Kategoriat
Koronavirus Perusopetus Yleinen

Ylivieskan Päivärinnan koululla todettu koronavirustartunta

Päivärinnan koulussa on todettu koronavirustartunta. Tieto koronavirusepäilystä saatiin myöhään eilen illalla.  Altistuneita on tiedotettu asiasta ja heidät on asetettu karanteeniin. Koulun muu toiminta jatkuu normaalisti.

Nyt esille tullut tartunta on tärkeä muistutus siitä, että koronaepidemia ei ole meidän alueella ohi. Edelleen on tärkeää, että lievienkin oireiden ilmaantuessa tulee jäädä kotiin ja hakeutua koronavirustestiin. Pelkkien oireiden perusteella ei voida päätellä, onko hengitystietulehduksen aiheuttaja koronavirus vai joku muu virus tai bakteeri.

On tärkeää myös muistuttaa niin lapsia ja nuoria kuin aikuisiakin hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä. Näin pyritään ehkäisemään epidemian kiihtyminen uudelleen alueellamme.

Tilannetta seurataan aktiivisesti ja tiedotamme tarvittaessa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare