vierimaa. Myös Kuneliukset näyttelivät ahkerasti. Noina levottomina aikoina näyteltiin mm. Kylän kellot. Lieneekö se ollut muutamien näyttelijöiden pidättämisen syy, pohtii Simonen.

Kansakoulun keittolan ja urheiluseura Alun hyväksi esitettiin näytelmiä mm. 1922. Ajoittain maksettiin ohjaajille palkkiota ja 10 penniä esitystä kohti näyttelijöille, vain puherooleista.

Työväentalo oli jopa kolmikerroksinen ja se jouduttiinkin myymään. Siirryttiin näyttelemään Valistustaloon, missä harjoituksissa piti talvella olla ulkovaatteissa ja sittenkin paleli.

Ylivieskan Näyttämöseura perustettiin 1955. Mukana oli monia entisiä harrastajia, myöhemmin mm. minunkin ikäisten tuntemat Aili ja Eikka Lilja.


29. Ylivieskalaissyntyinen laati 6.12.1917 itsenäisyyspäätöksen

Itsenäisyyssenaatti. Kyösti Kallio arvopaikalla pääministeri P.E. Svinhufvudin oikealla puolella.

Ylivieskan historiaan liittyy tämäkin Suomen itsenäisyyspäivään liittyvä poiminta, kuten jatkotekstissä selviää.

Syksyn 1917 eduskuntavaaleissa oli vasemmistoenemmistö vaihtunut porvaristojohtoiseksi. Uuteen senaattiinkin tuli puhemieheksi P.E. Svinhufvud. Mukana oli myös Kyösti Kallio, jolla oli jo senaattorikokemusta ja asema tässä itsenäisyyssenaatissa edelliskertaa vahvempi.

Venäjällä oli tapahtunut vallanvaihto keisarihallinnolta bolsevikeille. Suomen suuriruhtinaskunnalla ei siis ollut voimassa olevaa ylintä hallintoa. Senaatti päätti, että se julistaisi Suomen yksipuolisesti itsenäiseksi valtioksi. Senaatin julistus Suomen kansalle maan itsenäisyydestä julkaistiin 4.12.1017: pitkä teksti, jonka kolmantena allekirjoittajana oli Kyösti Kallio. Porvarilliset eduskuntaryhmät päättivät kuitenkin, että tärkeästä asiasta pitää olla eduskunnan päätös.

Siihen tilanteeseen. kun tiistaita 6.12.asia tulisi päätettäväksi, tarvittiin päätösehdotus. Svinhufvud olisi halunnut, että päätöksen tekisi vain senaatti. Siksi tarvittiin uusi ehdotus. Sen laati Kallio. Hänen tekstiinsä olivat porvariryhmät ja Maalaisliiton vaaleissa kasvanut ryhmä hyväksyneet. Kallion päätösehdotus voitti äänin 100 – 88. Myös sosialistit kannattivat valtiollista riippumattomuutta, mutta olisivat halunneet tehdä sen Suomen ja Venäjän hallitusten yhteisellä sopimuksella. Kolmas näkemys oli, että ensin pitää saada venäläinen sotilasjoukko maasta pois.

Niinpä edelleen juhlimme ylivieskalaissyntyisen Kyösti Kallion tekstin hyväksymistä eduskunnassa 6.12 1917. Teksti on seuraava:

”Sen johdosta, että hallitus on tehnyt eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä vasten tarpeelliseksi ilmoittanut.”

Kallio itse ei pitänyt ääntä tästä osuudestaan itsenäisyyteen. Hän vältti sen mainitsemisen tuoreessa katsauksessaan tapahtuneeseen. Se ei ollut ainakaan kokonaan vaatimattomuutta. Ajat olivat levottomat. Kaisalleen Heikkilään hän kirjoittikin: ”En tiedä, mikä minulla on, mutta jotain tässä on niin kuin myrskyn edellä…”. Olivathan jääkärit Saksassa odottamassa kotiutustaan, työväestö liikehti ja ”palosuojeluskuntia” perustettiin.


30. Onko Ylivieskalla omaa identiteettiä?

Löytyykö meistä samoja piirteitä enemmän kuin yleensä jokilaaksolaisista? Tilanne muuttui, kun kaupunkikehitys virisi. Täällä on paljon uusia tai melko uusia ylivieskalaisia. Myös uusien ammattien ja koulutuksen vaikutus on lisännyt moni-ilmeisyyttä, jopa moniarvoisuutta. Olemme myönteisempiä suvaitsemaan uutta ja erilaista kuin esimerkiksi yläjuoksuilla.

Suvaitsevaisuus sinänsä on hyvä asia, mutta miinusta, jos se menee niin pitkälle, että olemme välinpitämättömiä kaikesta, joka ei koske juuri nyt meitä itseämme. Sitä hajua olen tuntevinani. Puututaanko liian hitaasti tai ei ollenkaan virheratkaisuihin ja osaammeko valita esimerkiksi päättäjiksi parasta kaartia? Yhteisten asioitten vieroksuminen voi johtaa penseyteen, eriytymiseen. Toisaalta ei meitä voi katsoa konservatiiveiksikaan, ei ainakaan vanhoillisiksi.

Ikäryhmien välillä on aina ollut rakoa, mutta välillä se oli suurempi kuin täällä nyt eikä sen väkipakolla poistaminenkaan ole viisasta eikä onneksi mahdollista.

Oman arvon tunto seudulla on ollut turhan alhaalla. Olen kuitenkin näkevinäni, että tilanne on normalisoitunut. Se näkyy mm. nuorten yritteliäisyytenä ja kouliutumisen kasvaneena tahtona ja motiivina.

Taloudelliset arvot ylikorostuvat, mutta se on yleisen kehityksen tuomaa kuonaa. Onneksi henkiset /hengelliset asiat ja taloudellinen tavoittelu eivät ole toisiaan poissulkevia vastakohtia. Siinä kompromississa tavoitetta on monelle sektorille, mm. koulutuksessa, kotikasvatuksessa ja etenkin itsekasvatuksessa (vähän käytetty sana nykyään, huomaan).

Mistä sitten johtunee se, etteivät entiset ylivieskalaiset näy kuvioissa juuri lainkaan, ei siinä määrin kuin olettaisi? Jos vika onkin meissä! Olkaamme joka tapauksessa terveesti ylpeitä ylivieskalaisuudestamme. Ja Ylivieskasta.


31. Sataviiskymppisen Ylivieskan ykköskymmenikkö

Ylivieskan muuttuminen ja kehittyminen on ajan saatossa ollut ja on edelleenkin kiinni yhteistyön ja yhteishengen riittämisestä ja kestävyydestä. Silti monien satojen luottamusmiesten ja - naisten väheksymistä ei ole se, että seuraavassa poimin tästä vaikuttajien joukosta kymmenikön, joka on minun mielestäni ollut panokseltaan poikkeuksellisen myönteinen, ei ainoastaan pitkäkestoinen. Se on usein sijoittunut aikajaksoon, missä on tarvittu vahvaa persoonallista otetta ja luottamuksellisuutta. Sillä on yhdessä viety yhteistä asiaa eteenpäin.

Tasapuolisutta korostaa seuraavassa aakkosellisuus ja tittelittömyys.

Pekka Hannula
Kunnallispoliitikko, jonka sovittelevat otteet ja näkemys tarvittiin ja johon luotettiin uuden luomisen vaiheessa.

Mikko Knuutila
Monipuolinen aktivisti, ajassa toimiva, moneen asiaan ja sektoriin ratkaisevasti vaikuttanut.

Juhani Kuisma
Virkamies, joka loi perustan ja linjan jatkuvalle terveyskeskuksen rakentamiselle ja toimivuuden kehittämiselle.

Kalevi Mattila
Hallitsi kokonaisnäkemyksen ja ideoi jatkuvasti yksityiskohtia. Taustavaikuttajana poikkeuksellisen aikaansaava realisti.

Keijo Nivala
Koulumiehenä uskoi tavoitteisiinsa ja sai yritykset puolelleen ja niin luotiin koulukokonaisuus, joka oli kärkeä avaava tiedon ja taidon aura.

Reino Pinola
Ratkaisevien vuosien taitava ohjaaja, mm. koko kunta kauppalaksi - idean isä.

Kaija-Maija Perkkiö
Noin viidellä vuosikymmenellä ajan kunnallispolitiikassa avarakatseinen, kulttuurillisen monipuolisuuden huomioiva tekijä.

Erkki Pokki
Virkamies, joka sai päättäjät ripeästi vahvistamaan Ylivieskan keskusasemaa ja ottamaan käyttöön uusia avauksia hyvinvointikauden alkuun. ”Visionääri, uudistaja ja rakentaja”, kirjoitti Esko Melametsä Pokin negrologissa.

Pietari Päivärinta
Eli ajassa, jolloin oli vielä mahdollista hallita kokonaisuus. Siitä hyötyi eniten Ylivieska. Tekijä.

Uuno Rahko Kalajoelta ja Kalle Kivioja Nivalasta
Uskalsivat olla toteuttamasta aluekeskusnäkemystä ja saivat muutkin uskomaan, että se on kaikkien hyvä. Me olemme nähneet sen toteutumisen.

Graafinen suunnittelu Statiivi | Tekninen toteutus PVP | Copyright © 2014 Ylivieskan kaupunki