Kategoriat
Kulttuurikeskus Akustiikka Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Rautateiden juhlavuoden käsityökilpailu

Rautateiden juhlavuoden käsityökilpailu julistetaan alkaneeksi! Kilpailun tarkoituksena on toteuttaa rautatieaiheinen teos valitsemallaan tekniikalla – käsityö tai taideteos voi olla neulottu, virkattu, taottu, maalattu, valettu tai vaikka veistetty. Tyyli on vapaa!

Kilpailun ajankohta

Kilpailutöiden tekemiseen aikaa on syyskuun loppuun saakka. Teemavuoden työt asetetaan esille Kulttuurikeskus Akustiikan galleria Oivaan.

Työt ovat esillä näyttelysalissa lokakuun ajan 6.10.-29.10. Näyttelyn ajan kävijöillä on myös mahdollisuus äänestää parasta työtä. Kolme eniten ääniä saanutta työtä palkitaan Akustiikan ja liikuntapalveluiden lahjakorteilla sekä pienellä tuotepalkinnolla (palkinnot arvotaan kolmen eniten ääniä saaneen työn kesken).

Ohjeet osallistumiseen

Valmiit työt tuodaan Akustiikkaan torstaista perjantaihin 1.-2.10.2026 kello 8-15 välillä tai sunnuntaina 4.10. kello 12-18 välillä.

Työn tiedot

Töihin on liitettävä mukaan (niin, että ne pysyvät teoksessa kiinni, esim kääntöpuolelle, toiselle puolen, pohjaan) tekijän nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite, sekä halutessaan teoksen nimi. Teosluetteloon tulee näkyviin tekijän nimi ja teoksen nimi, mikäli se on ilmoitettu.

Jos mietit, onko kilpailutyösi näyttelysaliin soveltuva esimerkiksi kokonsa vuoksi, kysymyksiin vastaa kulttuurijohtaja Terhi Saarimaa 044 4294 546 / terhi.saarimaa@ylivieska.fi.

Äänestys

Teokset numeroidaan ja numero toimii myös äänestysnumerona, näyttelyssä kävijät saavat äänestää suosikkiaan 6.10.-29.10.2026 välisen ajan.

Työn noutaminen

Teokset noudetaan Akustiikasta perjantaina 30.10. Kello 8-15.

Rautateiden juhlavuoden logo
Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Yleinen

Tiedote latujen kunnostuksesta

Nopeasti muuttuneiden sääolosuhteiden johdosta Ylivieskassa lopetetaan liikuntapuiston ja Ylivieska-Huhmari -yhdysladun sekä muiden pienempien lähilatujen kunnostus.

Huhmarin latua kunnostetaan vielä olosuhteiden salliessa.

Ylivieskan liikuntapalvelut

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan latutilanne

Liikuntapuistoon on tänään ajettu sekä vapaan että perinteisen latu testimielessä. Valitettavasti poikkeuksellisen vähäinen lumen määrä ei mahdollista hyvälaatuista latua etenkään perinteisen hiihtoon.

Ladulla on paikoitellen reilusti epäpuhtauksia joten ladulla hiihto tapahtuu täysin omalla vastuulla.

Odottelemme yhdessä teidän kanssanne, että lumitilanne vielä paranee. Siihen saakka latujen huollon osalta tehdään se, mikä on mahdollista.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare