Framsida > Kaavat ja kiinteistöt
Kaavat ja kiinteistöt

Kaavat ja kiinteistöt 

Yleiskaava on keskeinen kunnan alueiden käytön kehittämisväline.  Se on nimensä mukaisesti yleispiirteinen kaava, jossa osoitetaan alueiden käytön pääperiaatteet kunnassa.  Sen tehtävänä on ohjata kunnan yhdyskuntarakennetta ja maankäyttöä, lähinnä asemakaavoitusta sekä myös suoraan rakentamista esim. kylä- tai ranta-alueella

Asemakaavoissa ja kaavanmuutoksissa osoitetaan esimerkiksi, mihin käyttöön tarkoitettuja ja miten suuria rakennuksia eri tonteille voidaan rakentaa sekä mitä alueita varataan katuja ja muita liikennetarpeita varten sekä puisto- ja virkistysaluetarkoituksiin.
 
Kiinteistötoimessa hoidetaan kaupungin omistuksessa oleviin kiinteistöihin liittyviä asioita. Asemakaava-alueen kiinteistönmuodostusta sekä osoite-, kartta- ja mittauspalveluita.

 
Prosessikaavio: Yleiskaavasta kiinteistönmuodostukseen

kuva

Ajankohtaista