Kalevala-kokoelma

150 erilaista Kalevalaa

Itsenäisyyspäivänä 1997 kaupunginjohtaja Harri Viitanen tutki sukunsa Juhlakalevalaa ja sai idean…

Kalevala-kokoelman sisältö siirtyy näille sivuille syksyn 2020 aikana

Kalevala-kokoelman perustaminen

Ylivieskan kaupunginkirjaston Kalevala-kokoelma perustettiin 27.2.1998 silloisen kaupunginjohtaja Harri Viitasen ehdotuksesta. Kokoelman perusajatuksena on koota mahdollisimman tarkoin saatavissa olevat erikieliset Kalevala-teokset, niiden mukaelmat, lyhennelmät ja kuvitetut laitokset sekä myös Kalevalaan liittyvää tutkimusta.

Harri Viitanen kertoo Kalevala-kokoelman idean syntyneen itsenäisyyspäivänä Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 1997, kun hän tutki suvussaan perintönä kulkenutta Juhlakalevalaa. WSOY:n vuonna 1922 julkaisema ja Akseli Gallen-Kallelan kuvittama Koru-Kalevala on lähes itsenäisyytemme ikäinen, loistelias kirja ja ensimmäinen kokoelmaan lahjoitettu.

Perustamistilaisuudessa kirjasto sai puolisenkymmentä lahjoitusta. Teoksia on kertynyt vuoteen 2020 mennessä yli 150. Kaupunginkirjasto hankkii mahdollisuuksien mukaan puuttuvia teoksia antikvaareista ja yksityisiltä henkilöiltä ostamalla. Kirjasto ottaa mielellään vastaan lahjoituksia. Lahjoituksen antajalle luovutetaan kunniakirja, jota koristaa Mika Launiksen suunnittelema Kalevalan juhlavuoden 1999 tunnus ”Maailman synty”.

Kalevala-teoksia ei näin laajassa mitassa ole tiettävästi yleisissä kirjastoissa ennestään. Täydellisin Kalevala-kokoelma on kansalliskirjastona toimivassa Helsingin yliopiston kirjastossa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa.

Verkkopalvelut

Tiekkö-kirjastojen logo
ekirjasto logo

Ota yhteyttä

Lainaus
044 4294 271
Kirjastopalvelut

Hietasaari Marita
informaatikko
044 4294 454
Kirjastopalvelut