Mittava Badding-kiertue keväällä ympäri Suomen!
Rauli Badding Somerjoen musiikin ystäviä hemmotellaan helmi-maaliskuun aikana mittavalla kiertueella ympäri Suomen. Kiertueella kuullaan Baddingin suosituimpia lauluja Marko Haaviston, Suvi Karjulan ja huippumuusikoista koostuvan yhtyeen esittäminä.
Suuri Badding-kiertue alkaa 9. helmikuuta Hyvinkääsalista ja päättyy 16. maaliskuuta Baddingin syntymäpaikkakunnalle, Somerolle. Muut konserttipaikkakunnat ovat Turku, Ylivieska, Kuusamo, Kuhmo, Iisalmi, Imatra, Tampere, Muurame, Lahti, Mikkeli ja Kuusankoski.
Marko Haavisto on ollut koko musiikillisen uransa Baddingin musiikin suuri ihailija. Hän oli 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa toimineen Badding Rockers -yhtyeen keulahahmo, joka myös tapasi Baddingin 15-vuotiaana. Badding jopa vei omaan levy-yhtiöönsä Badding Rockersin demon ja suunnitteli yhteistyötä tämän nuorista muusikoista koostuneen yhtyeen kanssa. Orastava yhteistyö katkesi Baddingin kuolemaan tammikuussa 1987.
Suvi Karjula on esiintynyt Baddingin elämää käsittelevässä musiikkinäytelmässä Somerolla, ja on muutoinkin hänen suuri ihailijansa. – Baddingin tuotannosta minulle on läheisin Valot-kappale, joka on hieno ja herkkä rakkauslaulu, Karjula toteaa.
Rauli ”Badding” Somerjoki syntyi Somerolla 1947 ja menehtyi 39-vuotiaana Helsingissä 1987. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiinsa lukeutuvat Paratiisi, Bensaa suonissa, Ikkunaprinsessa, Tähdet, tähdet, Valot ja Laivat.