Kategoriat
Yleinen

Luottamushenkilöiden toimikauden jatkaminen

Koronaepidemian vuoksi kevään kuntavaalit siirrettiin eduskunnan päätöksellä huhtikuun 18. päivästä kesäkuun 13. päivään. Vuonna 2017 pidetyissä kuntavaaleissa valittujen valtuutettujen toimikausi päättyy 31.5.2021. Vaaliajankohdan muuttumisen vuoksi nykyisen valtuuston toimikautta on jatkettava heinäkuun loppuun. Muutos jatkaa myös kunnan muiden toimielinten jäsenten ja luottamushenkilöiden toimikautta siihen saakka, kunnes uudet luottamushenkilöt on valittu elokuun 2021 valtuuston kokouksessa.

Nykyisillä luottamushenkilöillä on oikeus erota toimestaan toukokuun 2021 lopussa. Erolle ei vaadita muuta erillistä syytä. Mikäli valtuutettu tai muu luottamushenkilö eroaa toukokuun 2021 lopussa, kutsutaan varavaltuutettu valtuutetun tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja muuhun luottamustoimeen valitaan uusi henkilö.

Valtuutetun toimesta tai muusta kunnan luottamustoimesta eroamisesta on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle tai luottamushenkilön valinneelle muulle toimielimelle 30.4.2021 mennessä.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin