Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Työnantajapalveluista tukea oikean osaajan löytämiseen ja rekrytointiin liittyviin tilanteisiin

Työllisyyspalvelut tarjoavat työnantajille monipuolisia ja maksuttomia palveluita, joiden tavoitteena on helpottaa osaavan työvoiman löytämistä, rekrytointia ja tukea alueen elinvoimaa. Työllisyyspalveluista saat tukea ja neuvontaa työnantajia myös mahdollisissa muutostilanteissa.

Työnvälitys on yksi käytännöllisistä palveluistamme, joita työnantajien kannattaa hyödyntää. Palvelun tarkoituksena on yhdistää työnantajat ja työnhakijat tehokkaasti.

– Järjestämme osana työnvälitystä työnhakijaesittelyitä, jotka mahdollistavat alueen työnhakijoihin tutustumisen. Esittelyissä työnantajat saavat tietoa työnhakijoiden osaamisesta, työkokemuksesta ja toiveista, te-asiantuntija Joni Eräpuu kertoo.

– Esittelyt voivat auttaa löytämään sopivan tekijän sujuvammin. Olemme saaneet rohkaisevaa palautetta alueemme yrityksistä. Kokemukset ovat hyviä, sillä esittely lähtee työnantajan tarpeesta, joka sanoitetaan yhdessä te-asiantuntija Laura Korhonen iloitsee.

Työnvälityspalveluun liittyen asiantuntijamme auttavat työnantajia esimerkiksi näissä asioissa:

  • Työpaikkailmoitusten laatiminen ja julkaiseminen
  • Sopivien ehdokkaiden etsiminen ja esivalinta
  • Rekrytointiprosessin suunnittelu ja tukeminen
  • Kansainvälisen työvoiman tavoittaminen EURES-verkoston kautta
  • Työllistymistä tukevat palvelut

Työnantajille on tarjolla myös erilaisia tukimuotoja, kuten:

  • Palkkatuki, joka voi madaltaa rekrytointikynnystä
  • Työkokeilu, jonka avulla työnhakija ja työnantaja voivat tutustua toisiinsa ennen varsinaista työsuhdetta
  • Koulutusratkaisut, kuten rekrykoulutus tai oppisopimus, jotka räätälöidään työnantajan tarpeisiin

Kansainvälinen rekrytointi ja EURES-palvelut

Työllisyysalueellamme toimii oma EURES-asiantuntija, joka tukee työnantajia kansainvälisessä rekrytoinnissa. EURES-palvelut auttavat löytämään osaajia EU- ja ETA-maista sekä tarjoavat tietoa ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaamiseen liittyvistä käytännöistä. Kansainvälinen rekrytointi voi olla ratkaisu erityisesti aloilla, joilla osaajapula on suurta.

Ota yhteyttä Anna-Mari Mäkikankaaseen, jos kansainvälinen rekrytointi on ajankohtaista: p. 08 8407 428, anna-mari.makikangas@ykntyollisyys.fi.

Yhteistyötä ja opastusta

Asiantuntijamme tarjoavat henkilökohtaista neuvontaa ja tekevät yhteistyötä työnantajien kanssa.

– Toivomme, että voimme toimia kumppanina alueemme työnantajille. Tavoitteena on rakentaa pitkäjänteistä yhteistyötä työnantajien kanssa, te-asiantuntija Korhonen sanoo.

YKN-työllisyysalueen kunnissa työnantajia palvelee Lauran, Jonin ja Anna-Marin lisäksi myös työnantajapalveluiden asiantuntija Maria Rehu. Voit ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä kaikenlaisissa työllistämiseen ja työnantajuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Saat asiantuntijoihimme yhteyden puhelimitse ja sähköpostitse:

  • Työnantajien puhelinpalvelu: 08 8407 401
  • tyonantajat@ykntyollisyys.fi
  • Meidät tavoittaa ma–to kello 9–15 ja pe kello 9–14.
  • Huomioithan, että toimipisteiden palveluajoissa on poikkeuksia 30.6.–1.8.2025. Puhelinpalvelumme on avoinna normaalisti.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Varo huijausviestejä – työllisyyspalveluiden nimissä liikkuu valheellisia yhteydenottoja

Viime aikoina on ollut liikkeellä huijausviestejä, joissa työllisyyspalveluiden tai TE-palveluiden nimissä tarjotaan työpaikkoja ja pyydetään ottamaan yhteyttä epävirallisten kanavien, kuten WhatsAppin, kautta. Nämä viestit eivät ole viranomaisilta, vaan kyseessä on huijausyritys.

Pidetään yhdessä huolta turvallisesta asioinnista. Seuraamme tilannetta ja tiedotamme tarvittaessa lisää.

Miten tunnistat huijausviestin?

  • Viesti ei tule virallisesta sähköpostiosoitteesta tai puhelinnumerosta
  • Lähettäjä väittää edustavansa TE-palveluiden rekrytointitiimiä
  • Siinä luvataan poikkeuksellisen hyviä mahdollisuuksia tai palkkioita
  • Vastaukset pyydetään lähettämään esimerkiksi WhatsAppiin, erikoisiin sähköposteihin tai tuntemattomiin linkkeihin

Jos saat epäilyttävän viestin:

  • Älä vastaa viestiin
  • Älä avaa linkkejä tai liitteitä
  • Tarkista aina lähettäjän sähköpostiosoite tai puhelinnumero
  • Ota tarvittaessa yhteyttä meihin virallisten kanavien kautta

YKN-työllisyysalueen ja kaupungin työllisyyspalvelujen käytännöt

YKN-työllisyysalue ja Ylivieskan kaupungin työllisyyspalvelut eivät käytä WhatsAppia asiakasviestintään. Viestimme asiakkaille vain virallisista sähköpostiosoitteista ja puhelinnumeroista. Jos olet epävarma viestin aitoudesta, ole rohkeasti yhteydessä meihin.

Yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Työllisyyspalvelut kesällä: poikkeuksia aukioloissa ja palveluissa

Työllisyyspalvelujen toimipisteen ja puhelinpalvelun palveluajoissa on poikkeuksia kesäkuukausina.

Kesäkuu:

Perjantaina 13.6.2025 työllisyyspalvelujen toimipiste kiinni kello 11.30 alkaen.

Maanantaina 16.6.2025 työllisyyspalvelujen toimipiste kiinni kello 13.00 alkaen.

Torstaina 19.6.2025 työllisyyspalvelujen toimipiste ja puhelinpalvelu ovat avoinna kello 9.00–11.30 ja 12.30–14.00.

Perjantaina 20.6.2025 työllisyyspalvelujen toimipiste ja puhelinpalvelu ovat kiinni.

Heinä-elokuu:

  • Puhelinpalvelu auki normaalisti koko heinäkuun ajan
  • Asiakaspalvelu toimipisteessä:
    • 30.6.–4.7.2025: Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona avoinna normaalisti, torstaina ja perjantaina vain ajanvarauksella
    • 7.–18.7.2025: Vain ajanvarauksella
    • 21.7.–1.8.2025: Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona avoinna normaalisti, torstaina ja perjantaina vain ajanvarauksella

Otathan huomioon, että toimipisteet ja puhelinpalvelu ovat aina suljettuina arkisin kello 11.30–12.30 lounastauon ajan.

Asioi sähköisesti

Voit asioida kesäaikaan sähköisesti Työmarkkinatorin Asiointi-osiossa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Helatorstai vaikuttaa työllisyyspalvelujen palveluaikoihin

YKN-työllisyysalueen toimipisteiden ja puhelinpalvelun palveluajoissa on poikkeuksia helatorstain yhteydessä.

  • Helatorstaina 29.5.2025 työllisyyspalvelut on kiinni.
  • Perjantaina 30.5.2025 puhelinpalvelu on kiinni. Toimipisteissä palvelemme vain ajanvarauksella.

Otathan huomioon, että työllisyyspalvelujen toimipisteet ja puhelinpalvelu ovat aina suljettuina arkisin kello 11.30–12.30 lounastauon ajan.

Asioi sähköisesti

Voit asioida sähköisesti Työmarkkinatorin Asiointi-osiossa:

Tutustu työllisyyspalveluihin

Löydät työllisyyspalvelujen yhteystiedot ja lisätietoja verkkosivuiltamme.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Työllisyyspalvelut palvelee pe 23.5. kello 9.00–11.30 – Työmarkkinatorilla käyttökatko kello 12 alkaen

Palvelemme työllisyyspalveluissa perjantaina 23.5. poikkeuksellisesti vain kello 11.30 asti. Poikkeus palveluissa ja aukiolossa koskee sekä asiointia toimipisteissä että sähköpostitse ja puhelimitse. Myöskään Työmarkkinatorin asiointipalvelut eivät ole käytettävissä.

Syynä poikkeukseen on Työmarkkinatorin henkilöasiakkaan Asiointi-osion laaja päivitys, joka vaatii käyttökatkon. Päivitys alkaa perjantaina 23.5.2025 kello 12 ja päättyy maanantaina 26.5.2025 kello 8. Tällöin Työmarkkinatorin asiointipalvelut eivät ole käytettävissä.

Työllisyyspalvelujen asiakkaille Työmarkkinatorin uudistus näkyy siten, että jatkossa asioidessasi työvoimaviranomaisten kanssa et enää siirry vihertävään TE-palveluiden järjestelmään vaan kaikki asiat hoituvat violetilla Työmarkkinatorilla.

Lisätietoja uudistuksesta Työmarkkinatorilla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen

Työllisyyspalvelujen toimipisteet ja puhelinpalvelu suljettuina perjantaina 16.5.

YKN-työllisyysalueen toimipisteet ja puhelinpalvelu ovat kiinni perjantaina 16.5.2025, koska työllisyysalueen henkilöstöllä on tiimipäivä.

Asioi sähköisesti

Voit asioida sähköisesti Työmarkkinatorin Asiointi-osiossa:

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen

Työllisyyspalvelujen toimipisteet ja puhelinpalvelu suljettuina perjantaina 28.3.

YKN-työllisyysalueen toimipisteet ja puhelinpalvelu ovat kiinni perjantaina 28.3.2025, koska työllisyysalueen henkilöstöllä on tiimipäivä.  

Asioi sähköisesti 

Voit asioida sähköisesti Työmarkkinatorin Asiointi-osiossa:

Työmarkkinatori Henkilöasiakkaat 

Työmarkkinatori Työnantajat ja yrittäjät

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen

Työllisyysalueen toimipisteet ja puhelinpalvelu suljettuina perjantaina 28.2. – Ylivieskassa palvelemme ajanvarausten mukaisesti kello 12.30 alkaen

YKN-työllisyysalueen toimipisteet ja puhelinpalvelu ovat kiinni perjantaina 28.2.2025, koska työllisyysalueen henkilöstöllä on tiimipäivä. Ylivieskan toimipisteessä asiakkaita palvellaan sovittujen ajanvarausten mukaisesti perjantai-iltapäivällä kello 12.30 alkaen.

Asioi sähköisesti

Voit asioida sähköisesti Työmarkkinatorin Asiointi-osiossa:

Työmarkkinatori Työnantajat ja yrittäjät

Työmarkkinatori Henkilöasiakkaat

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Yleinen

Tule tutustumaan työllisyysalueen Ylivieskan toimipisteeseen 25.2.

Tervetuloa tutustumaan YKN-työllisyysalueen toimipisteisiin ja asiantuntijoihin! Järjestämme Avoimien ovien -tapahtumat kaikissa toimipisteissämme helmikuussa.

Ylivieskan toimipisteen tapahtuma on 25.2.2025 kello 12–15.

Tapahtuma on kaikille avoin, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. 

Ohjelmassa on tiloihin ja palveluihin tutustumista. Paikalla on työllisyysalueemme asiantuntijoita. Tarjolla kakkukahvit (rajoitettu määrä). Pidätämme oikeudet muutoksiin. 

YKN-työllisyysalue aloitti toimintansa vuoden 2025 alussa. YKN-työllisyysalue tuottaa julkiset työvoima- ja yrityspalvelut Ylivieskaan, Kalajoelle, Nivalaan, Sieviin, Merijärvelle ja Alavieskaan. Palvelemme sekä henkilöasiakkaita että työnantajia. 

www.ykntyollisyys.fi 

Lisätiedot: 
Petra Silvennoinen 
asiantuntija, viestintä ja tilastointi 
petra.silvennoinen@ylivieska.fi / 08 8407 403 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare