Kategoriat
Varhaiskasvatus

Tiivistelmä varhaiskasvatuksessa huoltajille ja lapsille tehtyjen kyselyjen tuloksista

Arvoisa huoltaja,

lämmin kiitos varhaiskasvatuksen arviointiin osallistumisesta! Kysely toteutettiin kunnallisissa ja yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa yhtä aikaa lapsille ja teille huoltajille. Kyselyn tarkoituksena oli arvioida toiminnan tämänhetkistä tilaa yleisellä tasolla ja saimme sen avulla arvokasta tietoa toimintamme kehittämistä varten. Olemme tyytyväisiä vastaajamääriin, jotka olivat molemmissa vastaajaryhmissä korkeat.

Vastaava kysely toteutettiin edellisen kerran vuonna 2019 ja nyt uuden kyselyn myötä pääsimme arvioimaan myös asioissa tapahtunutta muutosta. Palaute oli yleisesti ottaen erittäin hyvää vuoden 2022 kyselyissä. Lasten kyselyn kokonaistuloksen keskiarvo (asteikolla 1–2) oli 1,91 (686 vastaajaa) ja huoltajilla 1,97 (296 vastaajaa).

Huoltajien antaman palautteen perusteella keskeinen kehittämisen kohde on tiedottaminen Ylivieskan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmasta. Arviointitulos oli noussut vuoteen 2019 verrattuna, mutta töitä siis riittää edelleen. Lapset puolestaan kaipaisivat toisaalta lisää mahdollisuuksia vauhdikkaaseen leikkiin ja toisaalta lisää mahdollisuuksia myös olla halutessaan rauhassa. Lisäksi päivälepokäytännöt eivät kaikilta osin vastaa lasten tarpeita. Päivälevon osakseen saama arvio heikkeni edellisestä kyselystä. Digilaitteiden hyödyntämisen saama palaute jäi molemmissa vastaajaryhmissä melko alhaiseksi. Tämä on osa-alue, johon luonnollisestikin vaikuttaa merkittävästi laitteiden saatavuus. Toki henkilöstön osaamistasoa lienee syytä tarkastella välineiden ohella.

Huoltajien arvioin mukaan lasten toiminnasta kertomat kokemukset ovat erittäin myönteisiä. Myös kädentaitoihin panostetaan huoltajien mukaan kattavasti. Näiden kahden arviointikohdan osalta kaikki huoltajat olivat sitä mieltä, että kyseinen asia on kunnossa. Lisäksi 31 muuta arviointikohtaa sai keskiarvokseen 1,96–1,99. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että vain 1–4 prosenttia vastanneista on arvioinut, että kyseinen asia ei ole kunnossa.

Lapset olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä kaverisuhteisiinsa. He kokivat myös varhaiskasvatuksen henkilöstön oleva ystävällisiä sekä toinen toisilleen että lasten vanhemmille. Vuorovaikutus sai siis lapsilta hyvää palautetta. Koska laadukas vuorovaikutus on laadukkaan pedagogiikan edellytys, voidaan tähän arviointitulokseen olla äärimmäisen tyytyväisiä. Toinen lapsille tärkeä laadun kriteeri on leikki. Myös kaikkien leikkiin liittyneiden kysymysten kohdalla vastausten keskiarvot olivat yli 1,90.

Seuraavaksi lähdemme ideoimaan yhdessä sitä, miten toimintaa tulee uudistaa, jotta se vastaa vielä paremmin lasten tarpeita ja varhaiskasvatuksen keskeisiä tavoitteita. Tähän ideointiin osallistuvat myös lapset (ikätaso huomioiden) ja mielellään kuulemme myös teiltä huoltajilta tarkempaa palautetta.

terveisin

Ylivieskan varhaiskasvatuspalveluiden esihenkilöt

Lisätietoja varhaiskasvatuksen toimipaikan esihenkilöiltä  https://www.ylivieska.fi/yhteystiedot

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin