Framsida > Kuntainfo
Kuntainfo

Vetovoimainen Ylivieska

Ylivieska on Oulun Eteläisen kehittyvä ja kasvava aluekeskus,
jossa on hyvät palvelut, edellytykset viihtyisään asumiseen,
itsensä kehittämiseen ja monipuoliseen yritystoimintaan.

Historiasta nykyaikaan

Ylivieska on kasvanut vireäksi noin 13 900 asukkaan kaupungiksi muutamasta Kalajoen varrelle 1500-luvun alussa rakennetusta talosta. Keskiajalla Ylivieska kuului Salon (Saloisten) pitäjään ja vuodesta 1540 lähtien Kalajoen kirkkopitäjään. Ylivieskan kappeliseurakunta perustettiin vuonna 1643 ja itsenäinen kunnallishallinto käynnistyi vuoden 1867 alusta. Rautatien rakentaminen vuonna 1886 ja Ylivieskan muuttuminen ensin kauppalaksi vuonna 1965 ja kaupungiksi jo vuonna 1971 ovat vauhdittaneet Ylivieskan kehitystä.

Tänä päivänä Ylivieska on 100 000 asukkaan markkina-alueen keskus, jonka sijainti valtakunnan pääradan varressa ja valtatie
nro 27:n ja kantatie nro 86:n risteyksessä takaa nopeat yhteydet kaikkialle. Yhteyksiä täydentävät Oulunsalon ja Kruunupyyn lentokentät, jotka ovat runsaan tunnin ajomatkan etäisyydellä Ylivieskasta. Rahjan tavaraliikennesatamaan Kalajoelle matkaa
kertyy noin 40 km.

Ylivieska muodostaa yhdessä Alavieskan, Merijärven ja Sievin
kuntien sekä Kalajoen ja Oulaisten kaupunkien kanssa Ylivieskan seutukunnan.

Monipuolinen elinkeinoelämä

Ylivieska on palvelukaupunki. Noin 73 % työpaikoista on palvelualojen työpaikkoja. Rakennusalan ja teollisuuden osuus työpaikoista on noin 21 % ja maa- ja metsätalouden osuus noin 4 %.

Ylivieska tunnetaan kaupan keskuksena. Monipuolinen päivittäistavaraliikkeiden ja erikoisliikkeiden tarjonta palvelee laajasti aluetta. Erityisen tunnettu Ylivieska on vetovoimaisena autokaupan keskuksena.

Vahvoja teollisuuden aloja ovat metalliteollisuus, elektroniikan mekaniikka ja mekaaninen puuteollisuus. Tiiliteollisuudella on Ylivieskassa pitkät perinteet ja ala on edelleen merkittävä.

Korkeatasoista koulutusta

Ylivieska on koulutuskaupunki. Ammattikorkeakoulussa toimivat

  • tekniikan,
  • sosiaalialan,
  • humanistisen,
  • kasvatusalan,
  • matkailun ja
  • liiketalouden koulutusalat.

Kaupungissa toimii myös

  

Tilastotietoa:

Asukkaita 31.12.2009     
Kokonaispinta-ala            

Väestörakenne 31.12.2008:
0-14 -vuotiaat 
15-64 -vuotiaat
65 vuotta täyttäneet

Työpaikat 31.12.2006:
- Maa- ja metsätalous 
- Jalostus
- Palvelut
- Tuntematon

Tuloveroprosentti 

 

13.895  
572,7 km2


20,6 %
65,0 %
14,4 %


 4,4 %
21,5 %
73,1 %
  1,0 %

21,0 %

  

Ylivieskan ystävyyskunnat:

Malung-Sälen Ruotsissa 
Voss Norjassa 
Faaborg-Midtfyn Tanskassa
Viimsi Virossa
Walden Kanadassa
Walden liittyi 1.1.2001 perustettuun Greater Sudburyn kaupunkiin useiden muiden alueen kuntien ja kaupunkien kanssa (Sudbury, Capreol, Nickel Centre, Onaping Falls, Rayside-Balfour, Valley East and Walden).