visitylivieska

Tapahtumia

Tule käymään

Kokoansa suurempi kaupunki

Ylivieska on yli 15 000 asukkaan vilkas ja nuorekas kaupunki keskellä Pohjanmaata, Kalajoen varrella.
Se on myös alueensa kaupan, palvelujen ja kulttuurin keskus.

Rautatie on kuljettanut väkeä Ylivieskan kautta 1800-luvun lopulta lähtien. Kaupunki Ylivieskasta tuli jo vuonna 1971.

Tänä päivänä kauppa kuuluu Ylivieskaan kuin voi maitorieskan päälle, ja kulttuuritarjonta vetää vertoja monelle suuremmallekin kaupungille.

Laaja tarjonta ja hyvät kulkuyhteydet ovat tehneet Ylivieskasta paikan, jonne suunnataan ostoksille ja viihtymään kauempaakin.

Saavu ja liiku

Ylivieskaan on helppoa tulla niin omilla kuin julkisillakin julkuneuvoilla.

Maanteitse Ylivieskaan pääsee joka suunnasta. Idästä ja lännestä kaupunkiin tuo valtatie 27, pohjoisesta ja etelästä kantatie 86.

Junayhteydet etelästä, pohjoisesta kuin idästä: katso Ylivieskan rautatieaseman tiedot.
Linja-autojen aikatauluja voit hakea täältä.
Linja-autoasema sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä.

Ylivieskan keskusta ja Savarin kauppa-alue sijaitsevat noin 1–1,5 kilometrin etäisyydellä toisistaan. Kulkureittejä on kaksi: keskustan eteläpuolella rautatien ylittävä Savontien silta tai pohjoispuolella Kauppakadun ja Koskipuhdontien alikulku. Kevyenliikenteen väylät löytyvät molemmilta reiteiltä ja lisäksi Rautatieaseman alikulusta pääsee keskustasta kevyenliikenteen väylää Koskipuhdon puolelle.

Ylivieskan Taksi, puh. 0100 30 20.

Autoilijoille:
Pysäköinti
 on kaikkialla kaupungissa maksutonta. Liikkeillä on omia asiakaspaikkoja, ja yleisiä paikoitusalueita löytyy eri puolilta keskustaa.

Sähköautojen julkiset latauspisteet
J. Kärkkäinen Oy, Ollilanojankatu 2, semi fast
Centrian parkkipaikka, Vierimaantie 7, semi fast

Auton vuokraus
Hertz

Huoltamot
Ylivieskan huoltamot ja tankkauspisteet.

Löytyy läheltä

Kalajoen Hiekkasärkät rantoineen ja aktiviteetteineen odottaa vain puolen tunnin ajomatkan päässä.

Naapurikunta Sievi tarjoilee monenlaisia elämyksiä.
Maasydänjärven matkailualue ja Urjanlinna houkuttelevat etenkin karavaanareita, tanssikansaa ja luonnosta nauttivia.
Sievissä sijaitsee myös Louekeskus, joka tunnetaan maanmainiona laskettelu- ja hiihtopaikkana.

Ylivieskan naapureita ovat myös Alavieska, HaapavesiMerijärvi, Nivala ja Oulainen.

Välimatkat alueella ovat lyhyitä, ja paikkakunnalta toiselle ajaa noin puolessa tunnissa.

Näe ja koe

Tapahtumat

Konsertti Kulttuurikeskus Akustiikassa.

Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikka tarjoilee tapahtumia ja näyttelyjä ympäri vuoden. Akustiikan lavalla nähdään niin valtakunnan eturivin artisteja kuin paikallisia esiintyjiäkin. Näyttelysalissa tarjonta vaihtuu kuukausittain.

Elämystalo Artterissa perinteikäs Yty-teatteri tarjoilee laadukasta teatteriohjelmistoa harrastajien voimin. Noin 100 hengen teatterisali lämpiöineen toimii paikkana myös monille tapahtumille ja koulutuksille.

Ylivieskassa tapahtuu ympäri vuoden pienempiä ja suurempia tilaisuuksia, jotka voit tarkistaa tapahtumakalenterista.

Kaupunkifestivaali Sun Pampas nousee Ylivieskan jäähalliin ja sen ympäristöön kesäkuussa tuoden paikalle useita nimekkäitä pop- ja rock-artisteja sekä paikallisia bändejä.

Raudaskylän Soiva kesä tunnetaan tasokkaista musiikkileireistään ja eri puolille kaupunkia levittäytyvistä konserteistaan.

Aitoon kesäteatteritunnelmaan voi virittäytyä Niemelänkylän kesäteatterissa.

Kesäkeskiviikkoina tunnelmalliset iltatorit kokoavat esiintyjiä ja yleisöä Kauppatorille.

Elokuun alussa Ylivieskassa vietetään kotiseutuviikkoa.

Ylivieskan kesän päättää Kauppojen yö syyskuun alussa. Silloin kadut täyttyvät ihmisistä, musiikki soi Myllyaukiolla ja kaupat pitävät ovensa auki puolille öin. Kaikkialla tuikkivat kynttilät valaisevat tunnelmallisesti pimenevää iltaa.

Muita Ylivieskan tapahtumia:
Ryskypäivät
Wanahat wehkeet kylätiellä
Ruunakunkkarit
Teatterifestivaali

Nähtävyydet

Ylivieskan museot ja nähtävyydet tarjoavat tilaisuuksia tieltä poikkeamiseen.

Puuhkalan kotiseutumuseon pihapiiristä ja rakennuksista löytyy kiireen vastapainoksi vanhan ajan tunnelmaa. Museoalueelle siirretty Simo Pällin ateljee tarjoaa kurkistuksen autenttiseen taiteilijan työhuoneeseen. Paikan erikoisuus on Maitokannumuseo, jossa on esillä yli 700 kaadinta 15 eri maasta.

Kesäaikaan kannattaa poiketa keskustassa Helaalan Myllyllä. Historiallisessa miljöössä, suojellussa myllyrakennuksessa toimii kesäkahvila. Mylly ja sitä ympäröivä rantapolku ovat pieni keidas keskellä kaupunkia.

Kotiseutureitit, kuten Ylivieskan Kulttuurikävely, sisältävät monipuolisesti kohteita vierailtavaksi.

Tässä muutamia Ylivieskan nähtävyyksiä

Helaalan Mylly rakennettiin alkuaan 1884 ja uusittiin vanhaan muotoonsa 1942. Mylly on avoinna kesäisin. Kesäkahvila, käsityöläismyymälä, vaihtuvia näyttelyitä, ohjelmallisia tuokioita, myllyyn tutustumista. Osoite Kauppakatu 12.

Savisilta on rakennettu 1912 (J.Castrén). Nimensä tämä maan toiseksi vanhin teräsbetonisilta sai kansalta, jolle uusi rakennusmateriaali oli vielä outo. Rakenteeltaan silta on viisiaukkoinen palkki- ja ulokepalkkisilta.
Siltaa on myöhemmin kunnostettu. Vain kevyen liikenteen käytössä.

Kauppakatu. Muutoin uusiutuneessa Ylivieskan keskustassa on Kalajokivarsi yhä säilyttänyt monia perinteisiä elementtejään. Maisemallista arvoa omaavat joen saaret, joista Pappisaareen liittyy muistoja isovihan ajoilta.

Ylivieskan puinen, päätytornillinen ristikirkko paloi pääsiäisenä vuonna 2016. Kirkko oli rakennettu 1786 (P. Raudaskoski). Ulkoasun se sai vuoden 1892 (J. Basilier) korjauksessa. Alueella on muistokirkko (kirkon rauniot), vanha hautausmaa ja kirkkopuisto.

Ylivieskan uusi, Pyhän Kolminaisuuden kirkko on moderni keskiaikalaistyylinen kivikirkko. Se valmistui viisi vuotta edellisen kirkon tulipalon jälkeen ja vihittiin käyttöön 4.4.2021. Kirkko sijaitsee edellisen kirkon raunioiden paikalle rakennetun muistokirkon vieressä.

Eliaksen kotimuseo Ylivieskan historiaa, vanhaa esineistöä ja kulkuneuvoja. Avoinna sopimuksen mukaan. Lisätietoja Elias Klemetti, puh. 050 0422 000. Os. Helaalankatu 26.

Puuhkalan kotiseutumuseo. Koko museoalue on avoinna kesäisin. Aukioloajat löydät Puuhkalan sivulta. Kesäkahvila Kerttu palvelee aukioloaikoina. Puuhkalantie 6. Talviaikaan avoinna Maitokannumuseo sekä Järvelän talo. Tiedustelut p. 044 4294 545, 044 4294 441.

Jumbo (vanha entisöity höyryveturi). Tiedustelut p. 0307 460 01

Raudas-Pekan pirtti. Raudas-Pekka oli isovihan aikainen sissipäällikkö Pekka Raudaskoski. Raudas-Pekan pirtti sijaitsee Raudaskylässä Kuirisentiellä. Kyseessä on vuonna 1641 rakennettu savupirtti, joka on perimätiedon mukaan Raudas-Pekan syntymäkoti. Vastaavia ennen 1850-luvun puoliväliä rakennettuja savupirttejä on Suomessa pari, kolme. Raudaskylän Kyläyhdistys siirsi pirtin Kuirisentielle Ylivieskan kaupungin omistamalle tontille. Kyläyhdistys myös rakensi vajan pirtin suojaksi. Pirtissä on erityistä sulkasalvosnurkat. Kun sahaa ei tuolloin tunnettu, miehet veistivät kirveellä pirtin tiiviit salmiakkinurkat.

Patsaita ja muistomerkkejä

”Kyösti Kallio” (Risto Saalasti 1971)
Kaupungintalon puisto, os. Kyöstintie 4

”Elämän vesi” (Antonio da Cudan 1985)
Kaupungintalon puisto, os. Kyöstintie 4

”Lakeuden liekki” (Väinö Lätti 1972)
Kirkkopuisto. Os. Kirkkotie

”Kivimiehet” (Lauri Kivi ja Seppo Pälli 1985)
Katajan koulu, os. Katajantie

”Feriatis” (Antonio da Cudan 1986)
Rautatien rakentamisen 100-vuotisjuhlamuistomerkki. Ylivieskan Rautatieasema, os. Asemakatu

Muistomerkki, Pietari Päivärinnan syntymäpaikka
Os. Vähäkankaantie 5

Sotaanlähdön muistomerkki ja Ylivieskan Sotaveteraanien tukihenkiöiden hankkima tykki
Veteraanipuisto. Os. Kirkkotie

Suojeluskuntatalon muistomerkki
Juurikoskenkadun ja Asemakadun risteys. Ylivieskan Sotaveteraanien tukihenkilöt.

Raudaskylällä kuolleiden sotavankien muistomerkit (2 kpl)
Os. Pekantie
Raudaskylässä toimi sodan aikana sotasairaala. Sotasairaalan avajaiset pidettiin 18.8.1941. Sairaalaan tuotiin vaikeasti haavoittuneita vankeja. Useilla oli etenkin reisiluunmurtumia, joiden hoitokeinona oli useimmiten amputaatio. Vuoden 1941 lopulla tuoduissa vangeissa oli niin vaikeasti nälkiintyneitä, ettei heidän hyväkseen ollut enää mitään tehtävissä. Sotavankihautausmaaksi otettiin sopiva paikka noin 1 km sairaalasta metsässä Ylivieskaan menevän maantien varrella. Teksti Tapio Koistinaho.

На этом кладбище похоронено 92 русских военнопленных, ”tälle hautausmaalle on haudattu 92 venäläistä sotavankia”, lukee kuolleiden sotavankien haudalle pystytetyssä muistomerkissä.

Kesäkahvila Kertun pöydän Järvelän talon edustalla.
Helaalan myllyssä palvelee kesäisin kahvila.

Liiku ja harrasta

Frisbee-golfaamista.

Leikkipuistot
Lasten kanssa voi suunnata vaikkapa liikennepuistoon (auki kesäaikaan) tai jollekin kaupungin lukuisista leikkipuistoista.

Liikennepuiston vieressä voi pelata myös minigolfia.

Uimapaikat
Hamarin uimaranta sijaitsee Koskipuhdon kaupunginosassa Kalajoen etelärannalla, Hamarin voimalaitoksen yläjuoksulla. Etäisyyttä Yli­vieskan keskustasta rannalle on noin 2 kilometriä. 
Uimaranta on suojaisessa poukamassa. Ui­mapaikan kohdalla on hiekkaranta ja -pohja. Alueelta löytyy uimakopit ja käymälät. Uimarantaan on sijoitettu ponttoneilla kelluva uimalaituri.

Noin 10 kilometrin päästä keskustasta löytyy pieni ja idyllinen Kekajärvi.

Uimahalli löytyy aivan keskustan kupeessa sijaitsevasta Liikuntakeskuksesta.

Liikuntaa, ulkoilua
Liikuntakeskuksessa on mahdollisuus harrastaa uinnin lisäksi monia lajeja keilailusta seinäkiipeilyyn, tenniksestä jääkiekkoon.
Liikuntakeskuksen pihalta löytyy betoninen skeittiparkki ja lähiympäristöstä kuntopolku, MOBO-kiintorastit sekä frisbeegolfrata.

Huhmarkallion ulkoilualueelta löytyvät reitit patikointiin, polkujuoksuun ja maastopyöräilyyn, talvella murtomaahiihtoon. Alueella sijaitsee myös kartingrata, syksyllä 2017 valmistunut 18-väyläinen frisbeegolfrata sekä talvikävijöille vauhdikas pulkkamäki.

Raudaskylällä sijaitseva Rauskin puisto on monipuolinen lähiliikunta-alue. Tekemistä tarjoavat mm. leikkikenttä, parkour-rata, 9-väyläinen frisbeegolfrata, koripallo- ja jalkapallokenttä, MOBO-kiintorastit, läheinen lintutorni sekä talvella luistinrata ja pulkkamäki.

Jos mieli tekee kauppojen hälinästä luonnon rauhaan, Ylivieskan lähiympäristöstä löytyy useita luontopolkuja, laavuja ja retkeilykohteita.

Kuntosaleja kaupungista löytyy useampikin:
Nautilus
Fysiomotion
Kuntokeskus Liikku
Kuntokeskus Puntti

Talviaikaan voi suunnata myös luistelemaan tai pulkkamäkeen, joita löytyy mm. useiden leikkipuistojen yhteydestä.
Jäähallissa on myös yleisövuoroja vaihtuvina aikoina.

Lähimmät golfkentät sijaitsevat Nivalassa ja Kalajoella.

Lapsille ja nuorille Ylivieskassa on tarjolla paljon eri harrastusvaihtoehtoja. Niistä löytyy tietoja kaupungin nuorisopalvelujen kokoamasta harrasteoppaasta.

Syö ja nuku

Hyvää ruokahalua!

Majoituksen tarpeessa?

Hotelli Käenpesä
Lintutie 1
Yksityinen, viihtyisä hotelli sijaitsee paikalla, josta rautatieasema, kaupungin keskusta, kulttuurikeskus Akustiikka, liikuntakeskus uimahalleineen, hiihtoladut, lenkkipolut ja Savarin kauppakeskus ovat vain kävelymatkan päässä.

Majatalo Lounatuuli
Tulolantie 23
A-oikeuksin varustettu mutkaton majatalo, jossa voit lounastaa arkisin, järjestää kokouksia ja juhlia tai tilata pitopalvelun antimet pienistä makupaloista pääruokiin, kakkuihin ja leivoksiin.

Hotelli Visiitti
Kartanotie 3
Sijaitsee Ylivieskan uudella torilla kivenheiton päässä rautatieasemalta. Viihtyisää ja kodikasta majoitusta aikuiseen makuun.

Kivirannan Tupa
Lentokentäntie 370
50-luvulla rakennettu, kodikkaasti eri vuosikymmenten huonekaluilla vanhaa henkeä kunnioittaen kalustettu talo, joka sijaitsee viehättävässä pihapiirissä Ylivieskan Pylväsperällä, noin 13 kilometrin päässä keskustasta.

Raudaskylän Kristillinen Opisto
Opistontie 4–6
Opistolla voit majoittua – yksin, kaksin tai isommalla porukalla. Erilaisia ja erikokoisia tapahtumia varten opistolla on runsaasti viihtyisiä, toimivia ja hyvin varusteltuja tiloja. Opisto tarjoaa myös ruokapalvelut pieniin ja suuriin, arkisiin ja juhlaviin tilanteisiin. Oman keittiön herkullisen kotiruoan valmistuksessa käytetään mahdollisimman paljon kotimaisia, lähellä tuotettuja aineksia.

Salon Tupa
Rääkyläntie 116
Reilun 10 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva metsästysseuran talkoovoimin rakentama 12 hengen tupa.

Vieskanhovi
Riihikatu 5 a14
Vieskanhovi on kalustettu, viihtyisä kerrostalokaksio aivan Ylivieskan keskustassa, 4. kerros on ylin ja talossa on hissi.  Rautatieasemalta matkaa n. 400m.

Ängeslevän Ranta
Ängesleväntie 114
Maatilamajoitus Kalajoen rannalla, Pylvään kylällä, Ängeslevässä, noin 14 kilometrin päässä keskustasta. 4 mökkiä luonnonrauhassa, maalais- ja jokimaisemassa. Myös pienimuotoisiin kokouksiin ja illanistujaisiin. Päälle makoisat löylyt!

Firelake Guest House and Camping
Visalantie 340

Viihtymään ja iltaa viettämään!

Suuntasipa kulkusi pubiin, terassille tai yökerhoon, Ylivieskasta löytyy menopaikkoja niin arki-iltoina kuin viikonloppuinakin.

Pubit ja yökerhot
KukkuuBaari
Bar5
Ravintola Jokeri
Ravintola Myllyranta
Vieskan biljardi
10Kerho
Basement Nightclub

Tee kaupat

Kauppoja joka lähtöön!

Yli­vieskan keskustasta löytyy omaleimaisia erikois­liikkeitä ja lähikauppoja. Kauppakaupungin henkeä luovat välitön tunnelma, henkilökohtainen palvelu ja joukko yrittäjiä, joilta ei puutu luovuutta ja yhdessä tekemisen meininkiä.

Savarin alue levittäytyy Savontien molemmin puolin. Alue on tunnettu autokaupan keskuksena, Autolaaksona. Sinne vetävät väkeä myös suuret marketit, kauppakeskukset, kirppikset sekä erikoistavarakauppa.

Monipuolisten palvelujen kaupunki

Ylivieskaan kannattaa poiketa muutenkin kuin vain ostosten tekoon: on ruokapaikkoja ja kahviloita, kuntosaleja ja kauneus­hoitoloita – palveluja laidasta laitaan. Jos tarvitset suutaria tai sisustussuunnittelijaa, puutarhuria tai personal traineria, tai mitä tahansa ammattilaista, löydät sen melko varmasti täältä.

Ylivieskan yrittäjät

Ylivieskan Yrittäjät on aktiivinen paikallisyhdistys, jolla on n. 250 jäsenyritystä.
Kuulumme Keski-Pohjanmaan Yrittäjät -aluejärjestöön.

Yrityshakemistosta löydät tiedot niistä Suomen Yrittäjien jäsenyrityksistä, jotka ovat antaneet luvan tietojen julkaisuun.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare