Ylivieskan kotiseutuviikolla elokuun alussa valmistetaan kaikille kaupunkilaisille avoimessa
työpajassa mosaiikkitekniikalla suuri taideteos. Teos saa paikkansa Ylivieskan uimahallin
käytävätiloissa viikon päätteeksi 6.8. Yhteisölliseen teoksen valmistamiseen voi osallistua
uimahallin kahvila Messissä ma 31.7- ke 2.8. klo 15-21.
Ylivieskaan toteutetaan taideteos osana Pohjois-Pohjanmaan liiton vetämää ja Opetus- ja
kulttuuriministeriön rahoittamaa Kulttuurikenno-hanketta. Ylivieskan valmistettava
mosaiikkiteos kuuluu ”Osiensa summa” -teossarjaan, josta vastaavat kuvataitelija Jenny
Grönholm ja kuvanveistäjä Jass Kaselaan. Loppukesän ja tulevan syksyn aikana Ylivieskan
lisäksi ”Osiensa summa”-teoksia valmistuu Siikajoelle, Pyhännälle, Raaheen, Reisjärvelle ja
Pyhäjärvelle.
Kuntalaiset pääsevät kaikissa hankkeen kunnissa mukaan teosten valmistamiseen. Teoksen
tekemiseen osallistuvat saavat latoa mosaiikit yhdessä taiteilijoiden kanssa muotoon
leikatulle puualustalle. Eri kuntien teokset tulevat muodostamaan kuntien yhteisen
luontoaiheisten seinämosaiikkiteosten kokonaisuuden – osiensa summan.
– Seinämosaiikkien teemat valikoituvat seudun luonnosta, esim. kasvi, lintu tai kala -aihe.
Kuntalaiset äänestävät kohteiden luonnoksista. Vuoropuhelu kuntalaisten kanssa tapahtuu
sosiaalisen median kautta, kertoo Revonlahdelta kotoisin oleva kuvataiteilija Jenny
Grönholm. Hän vastaa yhdessä kuvanveistäjä Jass Kaselaanin kanssa mosaiikkiteossarjan
valmistamisesta.
Ylivieskan teosten luonnoksista ”neitoperhonen” ja ”puolukka” kaupunkilaiset voivat
äänestää Ylivieskan uimahalliin toteutettavan teoksen. Äänestys on avoinna 2.7.asti
osoitteessa: https://forms.office.com/e/iLB9MUZ8E7
– Olemme Ylivieskassa kovasti innoissamme tästä taidepilotista. Saamme upean suuren
teoksen Ylivieskan uimahallin käytävätiloihin. Hienoa on myös, että kaupunkilaiset saavat
osallistua teoksen tekoon. Kaikki ovatkin tervetulleita kotiseutuviikolla valmistamaan teosta
uimahallin kahvilaan, kulttuurijohtaja Janne Raudaskoski toteaa.
Osiensa summa taidepilotin taiteilijat ovat toteuttaneet mosaiikkitekniikalla aiemmin useita
näyttäviä teoksia, kuten teoksen Perhonen Viimsin lukioon 2018, teoksen Kalat vedessä
Väimelän ammattikouluun 2020 ja teoksen Ennen lentoa Tabasalun lukioon 2021.
Osiensa summa – paikkasidonnainen teossarja on yksi Pohjois-Pohjanmaan liiton
Kulttuurikenno hankkeessa loppuvuonna toteutettavasta kuuden taidepilotin sarjasta.
Yhteistä kaikille piloteille on osallistavuus, elämyksellisyys ja kokeilevuus. Käsiteltävinä
teemoina korostuvat muun muassa luonto ja kestävyys, arkiympäristöt ja kotiseutu.
Käytössä ovat monipuolisesti eri taidemenetelmät ja erilaiset taideharjoitteet. Jokaisen
pilotin tuloksena syntyy konkreettinen teos tai elämys. Kaikki pilotit ovat
toteuttamistavaltaan yhteisöllisiä.
Kuvat:
Kuva 1. Yksityiskohtia useammasta teoksesta. Kuva: Jenny Grönholm.
Kuva 2. Teosluonnos Ylivieskaan, Neitoperhonen
Kuva 3. Teosluonnos Ylivieskaan, Puolukka



Lisätiedot:
Facebook ja Instagram #Kulttuurikenno
Taidepilottien ja taiteilijoiden esittely Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilta.
Kulttuurikenno hankkeen esittely Kulttuurikenno -hanke – (pohjois-pohjanmaa.fi)
Pohjois-Pohjanmaan liitto: erityisasiantuntija, hankkeen projektipäällikkö Auli Suorsa, 050
386 8443 auli.suorsa@pohjois-pohjanmaa.fi ja taidepilottien kulttuurituottaja Anni-Stiina
Hujala, 040 685 4043 anni-stiina.hujala@pohjois-pohjanmaa.fi
Taitelijat Jenny Grönholm ja Jass Kaselaan, yhteydenotot: jenny@gmail.com ja
jass.kaselaan@gmail.com
Ylivieskan kulttuurijohtaja Janne Raudaskoski, p. 044 4294 354
janne.raudaskoski@ylivieska.fi
Kulttuurikenno – Yhteistyötä ja vaikuttavuutta kulttuuripalveluihin -hanke edistää kuntien
kulttuuritoimintaa, kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain tavoitteiden toteutumista ja
erityisesti lain alueellista kehittämistehtävää maakunnan alueella. Hanketta rahoittaa
opetus- ja kulttuuriministeriö.
Pohjois-Pohjanmaan liitto on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnan muodostama kuntayhtymä.
Liiton tehtävinä ovat alueellinen kehittäminen, aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien
valmistelu ja laadinta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maankäytön,
liikennejärjestelmäsuunnittelun sekä maakuntakaavoituksen viranomais- ja
kehittämistehtävät, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen.