Kategoriat
Kirjasto

Kirjaston kangaskassi

Ylivieskan kirjastosta voi nyt ostaa ikioman kirjastokassin.

Aprillipäivänä Ylivieskan kaupunginkirjasto kertoi videolla uudesta innovatiivisestä Kirjastoämpäristä. Ajatuksena muoviämpäri oli kuitenkin huono, joten sen sijaan kirjastosta voi nyt ostaa kangaskasseja. Kassiin on painettu kirjastoauto Tarinatoukka sekä Kirjastokettu.

Puuvillasta valmistettuja kangaskasseja on saatavilla valkoisella tai mustalla kankaalla. Hinta on 5 €.

Katso video Aprillipäivän Kirjastoämpäristä tästä (YouTube)

Kangaskassin julkaisu video tästä (YouTube)

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Liikuntapalvelut Yleinen

Yleisurheilija Peppi Mastokangas kisaa ikäluokkansa kärkijoukossa – kaupungin sponsorointituki kannustaa nuorta urheilijaa

Ylivieskan kaupunki on myöntänyt vuoden 2024 sponsorointitukea kahdelle yksilöurheilijalle ja kahdelle joukkueelle.
Tällä kertaa esittelyssä on Ylivieskan Kuulan 15-vuotias yleisurheilija Peppi Mastokangas.

Peppi Mastokangas toteaa olleensa aina kilpailuhenkinen ja päättäväinen. Ensimmäisiin seurakisoihin hän meni mukaan jo parivuotiaana.

– Muistan, että jo pienenä oli hauskaa päästä kentälle juoksentelemaan. Molemmilla vanhemmilla on yleisurheilutaustaa, ja myös he ovat aina innostaneet minua. 

Iän myötä harjoittelu lisääntyi, ja kilpailuihin suunnattiin kotikenttää kauemmaskin. Piirikilpailuihin Peppi osallistui siitä lähtien, kun ikää riitti. Viime vuonna vuorossa olivat ensimmäiset SM-kisat 14-vuotiaiden sarjassa, ja kotiin tuomisina oli heti kaksi pistesijaa.

– En etukäteen arvannut, että pärjäisin niin hyvin. Oli ihanaa saada heti onnistumisia, ja finaaliin pääsy oli hieno hetki, Peppi kertoo.

Lisää onnistumisia tuli talven hallikisoissa. Tampereella Junior Indoor Games -kisoissa Peppi oli sarjassaan toinen kolmiloikassa, ja kausi päättyi omaan 60 metrin ennätykseen, joka oli neljänneksi paras Suomen tilastossa.

Tällä hetkellä Pepin lajeja ovat pikajuoksu, pituushyppy ja kolmiloikka. Kuluvalla kesäkaudella tavoitteena on saavuttaa hyviä SM-sijoituksia, jatkossa myös mitaleja. Pidemmällä aikavälillä tähtäin on kansainvälisillä kentillä.

– Vahvuuteni on, että minulla on luja tahto mennä kohti omia tavoitteitani. Tiedän, että minulla on myös mahdollisuus saavuttaa niitä. Kun on unelmia, se vie eteenpäin ja antaa halua jatkaa.

Huipulle tähtäävältä urheilijalta vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja sinnikästä työntekoa. Pepin mukaan yleisurheilu on siitä hieno laji, että harjoittelu on monipuolista. Siksi sitä jaksaa tehdä päivittäin.

Tärkeää on myös, että ympärillä on kannustavia ihmisiä. Pepillä valmentajana on hänen setänsä Kari Mastokangas, ja omat vanhemmat ovat apuna harjoittelussa. Treenikaverina on usein isoveli Peetu, joka hänkin urheilee SM-tasolla. 

Peppi on yksi viidestä Ylivieskan Kuulan perustaman SM-ryhmän urheilijasta. Hän iloitsee siitä, että omassa seurassa on hyviä kavereita.

– Se on urheilemisen parhaita puolia. Tässä lajissa tutustuu ihmisiin ympäri Suomea.

Ylivieskassa on mainio urheilukenttä, mutta talvikaudella yleisurheilun harjoitteluolosuhteiden perässä pitää matkustaa kauemmas. Lähikuntien lisäksi suuntana on usein Kuortane. Matkustaminen ja leireily vie paitsi aikaa myös rahaa.

– Kaupungin sponsorointituki on hyvä apu leireihin ja varustehankintoihin, Peppi toteaa.

Peppi Mastokankaan saavutuksia:

2024 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut: kolmiloikka 2., pituus 3., 100 m 5.
2024 Tampere Junior Indoor Games hopeaa (T15 kolmiloikka) 2024
2023 Ylivieskan Kuulan vuoden nuori urheilija sekä yleisurheilun menestynein ja kehittynein tyttö
2023 4 piirinmestaruutta ja kaksi piirinmestaruushopeaa
2023 Kaksi SM-pistesijaa (100 m 8. ja kolmiloikka 7. sija)
2023 Keskipohjanmaan juoksu- ja hyppycupin voitto
2023 Motonet GP:n esikisan voitto Oulussa (T15 100m)
2023 Pika- ja aitajuoksukarnevaaleilla 3. sija (T14 100m)

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Mikä sponsorointituki ja miten sitä haetaan?

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden, seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa. Sponsoroinnin lähtökohtana on yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla:
mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Huomioi, että sponsorituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki.

Vuoden 2025 sponsorointihaku koskee kesä- ja talvilajeja.
Haku on auki 1.12.2024 – 15.1.2025 välisen ajan.
Hausta ilmoitetaan Ylivieskan kaupungin nettisivuilla sekä sosiaalisen median kanavilla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Liikuntapalvelut Yleinen

Kaupungin sponsorointituki vauhdittaa Kasperin matkaa snowcrossin SM-sarjassa

Ylivieskan kaupunki on myöntänyt vuoden 2024 sponsorointitukea kahdelle yksilöurheilijalle ja kahdelle joukkueelle.
Ensimmäisenä esittelyssä on SM-tason snowcross-kuljettaja Kasperi Hämäläinen.

Snowcross on moottorikelkkalaji, jossa riittää vauhtia ja näyttävyyttä. Lajin suosio on kasvussa, ja SM-sarjassa kisataan kauden mittaan eri puolilla Suomea. Tänä talvena yksi osakilpailu ajettiin Nivalan Pyssymäen uudella radalla.

SM-tason snowcross-kuljettajia löytyy muutamia myös lähialueelta. Yksi heistä on 23-vuotias ylivieskalainen Kasperi Hämäläinen, joka ajaa kolmatta kauttaan Suomen toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Snowcrossissa häntä kiehtoo ennen kaikkea vauhti ja jännitys.

– Kilpailuissa ajetaan kovaa radalla ja tehdään isoja näyttäviä hyppyjä. Samalla pitää tiedostaa riskit ja omat rajat ja pystyä hallitsemaan kelkkaa. Valttia on se, että järki on päässä ja tietää mitä tekee.

Nuorempana Kasperi harrasti motocrossia ja kilpaili sen parissa useita vuosia. Snowcrossista hän kiinnostui ensimmäisen kerran jo pienenä Jani-isän ajaessa kilpaa. Innostus heräsi uudestaan sen jälkeen, kun tiet kävivät yksiin lajin moninkertaisen suomenmestarin Taru Kylmälän kanssa.

– Päätin laittaa haaveet toteutumaan ja ryhdyin itsekin ajamaan. Kilpailuhenkisenä hommasin heti kelkan ja lisenssin, ja siinähän ei voinut kuin alkaa treenata, Kasperi kertoo.

Ensimmäisen kautensa Kasperi ajoi vuonna 2021 kansallisessa Sport-luokassa, jossa vauhti riitti yhteistuloksissa neljänneksi. Sen jälkeen hän on ajanut SM-sarjaa Pro Lite -luokassa, josta tavoitteena on nousta jatkossa ylimpään eli Pro-luokkaan.

– Sen eteen tehdään töitä koko ajan, ja joka talvi on puskettu eteenpäin. Vielä on silti matkaa siihen, että pystyy antamaan kaiken mitä kärkitasolla kilpaileminen vaatii.

Tänä talvena Kasperi on yltänyt kilpailuerissä jo kymmenen joukkoon, parhaimmillaan kakkossijalle. Huhtikuussa on vuorossa viimeinen SM-osakilpailuviikonloppu, ja haaveena on päästä loppukeväästä ajamaan vielä Itävallassa kansainvälisen Superliigan osakilpailussa.

Kasperi tekee tällä hetkellä täyttä työpäivää perheen LVI-yrityksessä, mutta kaikki liikenevä vapaa-aika kuluu snowcrossin parissa. Oma perhe on luonnollisesti taustatukena, ja välikautta pitävä Taru on apuna kisoissa.

Menestyväksi kuljettajaksi ei tulla pelkästään kotirataa kiertämällä. Nivalan jälkeen lähimmät snowcross-radat ovat Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella, joten matkustamista riittää.

– On tärkeää käydä harjoittelemassa erilaisilla radoilla, jotta saa kehitystä ja oppia ajamiseen ja kelkan säätöihin, Kasperi toteaa.

Moottoriurheilu kilpatasolla vaatii paitsi aikaa ja omistautumista, myös merkittävää taloudellista satsausta. Kasperi on kerännyt taakseen myös sponsoreita, ja tälle vuodelle hän sai yhdeksi tukijakseen Ylivieskan kaupungin.

– Kaupungin sponsorointituki auttaa kattamaan kilpailemiseen liittyviä maksuja ja matkakuluja. Yhteistyö tuo näkyvyyttä molemmille osapuolille, ja on hienoa, että tukea annetaan myös pienelle lajille ja moottoriurheilulle ylipäätään.

Mikä on sponsorointituki ja miten sitä haetaan?

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden,
seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa
. Sponsoroinnin lähtökohtana on
yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan
kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Huomioi, että sponsorointituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki!

Sponsorisumma yhteistyökumppanille on maksimissaan 1500e.

Vuoden 2025 sponsorointitukihaku on auki 1.12.2024-15.1.2025 välisen ajan. Haku tapahtuu Kunta-akkunan kautta.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kirjasto Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Vapaa-ajan palvelut

Kaikukortti

Kaikukortilla voit hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuri- ja liikuntapaikkoihin, kuten konsertteihin, teattereihin, museoihin, uimahalleihin. Huomioithan, että Kaikukortti käy Ylivieskassa ainoastaan alempana luetelluissa toimipaikoissa. Kaikukortin käyttökertoja ei ole rajattu.

Voit saada Kaikukortin, jos

  • olet Pohteen Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan sosiaali- ja terveysalan (sote) tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toimijan asiakas
  • olet lisäksi tiukassa rahatilanteessa etkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja tai kurssipaikkoja ja
  • olet vähintään 16-vuotias.

Kaikukortin saaminen ei edellytä erillisiä todistuksia tuloista. Pyydä oma korttisi sosiaali- ja terveyspalveluista, jossa olet asiakkaana. Kortti on henkilökohtainen ja maksuton. Kaikukortti on voimassa vuoden kerrallaan.

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia lippuja myös omille alle 18-vuotiaille lapsille, lastenlapsille tai uusperheen lapsille samaan tilaisuuteen, johon on itsekin osallistumassa.

Kaikukorttia voit hyödyntää alla mainituissa paikoissa Ylivieskassa. 

Kaikukorttikohteet Ylivieskassa

Näet Ylivieskassa järjestettävien Kaikukortti-tapahtumien listan helposti tapahtumakalenterin kategoriasta Kaikukorttikohde.

Kulttuurikeskus Akustiikka
Vain Ylivieskan kulttuuripalvelujen järjestämät tapahtumat ja tapahtumat joiden järjestäjä haluavat tapahtumansa Kaikukorttitapahtumaksi.
Koulukatu 2 B, Ylivieska

Ylivieskan liikuntakeskus
Uimahalli Uimahallikäynnit. 1.1.2026 alkaen Kaikukortilla voi lunastaa vuoden aikana 2 x 10 kerran uimalipun käyttöönsä, eli aiempi ”rajoittamaton määrä uinteja” -oikeus päättyy. Edelleen kaikukortin omistaja saa tuoda mukanaan uimaan omat alle 18-vuotiaat lapset tai lapsenlapset.
Keilahalli, Kaikukorttilaisten keilavuoro keskiviikkoisin kello 13-14.
Närhitie 2, Ylivieska

Ylivieskan kaupunginkirjasto
Maksulliset (esim. tieteellisten kirjastojen – lue tarkemmin) kaukolainat
Kyöstintie 4, Ylivieska

Yty-Teatteri
Yty-teatterin esitykset
Ratakatu 14, Ylivieska
www.ytyteatteri.fi

Popula Team
Popula jääkiekon ottelut
www.populateam.fi/jaakiekko

Ylivieskan seurakunta
Ohjelmamaksulliset tapahtumat

Ylivieskan seudun kansalaisopisto
Osa kursseista lunastettavissa Kaikukortilla

Kaikukorttia jakaa Ylivieskassa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen jakajatahot luetellaan Pohteen Kaikukortti-verkkosivulla

Ylivieskan seurakunta / diakoniatyö

Jelppi-verkko

Kaikukortilla voit osallistua myös muiden paikkakuntien Kaikukortti-tarjontaan

Tutustu kohteisiin Kaikukortin verkkosivulla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Talviuintipaikkojen uimavesinäytetulokset

Talviuintipaikkojen uimavesinäytetulokset (Ylivieska, Alavieska ja Nivala) löytyvät sivulta Uima- ja allasveden valvonta.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuuripalvelut

Kysy kaveri kulttuuritapahtumaan

Kaipaatko kaveria konserttiin, teatteriin, elokuviin, museoon tms?

Yksin saattaa olla ikävä lähteä kulttuuritapahtumiin, vaikka tarjonta kiinnostaisikin. Vapaaehtoinen kulttuurikaveri on rohkaisija ja innostaja, kaveri, jonka kanssa on mukava ja helppo lähteä museoon, konserttiin tai kesäteatteriin. Kulttuurikaveri ei ole avustaja, vaan itsekin kulttuurista kiinnostunut ihminen.

Kulttuurikaveria on mahdollista tiedustella Alavieskan, Haapaveden, Nivalan, Oulaisten, Sievin ja Ylivieskan kaupunkien ja kuntien alla listatuilta toimijoilta. Itse kaveritoiminta on maksutonta.

Alavieska
Kunnankirjasto
044 539 5269, alavieskan.kirjasto@alavieska.fi

Haapavesi
Kulttuuri- ja hyvinvointikoordinaattori Suvi Haikola
044 759 1248, suvi.haikola@haapavesi.fi

Nivala
Kulttuurituottaja Eija Kaarlela
040 344 7272, eija.kaarlela@nivala.fi

Oulainen
KoronaGalleria
044 479 3259, koronagalleria@oulainen.fi

Sievi
Kulttuurituottaja-tiedottaja Tanja Kupiainen
044 488 3491, tanja.kupiainen@sievi.fi

Ylivieska
Projektipäällikkö Anna Litewka-Anttolainen
040 538 8121, anna.litewka-anttolainen@oulu2026.eu

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Työ ja yrittäminen Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Lyhytelokuva kaupungilta

Odotus on viimein ohi!

Ylivieska growing wonders – kasvun ihmeitä -lyhytelokuva on nyt julkaistu.

Katsottavissa: www.ylivieska.fi/lyhytelokuva

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuuripalvelut

Yleinen esiintyjähaku

Kiinnostaisiko esiintyminen Ylivieskan kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämissä tapahtumissa?

Tarjoamme paikallisille esiintyjille/esiintyjäryhmille esiintymismahdollisuuksia, joissa puitteet, tekniikka ja teknikko ovat valmiina.

Ylivieskan kulttuuripalvelut vastaa alueellisen Kulttuurikeskus Akustiikan lisäksi Kotiseutumuseo Puuhkalasta, Helaalan myllystä sekä järjestää ja koordinoi tapahtumia myös muualla kaupungissa.

Kulttuuripalveluiden järjestämiä vuosittaisia tapahtumia ovat mm. Myllymarkkinat, joulun avajaiset, kotiseutuviikko, Itsenäisyyspäivän juhla ja Akustiikan klubi-illat.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Työ ja yrittäminen Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Matkahuollon matkakorttien palvelupiste aloitti Ylivieskan Liikuntakeskuksessa

Matkahuollon matkakorttien osto- ja latauspalvelu siirtyi Ylivieskan Liikuntakeskukseen viime viikolla.  Voit hankkia uudet matkakortit tai ladata saldoa jo käytössä olevalle kortille jatkossa Liikuntakeskuksen kahvila Messistä.

Matkahuollon matkakortin voi nyt hankkia Ylivieskan Liikuntakeskuksessa. Liikuntakeskuksen kahvila Messi aloitti Matkahuollon palvelupisteenä viikolla 11 ja sen palveluihin kuuluu uusien matkakorttien myynti sekä matkakorttien lataus. Lipputuotteet, joissa on osoitettava oikeus ostamiseen, esimerkiksi KELAn koulumatkatukiliput, ostetaan myös palvelupisteeltä. Matkakorttien lisälataus on mahdollista jatkossakin palvelupisteen lisäksi useimmissa busseissa, kaikissa R-kioskeissa ja Bussiliput-sovelluksessa, jos matkapuhelimessasi on NFC-sirunlukuominaisuus. Palvelupiste myöntää myös Matkahuollon opiskelijakortteja. Voit lukea lisää opiskelijakorttien myöntämisperusteista https://www.matkahuolto.fi/opiskelijalippu-ja-opiskelijakortti.

”Halusimme varmistaa Matkahuollon palveluiden paikkakunnalla myös jatkossa”

Hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen

Tällainen palvelu ei ole ihan perinteinen kunnan toimintakentässä, miksi näin nyt Ylivieskassa. ”Halusimme varmistaa Matkahuollon palveluiden jatkumisen paikkakunnalla myös jatkossa”, kertoo hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen. ”Meidän alueellamme suurin osa julkisen liikenteen käyttäjistä on perusopetuksen ja toisen asteen oppilaita. Olisi kohtuutonta ajatella, että palvelu siirtyisi pois paikkakunnalta ja ensisijaisena kärsijänä olisi juuri paikkakunnan lapset ja nuoret. Ehkäpä paikkakunnalla säilyvä palvelu herättäisi myös kiinnostuksen julkisen liikenteen käyttöön työmatkaliikenteessä”, Kemppainen jatkaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Työ ja yrittäminen Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Kunta-Akkuna on auki!

Kunta-Akkuna-portaali on avattu kuntalaisten käyttöön osoitteessa www.akkuna.fi
Käy tutustumassa kuntasi sähköisiin palveluihin!

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare