Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Ilmastokestävä kaupunki on elinvoimainen kaupunki

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja varautuminen 

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen tarkoittaa sellaisia toimenpiteitä, joiden avulla varaudutaan ja sopeudutaan ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin (esimerkiksi sään ääri-ilmiöt) ja joiden avulla voidaan myös hyötyä ilmastonmuutoksen positiivisista vaikutuksista. Samaan aikaan, kun meidän tulee hillitä ilmastonmuutosta muun muassa päästöjä vähentämällä, tulee meidän alkaa varautua ja sopeutua jo muuttuneeseen ilmastoon.  

Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin pystytään varautumaan vahvistamalla ilmastokestävyyttä. Ilmastokestävyydellä tarkoitetaan tietoista ja ennakoivaa kykyä toimia joustavasti säässä ja ilmastossa tapahtuvissa muutoksissa ja häiriötilanteissa, toipua niistä ja kehittää toimintaa ja varautumista niiden jälkeen.  

Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on tärkeää: 

  • Ilmastoriskien ja haavoittuvuuksien tunnistaminen 
  • Suunnitelman laatiminen varautumisen ja sopeutumisen toimenpiteistä
  • Toimenpiteiden vieminen käytäntöön

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa Ylivieskaan?

Osana SOPIVA – Sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin -hanketta toteutettiin asiantuntijatyönä selvitys ilmastonmuutoksen merkittävimmistä vaikutuksista Ylivieskassa ja lähiseudulla. Selvityksen on toteuttanut 8/2024 – 1/2025 aikana AFRY Finland Oy. Työssä on selvitetty merkittävimmät tulevaisuuden ilmastoriskit meidän alueellamme. Selvityksessä on myös annettu toimenpide-ehdotuksia riskeihin varautumiseksi.

Sivun alaosasta löytyvästä raportista sekä tiivistelmästä pääset lukemaan selvityksen tuloksista.

SOPIVA-hankkeen järjestämät tapahtumat

Hankkeen loppuseminaari tulossa syksyllä 2026, pysy kuulolla!

Liikenneinfra ja huoltovarmuus -tapahtuma 20.5.2026 (mennyt tapahtuma)

Millaisia tulevaisuuden näkymiä meillä täällä on esim. teiden kunnossapidon, rakentamisen ja kehittämisen suhteen? Ilmastonmuutos ja muutoksiin sopeutuminen haastaa meitä kaikkia – miten tämä näkyy infran puolella? Lisätietoja ja ilmoittautuminen Ylivieskan kaupungin tapahtumakalenterista.

Energia ja huoltovarmuus – tapahtuma 15.4.2026 (mennyt tapahtuma)

Vahvat asiantuntijapuheenvuorot energiasta ja huoltovarmuudesta. Tule kuulemaan mitkä asiat ovat pinnalla energiakysymyksissä. Miten asioihin varaudutaan meidän alueella eri sektoreilla ja onko jotakin mitä haluaisit kysyä asiantuntijoilta. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Ylivieskan kaupungin tapahtumakalenterista.

Jätehuolto ja huoltovarmuus – tapahtuma 20.1.2026 (mennyt tapahtuma)

Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista tietoa jätehuollon huoltovarmuudesta, varautumisesta ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Saat ajankohtaisen katsauksen jätehuollon tulevaisuuden näkymiin sekä alueellisiin ilmastoriskeihin. Lisätietoja Ylivieskan kaupungin tapahtumakalenterista.

Kestävän kehityksen viikko kirjastolla 22.9.2025 (mennyt tapahtuma)

Kasarmin maalaismarkkinat 14.9.2025 (mennyt tapahtuma)

Luonnosta terveyttä ja elinvoimaa 9.6.2025 (mennyt tapahtuma)

Energiapäivä Kasarmintorilla 10.5.2025 (mennyt tapahtuma)

Kestävä maatalous – sopeutumista ja varautumista -tilaisuus 3.4.2025 (mennyt tapahtuma)

Kestävä vesienhallinta -asiantuntijatilaisuus 18.2.2025 (mennyt tapahtuma)

SOPIVA-hankkeen aikana toteutettuja ja käynnistettyjä ilmastonmuutokseen sopeutumisen pilottitoimenpiteitä

Kuvassa miehiä ja naisia kylvämässä kukkapellon siemeniä.
Kuvassa kyltti, joka kertoo kukkapellosta.

Puuhkalan kotiseutumuseon pihapiiriin kylvettiin keväällä 2026 kukkapelto. Kylvötyön kävivät suorittamassa Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat ja
pohjatyöt teki Ylivieskan kaupungin puutarhapuoli.

Kukkapelto lisää Puuhkalan alueen luonnon monimuotoisuutta ja viihtyisyyttä. Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on tärkeää ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Puuhkalan kukkapelto on osa EU-osarahoitteisen SOPIVA – Sopeutuminen
ilmastonmuutoksen vaikutuksiin -hankkeen (2024-2026) pilottitoimenpiteitä. Kukkapellon kustannuksista on vastannut Ylivieskan kaupunki.

Kuvat: Anja Takkunen

Kuvassa maksaruohomatto maassa sekä käsi, joka koskettaa mattoa.
Kuvassa kaksi miestä asentaa maksaruohomattoa varastorakennuksen katolle.
Kuvassa maksaruohomatot kuormalavan päällä asennusvaiheessa varastorakennuksen katolla.

Ylivieskan kaupungintalon ja kirjaston välimaastoon on valmistunut uusi varastorakennus, jonka katolle on asennettu viherkatto. Viherkatto sitoo itseensä
sadevettä ja luo viihtyisyyttä alueelle. Viherkatto koostuu maksaruohokasveista, ja se asennettiin paikoilleen kesäkuussa 2026.

Viherkatto pidentää rakennuksen katon käyttöikää suojaamalla rakenteita UV-säteilyltä. Katto eristää rakennusta myös kuumuudelta ja kylmyydeltä. Viherkatto tarjoaa hyvää elintilaa pölyttäjille ja kasvillisuus toimii samalla hiilinieluna. Kaupunkirakentamisessa viherkatot nähdään erinomaisina hulevesiriskien vähentäjinä.

Viherkattoja huolletaan säännöllisesti tarkistamalla muun muassa, ettei kate vuoda ja hoitamalla katon kasvillisuutta sen kasvilajien edellyttämällä tavalla.

Viherkatto on osa EU-osarahoitteisen SOPIVA – Sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin -hankkeen (2024-2026) pilottitoimenpiteitä. Viherkaton kustannuksista on vastannut Ylivieskan kaupunki.

Kuvat: Anja Takkunen

SOPIVA – Sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin -hanke

SOPIVA-hanke on EU:n osarahoittama hanke, jonka tarkoituksena on tukea Ylivieskan kaupungin sekä ylivieskalaisten toimijoiden työtä valmistautumisessa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Hankkeessa selvitetään, mitkä ovat merkittävimpiä ilmastonmuutoksen vaikutuksia juuri tällä alueella, mitä seurauksia niistä arvioidaan olevan ja kuinka vaikutuksiin pitäisi varautua. Hankkeen kesto on 1.1.2024 – 31.12.2026. Hanketta hallinnoi Ylivieskan elinvoimapalvelut.

Yhteystiedot

Saara Repo
Projektipäällikkö
+358407533571
saara.repo@ylivieska.fi
Elinkeinopalvelut

sähköposti: saara.repo@ylivieska.fi

SOPIVA – Sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin -hanke

Lisätietoa sopeutumisesta ja varautumisesta

KISS2030 – Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma

Ilmasto-opas, ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Seuraa somessa

Tiesithän, että Ylivieskan ilmastonmuutokseen sopeutumisen työtä voi seurata myös somessa? #ilmastokestavaylivieska 

Ilmastokestävä Ylivieska Instagramissa

Ilmastokestävä Ylivieska Facebookissa

Mediassa

”Tulvat, hulevedet ja sateiset talvet – Ylivieskaan laadittiin ilmastoskenaario, jotta kaupungissa voidaan varautua tulevaan” Kalajokilaakso 24.1.2025

Ilmastoteema mukana Ylivieskan kaupungin Vastuullisuus-aiheisessa podcast-jaksossa 3.3.2025

”Ylivieskan kaupungin ilmastotyö haastaa myös maatalousväen miettimään keinoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon” Kalajokilaakso 13.3.2025

”Pääkirjoitus: Ilmastonmuutos tuntuu jo kotipihallakin – Ulla-myrsky muutti asenteita” Kalajokilaakso 10.7.2025

”Kuin Viljan päivät: Sunnuntain markkinapäivän vetovoimaa testattiin Ylivieskan Kasarmintorilla” Kalajokilaakso 14.9.2025

”Jätehuolto on merkittävä osa huoltovarmuutta – Ylivieskassa järjestetään uusi tapahtuma viikon päästä” Kalajokilaakso 13.1.2026

”Ylivieskan Rotary-puiston ensimmäiset taimet istutettiin” Kalajokilaakso 19.6.2026

Yrityksille

Vinkkejä ja tukea ilmastonmuutokseen sopeutumiseen Vastuullisuusverkostosta (Ylivieskan elinvoimapalvelut)

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare