Kategoriat
Nuorisopalvelut

Oppilaitosnuorisotyön syksyn kuulumisia

Syksy on alkanut Ylivieskan toisen asteen oppilaitoksissa tuttuja ja uusia opiskelijoita kohdaten. Uuden lukuvuoden aloitus on pitänyt sisällään opiskelukavereiden kanssa kesäkuulumisten vaihtoa sekä uuden opettelua, jännittämistä, iloa ja intoa. Oppilaitosnuorisotyö, Ohjaamo ja etsivän nuorisotyö on jo aloittanut perinteisesti käymällä esittäytymässä uusissa ryhmissä. Oppilaitosnuorisotyöntekijä on ollut mukana ensimmäisissä päivissä oppilaitoksissa kohtaamassa uusia opiskelijoita ja kuulostelemassa vanhojen tuttujen kesäkuulumisia. Myös ensimmäisiä ryhmäytyksiä on jo järjestetty uusille ryhmille.

Jedulla ryhmäytyksissä on ollut mukana ihanat tutor-opiskelijat, joiden kanssa olemme yhdessä pitäneet ryhmäytystuokiot kaikille uusille opiskelijaryhmille. Ryhmäytyksissä nuoret ovat päässeet tutustumaan uusiin opiskelukavereihin erilaisten harjoitusten ja kisailun merkeissä. On ollut ilo nähdä kuinka innokkaita ja aktiivisia tutorit ovat olleen uusien opiskelijoiden ohjaamisessa ja kuinka uudet opiskelijat ovat rohkeasti olleet mukana ja heittäytyneet mukaan jokainen omana itsenään. Tällä ja ensi viikolla hommat jatkuu Raudaskylän opiston leirikoulussa sekä Ylivieskan lukion Lukio tutuksi-päivässä, joissa oppilaitosnuorisotyö on myös mukana.

Uusien opiskelijoiden ryhmäytys heti opintojen alussa on merkittävässä roolissa siinä millaiseksi ryhmähenki lähtee muodostumaan. Ryhmähengellä on iso merkitys opiskelijoiden hyvinvointiin toisen asteen opintojen aikana ja hyvä ryhmähenki edistää mm. opiskelijoiden kouluun kiinnittymistä ja mielenterveyttä. Kun ryhmässä on hyvä ilmapiiri ja opiskelijat tulevat toimeen keskenään on kouluun mukavampi tulla, siellä viihdytään sekä voidaan ja opitaan paremmin. Ryhmäytyksissä onkin painotettu näitä asioita ja nuoria on myös muistuteltu siitä, kuinka jokainen ryhmän jäsen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen millaiseksi ryhmähenki muodostuu.

Oppilaitosnuorisotyön syksy jatkuu ryhmäytyksien, teematuntien, pienryhmien ja aulatoiminnan merkeissä. Oppilaitosnuorisotyön tavoitteena on nuorten hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa, joten esimerkiksi jaksamiseen ja mielenterveyteen liittyvät teemat näkyvät vahvasti toiminnassa mm. teematuntien ja pienryhmien aiheissa. Ryhmissä ja teematunneilla voidaan esimerkiksi opetella tunnistamaan stressin oireita ja harjoitella stressin säätelykeinoja tai pureutua jännittämiseen ja miten jännittämisen kanssa voi opetella tulemaan toimeen.

Olen mukana koulun arjessa nuoria kohdaten ja nuoria varten, kuulevana korvana ja tukena. Oppilaitosnuorisotyötekijänä tuon opiskelijoiden ääntä kuuluviin oppilaitoksissa ja nostan esille myös nuorten kertomia epäkohtia ja kehittämisen tarpeita. Oppilaitosnuorisotyöntekijä on koulun ulkopuolinen aikuinen, jolle on matalakynnys tulla kertoilemaan kuulumisia tai jos jokin asia vaikuttaa oppilaitoksen viihtyvyyteen ja opiskelijoiden hyvinvointiin tai jos opiskelija kaipaisi tukea johonkin

asiaan. Yhteistyötä oppilaitoksien henkilökunnan ja opiskelijahuollon kanssa tehdään tiivisti. Olen mukana kouluilla mm. opiskelijahuoltoryhmissä, joissa pohditaan yhdessä oppilaitoksien henkilökunnan kanssa, miten nuorten hyvinvointia voitaisiin edistää oppilaitoksissa. On tärkeää, että jokainen opiskelija kokisi oppilaitoksen turvalliseksi, kokisi tulevansa kuulluksi ja nähdyksi.

Oppilaitosnuorisotyö linkittyy myös vahvasti nuorten vapaa-aikaan. Ylivieskan nuorisopalvelut järjestää nuorille toimintaa vapaa-ajalle mm. K16 iltoja ja ryhmiä kuten Sateenkaariryhmä ja Cosplay-miitti sekä erilaisia tapahtumia. Vapaa-ajan toiminnassa nuoret voivat harrastaa, viettää aikaa ja tutustua muihin samanhenkisiin nuoriin. Oppilaitosnuorisotyöntekijä on mukana vapaa-ajan toiminnassa kohtaamassa nuoria. Toiminnan suunnittelussa nuorten toiveet ja tarpeet ovat aina lähtökohtana. Siis mikäli mieleen tulee toiveita toiminnan suhteen, meille voi aina vinkkailla millaista toimintaa Ylivieskaan kaivattaisiin. Nuorten toiveita ja tarpeita myös kysellään säännöllisesti toimintaan osallistuvilta nuorilta sekä opiskelijoita mm. erilaisten kyselyiden avulla.

Mukavaa alkavaa syksyä!

Terkuin Jenna

Jenna Niemelä
Oppilaitosnuorisotyöntekijä
Suuntana tulevaisuus-hanke
Ylivieskan kaupunki, nuorisopalvelut

Oppilaitosnuorisotyön taustaa Ylivieskassa:

Ylivieskassa oppilaitosnuorisotyötä on tehty ja kehitetty pääosin hankerahoituksien turvin syksystä 2023 alkaen. Työhön kuuluu Jedun Ylivieskan yksikön, Ylivieskan lukion ja Raudaskylän opistolla tehtävä oppilaitosnuorisotyö sekä vapaa-ajantoiminnan järjestäminen 16-29-vuotiaille nuorille.

Tällä hetkellä oppilaitosnuorityössä on käynnissä Suuntana tulevaisuus- hanke, joka on nuorisopalveluiden kehittämishanke. hanketta on suunniteltu yhteistyössä Ylivieskan kaupungin nuorisopalveluiden ja Ylivieskan toisen asteen oppilaitoksien kanssa. Hankkeen toiminta alkaa elokuussa 2025 ja hankkeeseen on saatu rahoitusta AVI:lta. Hankkeessa kehittämme oppilaitosnuorisotyötä toisen asteen oppilaitoksissa Ylivieskassa (Jedu, Ylivieskan yksikkö, Ylivieskan lukio ja Raudaskylän kristillinen opisto). Hankkeessa työskentelee oppilaitosnuorisotyöntekijä, joka on Ylivieskan kaupungin nuorisopalveluiden työntekijä.

Keskeisimpinä tavoitteina hankkeessa on

1. opiskelijoiden osallisuuden edistäminen

2. mielenhyvinvoinnin edistäminen sekä

3. oppilaitosnuorisotyön juurruttaminen osaksi oppilaitoksien yhteisöllistä opiskelijahuoltoa ja sen suunnitelmia.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Nuorisopalvelut Perusopetus

Lepoa ja rentoutumista tarvitaan! 

Koulunuorisotyö keskittyy tänä keväänä erityisesti arjen hyvinvointiin. Kevään aikana kyselemme kuukausittain ylivieskalaisilta 5-6 -luokkalaisilta, yläkoululaisilta ja toisen asteen opiskelijoilta hyvinvointiin liittyviä mielipiteitä ja kuulumisia. Kyselyt toteutetaan anonyymisti.  

Tammikuussa teemana on ollut lepo ja rentoutuminen.  

Kyselyjen tuloksista voidaan todeta ylivieskalaisten lasten ja nuorten kärsivän nukahtamisvaikeuksista useamman kerran viikossa ja siksi tähän onkin hyvä kiinnittää erityistä huomioita. Tässä nuorisotyön matalankynnyksen vinkit paremman unen saamiseksi.  

3 pikku juttua parempaa uneen 

  1. Aikaista nukkumaan menoa 15min. 
  1. Testaa lukemista tai rentoutumista 10 min ennen nukahtamista. 
  1. Käy illalla 10min kävelyllä.  

Uni ja lepo ei tee susta tylsää – Ne pitää sut kasassa.  

Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, mutta näillä pikku jutuilla voit vaikuttaa helposti omaan uneen. Testaa! 

Kyselyn tulokset: Kyselyyn vastanneista alakoululaisista 71% (N14) kertoo nukkuvansa 8-9 tuntia yössä, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan alakoululaisen tulisi nukkua 9-11 tuntia. Lapsi tarvitsee unta uuden oppimiseen, kasvamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Lisäksi unen vähyys vaikuttaa vastustuskykyyn. Aikuisen kannattaa kiinnittää huomioita säännölliseen päivärytmiin, rauhallisiin iltoihin ja rajalliseen ruutuaikaan. Kyselyn lapsista 58% kertoo heillä olevan nukahtamisvaikeuksia yli kahtena iltana viikossa, osalla jopa 3-4 iltana. Syyksi he kertovat älylaitteiden käytön ja riidat.  

Yläkoululaisista 13–15 –vuotiaista 36 % (N108) kertoi nukkuvansa 7–8 tuntia ja 28 % 8–9 tuntia koulu päivisin. Ainoastaan 8 %  vastanneista sanoi nukkuvansa alle 6 tuntia. Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan nuori tarvitsee unta 8-10 tuntia yössä. Sillä uni on tärkeää nuorelle oppimisen, luovuuden ja päättelykyvyn edistämisessä. Lisäksi uni vaikuttaa nuoren kasvuun ja kehitykseen, koska nukkuessa erittyy kasvuhormonia. Vähäiset unet ovat puolestaan liikenteessä vaaratekijä sekä haittaa uuden oppimista ja voi tuoda mukanaan päänsärkyä. Väsyneenä myös ruokahalu kasvaa ja mieli tekee etenkin runsaskalorista syötävää.  

Yläkouluikäisistä vastaajista 58 % kertoi nukahtamisvaikeuksista 1–5 kertaa viikossa. Yleisin syy nukahtamisvaikeuksiin arveltiin olevan älylaitteella oleminen (24 % N66). Muita syitä olivat muun muassa stressi ja mielen päällä olevat asiat sekä energiajuomat.   

Toisen asteen opiskelijoista 70 % (N31) vastanneista kertoi nukahtamisvaikeuksista 1-5 kertaa viikossa ja 13 % jopa 6-7 kertaa viikossa. Nukahtamisvaikeuksien syynä nuoret arvelevat olevan mm. Puhelimen käyttö, kofeiini, stressi, liian myöhään nukkumaan meneminen tai uni-ikkunan ohi meneminen. Miettiessä keinoja parempaan uneen onkin hyvä huomioida oman toiminnan vaikutus uneen. Vähentämällä kofeiinin käyttö päivän aikana sekä puhelimen käyttöä iltaisin, iltojen rauhoittamisella, stressin säätelytaitojen opettelemisella tai lisäämällä palautumishetkiä päivän mittaan myös opiskelun lomaan voi olla suuri vaikutus unen laatuun ja jaksamiseen.  

Kyselyn vastanneet toisen asteen opiskelijat kertovat toimivia palautumiskeinoja heille olevan kavereiden kanssa oleminen (22%), musiikin kuuntelu (22%), kevyt liikunta (17%), yksin oleminen (15%) ja päivä unet (12%). Onkin tärkeää löytää itselle mieluisia ja toimivia keinoja palautumiseen. Toiselle yksin oleminen voi olla paras keino koulupäivän jälkeen, kun taas toinen palautuu parhaiten kavereiden kanssa. Toinen kaipaa liikuntaa palautuakseen, toiselle musiikki tai päiväunet toimii parhaiten.  

Lähteet: THL, viitattu 26.1.2026, https://thl.fi/aiheet/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/lapsen-uni/koululaisen-uni-6-12-vuoden-iassa.  

MLL, viitattu 2.2.2026. https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/12-15-v/nuoren-nukkuminen/.  

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Kasvatus ja opetus Nuorisopalvelut Perusopetus

Harrastamisen Suomen malli Ylivieskassa


Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle aito, mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä tai heti koulupäivän jälkeen.
https://harrastamisensuomenmalli.fi/

Ylivieskassa olemme toteuttaneet tätä Harrastava Ylivieska –hankkeen avulla. Hankkeemme tavoitteena on löytää toimintatapa, millä voimme tarjota harrastuksia Ylivieskan peruskoululaisille.

Harrastava Ylivieska –mallin toteuttamiseen tarvitsemme entistä enemmän yhteistyökumppaneita sekä monipuolisia eri alojen osaajia, jotka ovat valmiita pitämään koulukerhoja lukuvuonna 2026-2027 ennen koulupäivää tai koulupäivän jälkeen.  

Haluatteko osallistua kanssamme toteuttamaan yhdessä Ylivieskan kerhomallia?

Järjestämme asiasta virtuaalisen info-, keskustelu- ja kuulemistilaisuuden
maanantaina 2.2.2026 alkaen kello 17.30.


Tilaisuuteen ilmoittaudutaan sähköpostilla otsikolla ”Harrastamisen Suomen mallin info”. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä osallistujan nimi, sähköpostiosoite ja taustayhteisö. Ilmoittautumisosoite on juha.torvikoski(@)edu.ylivieska.fi. Ilmoittautuneille jaetaan sähköpostilla Teams-linkki, kun ilmoittautuminen on vastaanotettu.

Tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen projektiin!
Luodaan yhdessä lisää harrastusmahdollisuuksia ylivieskalaisille lapsille ja nuorille!

Lisätietoja Harrastamisen mallista Ylivieskassa voi tiedustella osoitteesta juha.torvikoski(@)edu.ylivieska.fi
https://www.ylivieska.fi/kasvatus-ja-opetus/harrastamisen-suomen-malli/

Ystävällisin terveisin,
Ylivieskan kaupungin koulutoimi, kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut, nuorisopalvelut, kansalaisopisto ja musiikkiopisto

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare