Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan talousarvio 2026 pysyy plussalla

Ylivieskan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain 8.12. kokouksessaan ensi vuoden talousarvion. Talousarvio näyttää vuodelle 2026 noin 150 000 euron ylijäämää. Tuloveroprosentin Ylivieska on jo aiemmin päättänyt pitää ennallaan 10,3 prosentissa.

– Talousarvion verotulojen kannalta keskeistä on, että yleinen talouskehitys lähtisi ennustettuun, vaikkakin maltilliseen, kasvuun. Kulupuolta on tasapainotettu jo usean vuoden ajan ja tulevina vuosina keskeistä on sopeutuminen madaltuvaan lapsimäärään, kertoo talousjohtaja Joonas Yliluoma.

Kasvun jatkumisen mahdollistaminen

Ylivieskaan on kuluvan vuoden 2025 aikana tehty merkittäviä investointipäätöksiä muun muassa Taanilan kauppakeskuksen ja Koskipuhdon alueen uuden logistiikkakeskuksen hankkeiden myötä. Uusien investointien jatkuminen mahdollistetaan, kun kaupunki investoi yli 3 miljoonaa euroa kunnallistekniikkaan Junnikankankaalle ja Taanilan liikealueelle. Asumisvaihtoehtoja kehitetään muun muassa laajentamalla Salmiperän asemakaava-alueen tonttivalikoimaa.

Lainamäärä pienentyy, liikuntakeskus 2030 -luvulla

Investoinneissa huolimatta Ylivieskan kaupungin ennakoidaan ensi vuonna pystyvän pienentämään lainamäärää nykyisestä noin 2,5 miljoonalla eurolla. Kokonaislainamäärä olisi noin 113 miljoonaa euroa.

– Lainakantaa on saatu laskettua merkittävästi vuoden 2021 huipusta, jolloin velkaa oli 125,9 miljoonaa euroa. Tämä kehitys jatkuu myös suunnitelmakaudella 2027–2028 ja valmentaa kaupunkia uuden liikunta- ja tapahtumakeskuksen rakentamiseen 2030-luvulla, toteaa kaupunginjohtaja Maria Sorvisto.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi

Oulu2026 kulttuuripääkaupunkijuhlavuosi näkyy Ylivieskassa monin eri tavoin.

Ylivieskassa järjestettävät Oulu2026 tapahtumat löydät Oulu2026-tapahtumakalenterista.

Oletko mukana Oulu2026 kulttuuripääkaupunkijuhlavuodessa? Lisääthän oman tapahtumasi tapahtumakalenteriin!

Ylivieskan kaupunki on mukana seuraavissa kulttuuripääkaupunkijuhlavuoden projekteissa:

Helmikuun valot – Ylivieska February Lights

Lue tapahtumasta tapahtumakalenterin sivulta.

Taidekehriä ja ja liikunnan kihuja

Taidekehriä ja liikunnan kihuja on Ylivieskan kulttuuri- ja liikuntapalveluiden toukokuusta elokuuhun ajoittuva kolmiosainen yhteistyöprojekti.

Osa 1: liikkuminen luonnossa

Kantavana ajatuksena ensimmäisessä osassa on aktivoida ihmisiä liikkumaan luonnossa ja tutustuttamaan heitä paikkakunnan eri ulkoilureitteihin uudistuneella otteella.

Projektin tässä osassa kulttuuri ja taide tulee mukaan paikallisten tekijöiden tekeminä ympäristötaideteoksina. Osa teoksista sijoittuu Ylivieskan Liikuntapuiston kodan ja pururadan läheisyyteen.

Pururadan tuntumaan saadaan Kirsi Myllykankaan valokuvateoksia ja kodan läheisyyteen Milla Liikasen tekemä suuri pajuneito, jonka koristeluun kaikki halukkaat voivat osallistua pitkin kesää.

Esteettömälle Huhjan luontopolulle saadaan Hilla Löytynojan kolmeosainen teoskokonaisuus.

Taideteosten julkistukset tapahtuvat Polut ja laavut tutuiksi -tapahtumissa 4.5. Liikuntapuiston kodalla ja 31.8. Huhjan esteettömällä luontoreitillä.

Osa 2: museot

Projektin toisessa osassa kesäkaudella Ylivieskan Kotiseutumuseo Puuhkala ja Ylivieskan keskustan tuntumassa oleva Helaalan mylly tuovat ulottuvuuden kulttuuriperintöömme vanhojen rakennuksien ja historiallisten tarinoiden muodossa.

Museokohteiden draamakierrokset vievät ihmiset mukanaan paikallishistorialliseen maailmaan.

Taiteella on vahva sijansa kulttuuriperintökohteissa, joissa voi tutusta erilaisiin museo- ja taidenäyttelyihin, osallistua taidetyö- ja askartelutyöpajoihin sekä pienimuotoisiin konsertteihin, luentotilaisuuksiin ja yhteislauluhetkiin.

Osa 3: kulttuurikävely

Projektin kolmas osa on kulttuurikävely, joka tutustuttaa Ylivieskan kotiseutuviikolla heinä-elokuun vaihteessa ihmiset Ylivieskan tärkeimpiin maamerkkeihin, nähtävyyksiin ja patsaisiin.

Kotiseutureitillä kierretään oppaan johdolla jalkaisin Ylivieskan keskustan alueen nähtävyydet.

11.6.2026 Ylivieskan rautatie juhlavuosi, Kasarmintorin tapahtuma

Rautatie

Ylivieskan rautatieaseman julkisivu kesällä 1909

Ylivieskan päärautatie täyttää vuonna 2026 140 vuotta ja Ylivieska-Iisalmi rata täyttää 100 vuotta. Ylivieska on rautateiden risteysasema, meille pääsee helposti junalla. Rautateiden historia on kaupungille tärkeä, se on ollut merkittävä kasvutekijä ja elinvoimaisuutta edistävä tekijä. Ylivieskan rautatiejuhlavuosi on kaupungille merkittävä ja se näkyy kaupunkikuvassa koko vuoden.

Kasarmintorin tapahtuma ajoittuu Sun Pampas -kaupunkifestivaaliviikolle sekä samalla vietämme Ylivieskan kesän avajaisia. Tapahtumassa on perinteisten torimyyjien lisäksi ohjelmaa, lapsille tekemistä,  Miska ja Pressan katti -esitys, kansallispukujen tuuletus ja paljon muuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Liikuntapalvelut Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Kivinevalle uusi kotalaavu ja pitkospuut kuntoon

ELY-keskuksen avustuksen tuella on kunnostettu kaupungin virkistysalueita

Ylivieskan kaupunki oli mukana Uudenmaan ELY-keskuksen järjestämässä avustushaussa joulukuussa 2024. Avustusta myönnettiin kaupungille 35.000 euroa Salmiperä-Huhmari -välillä olevan reitin olosuhteiden kunnostukseen. Avustuksen määrä oli enintään 50 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Nyt joulukuussa 2025 voidaan olla tyytyväisiä hankkeen toteutukseen, sillä reitin varrelle saatiin uusittua jo käyttöikänsä päähän tulleet pitkospuut sekä Kivinevalle rakennettua uusi, suojaisa kotalaavu.

Uudenmaan ELY-keskus on myönsi kunnille yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen. Hankkeiden tavoitteena on ollut parantaa vuoden 2025 aikana suomalaisten mahdollisuuksia liikkua ja virkistyä lähiluonnossa.

Avustuksen päätavoitteena on lisätä mahdollisuuksia lähiluonnossa liikkumiseen luomalla laadukkaita ja helposti saavutettavia lähivirkistysalueita. Hankkeille katsottiin eduksi luonto- ja virkistysalueiden tarkastelu kokonaisuutena, mahdollisuuksien mukaan seudullisessa yhteistyössä. Avustus on osa Suomi liikkeelle –ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Lisää avustuksesta ympäristöministeriön tiedotesivulta linkistä https://ym.fi/-/suomi-liikkeelle-ohjelmasta-tukea-lahivirkistysalueiden-kunnostukseen?languageId=fi_FI

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Yleinen

Hamarissa puro solisee – valmistuneessa kaupunkipurossa virtaa vesi

Hamarin kaupunkipuron rakennustyöt etenivät nopeasti syksyn aikana ja puro valmistui marraskuussa 2025. Kaupunkipuroon johdetaan vettä Kalajoesta puron yläpäässä sijaitsevien betonisten pystyrakoportaiden kautta. Vedenotto kaupunkipuroon tulee olemaan kesäkaudella 0,2 m3/s ja talvikaudella 0,1 m3/s.

Kaupunkipuro on rakennettu kulkemaan osittain vanhoja ojastoja pitkin. Purouoman varrelle on rakennettu kivikynnyksiä ja syvempiä allasmaisia osuuksia. Kivikynnykset hillitsevät virtausnopeutta ja  turvaavat vesipinnan korkeuden uomassa pienemmillä virtaamilla. Allasmaiset osuudet toimivat suojapaikkoina vesieliöstölle. Puron yläosalle on rakennettu kaksi hulevesikosteikkoa, jotka viivyttävät vesiä ylivirtaama-aikoina sekä vähentävät valuma-alueelta tulevaa kiintoaines- ja ravinnekuormitusta.

Kaupunkipuron alaosalla on ylitysmahdollisuus pyöräilytien ja Myllytien rumpujen kohdalla sekä Hamarin uimarannalle vievän polun kohdalla.

Kaupunkipuro edistää merkittävästi Koskipuhdon alueen tulvasuojelua ja yleistä turvallisuutta ohjaamalla yläjuoksun tulvavesiä Hamarin voimalaitoksen ohi ja tarjoamalla poistumisreitin takaisin Kalajokeen. Kalajoen tulvat ovat aiheuttaneet haittaa alueen asukkaille, ja tarve hankkeessa toteutetuille toimenpiteille on ollut suuri. Parantuneen tulvasuojelun lisäksi kaupunkipuro mahdollistaa virtavesieliöstölle väylän vaellusesteenä olevan Hamarin voimalaitoksen ohittamiseen, toimien samalla soveltuvana elinympäristönä. Hanke pienentää siten tulvasuojelurakenteista aiheutuvia haitallisia vaikutuksia edistäen kuitenkin itse tulvasuojelua.

Hanke toteuttaa Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaa vuosille 2022–2027 sekä sen toimenpideohjelman tavoitteita ja keinoja Kalajoen vesistön ekologisen tilan parantamiseksi ja tavoitetilan saavuttamiseksi. Kaupunkipuron toivotaan lisäävän Kalajoen monimuotoisuutta sekä edistävän vaelluskalojen poikastuotantoa, joen hydromorfologista tilaa ja hyvän ekologisen tilan saavuttamisen edellytyksiä.

    Kaupunkipuro edistää merkittävästi Koskipuhdon alueen tulvasuojelua ja yleistä turvallisuutta sekä mahdollistaa virtavesieliöstölle väylän vaellusesteenä olevan Hamarin voimalaitoksen ohittamiseen, toimien samalla soveltuvana elinympäristönä.
    Kaupunkipuro kartta
    Jaa sosiaalisessa mediassa:
    FacebookTwitterShare
    Takaisin
    Kategoriat
    Yleinen

    Ylivieskan kaupunginhallituksen kokouksen 24.11.2025 päätöksiä

    TIEDOTE
    Julkaisuajankohta 24.11.2025

    Lausuntopyyntö Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle valituksen johdosta

    Kaupunginhallitus päätti antaa lausunnon Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

    Valtuuston 17.11.2025 pidetyn kokouksen päätösten täytäntöönpano

    Kaupunginhallitus totesi kaupunginvaltuuston päätösten olevan laillisia ja päättää panna ne täytäntöön.

    Talousarviomuutos vuoden 2025 talousarvioon

    Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että se

    1. muuttaa investointiosan seuraavasti:

    – Muut talonrakennushankkeet määrärahaa lisätään 46.300 euroa;

    – terveyskeskuksen määrärahaa lisätään  30.000 euroa;

    – liikuntakeskuksen määrärahaa vähennetään 65.000 euroa

    2. muuttaa käyttötalousosan määrärahaa seuraavasti:

    – kunnallisvero kertymää vähennetään 1.100.000 euroa;

    – yhteisövero kertymää vähennetään 500.000 euroa;

    – peruspalveluiden valtionosuutta lisätään 62.000 euroa;

    – verotuloihin perustuva valtionosuuden tasausta vähennetään 24.000 euroa;

    – verotulomenetysten kompensaatiovaltionosuutta vähennetään 87.000 euroa;

    – opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää valtionosuutta lisätään 222.748 euroa;

    – Pääomavuokratuloja vähennetään 338.614 euroa;

    – Ylläpitovuokratuloja vähennetään 223.808 euroa;

    – Liikuntapalveluiden tuloja vähennetään 114.000 euroa;

    3. kattaa talousarviomuutos lisäämällä lainanottoa vastaavasti.

    Henkilöstösuunnitelma vuodelle 2026

    Kaupunginhallitus päätti hyväksyä henkilöstöesitykset; yksi määräaikainen osa-aikainen virka ja kolme nimikemuutosta ja esittää valtuustolle, että se hyväksyy henkilöstösuunnitelman vuodelle 2026 osana talousarviota 2026.

    Vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman hyväksyminen

    Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman.

    Kuntien Hetapalveluiden osakemyynti Ylivieskan Toimitilat YTEK Oy:lle

    Kaupunginhallitus päätti myydä Ylivieskan Toimitilat YTEK Oy:lle yhden (1) osakkeen Kuntien Hetapalvelut Oy:stä 200 euron hinnalla.

    Lausunto Vasaman osayleiskaavan osa-aluetta 2 koskevaan valitukseen (1501/03.04.04.04.16/2025)

    Ylivieskan kaupunki lausui Pohjois-Pohjanmaan hallinto-oikeudelle Vasaman osayleiskaavan osa-aluetta 2 koskevaan valitukseen (1501/03.04.04.04.16/2025).

    Kaavoituskatsaus 2026 ja kaavoitusohjelma 2026-2029

    Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi ja lähettää edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi kaavoituskatsauksen vuodelle 2026 ja kaavoitusohjelman vuosille 2026-2029.

    Ylivieskan kaupungin HINKU-toimien raportointi ja päästöt

    Kaupunginhallitus katsoi tilannekatsauksen tietoonsa saatetuksi ja päättää saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

    Ylivieskan kaupungin liittyminen julkisen alan energiatehokkuussopimukseen (JETS)

    Kaupunginhallitus päätti, että Ylivieskan kaupunki liittyy Julkisen alan energiatehokkuussopimukseen 2026-2035. Ja ohjeistaa Ylivieskan vuokra-asunnot Oy:tä liittymään toimialansa energiatehokkuussopimukseen.

    Täyttöluvat yksilö- ja starttivalmentajan osa-aikaisen sijaisuus ja yritysasiantuntijan toimen määräaikaisuus

    Kaupunginhallitus myönsi osa-aikaisen, määräaikaisen yksilö- ja startti-valmentajan toimen täyttöluvan ajalle 1.1.-31.12.2026. Ja myönsi täyttöluvan yritysasiantuntijan toimen määräaikaisuuden jatkamiselle 30.6.2026 saakka.

    Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu keväällä 2026

    Kaupunginhallitus päätti:
    1. että kaupunginhallituksen kokoukset kevätkaudella 2026 pidetään selostusosassa esitetyn kokousaikataulun mukaisesti,
    2. merkitä tiedokseen kaupunginvaltuuston kokousaikataulun.

    Muistomerkki höyryveturin TV-1 n:0 943 hallintaoikeuden siirtyminen Ylivieskan kaupungille

    Kaupunginhallitus päätti ottaa vastaan höyryveturi TV-1 n:o 943 (Jumbo) hallinnan esitetyn dokumentaation perusteella.

    Pienlennokkikentän suunnittelun käynnistäminen lentokenttäalueelle

    Kaupunginhallitus päätti käynnistää pienlennokkikentän suunnittelun lentokenttäalueelle.

    Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Ylivieskan lentokentän kehittämisestä ja tuottavuuden parantamisesta

    Kaupunginhallitus merkitsi aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

    Tiina Junttilan ym. valtuustoaloite lentokentän kehittämisestä

    Kaupunginhallitus merkitsi aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

    Lisätietoja asiassa antaa:
    Marjaana Haapakoski
    vs. hallintojohtaja
    044 4294 611
    marjaana.haapakoski@ylivieska.fi

    Jaa sosiaalisessa mediassa:
    FacebookTwitterShare
    Takaisin
    Kategoriat
    Liikuntapalvelut Yleinen

    Yleisurheilija Peppi Mastokangas tähyää jo ensi kesän kilpakentille

    Ylivieskan kaupungin sponsorointituki tukena tavoitteellisessa urheilemisessa.

    Ylivieskan kaupunki on myöntänyt vuoden 2025 sponsorointitukea neljälle yksilöurheilijalle ja yhdelle joukkueelle. Nyt esittelyvuorossa on Ylivieskan Kuulan yleisurheilija Peppi Mastokangas.

    Peppi Mastokangas on 16-vuotias Ylivieskan Kuulan yleisurheilun kasvatti, joka on vuosien varrella edennyt nuorten sarjoissa kohti ikäluokkansa kärkeä. Nykyään hän asuu Jyväskylässä ja opiskelee lukiossa urheilulinjalla.

    Kaudella 2024 Peppi nappasi SM-pronssia 100 metrin juoksussa T15-sarjassa ja sijoittui Koululiikuntaliiton SM-kisoissa toiseksi kolmiloikassa ja kolmanneksi pituushypyssä. Näiden onnistumisten myötä hänet valittiin myös Ylivieskan Kuulan vuoden yleisurheilijaksi. Pitkän tähtäimen tavoite on kansainvälisillä kilpakentillä.

    – Vahvuuteni on, että minulla on luja tahto mennä kohti omia tavoitteitani. Tiedän, että minulla on myös mahdollisuus saavuttaa niitä. Kun on unelmia, se vie eteenpäin ja antaa halua jatkaa, Peppi kertoi viime vuoden kesällä tehdyssä haastattelussa.

    Sittemmin tahto on todella päässyt koetukselle. Viime hallikaudella Peppi pääsi vielä sairastelukierteen jälkeen kilpailemaan normaalisti, ja kesän alussa hän ehti osallistua KLL:n SM-kisoihin, joissa sijoittui neljänneksi sekä pituudessa että kolmiloikassa. Kesän kilpailukausi jäi kuitenkin lyhyeksi loukkaantumisten vuoksi.

    – Haaveet pyyhittiin nopeasti pois. Olihan se shokki aluksi, Peppi kertoo.

    Nyt hän osaa jo nähdä tilanteessa myös valoisat puolet.

    – Olisi voinut käydä pahemminkin, ja toipuminen on hyvässä vauhdissa. Kaverit ovat auttaneet paljon, enkä ole ainoa, jolle tämä on tapahtunut. Myös perhe ja valmentaja ovat olleet tukena, ja olemme etsineet yhdessä sellaisia asioita, joita voi tehdä toipumisen aikana.

    Edellisen kauden onnistumiset mahdollistivat pääsyn lukion urheilulinjalle, mikä on lisännyt motivaatiota entisestään. Peppi toteaa haluavansa panostaa sekä urheilemiseen että opiskeluun. Jyväskylässä asuu myös valmentaja Kari Mastokangas, mikä helpottaa yhteistä työskentelyä.

    Lukio on tarjonnut hyvät olosuhteet kuntoutua ja treenata opiskelun ohessa. Peppi kertoo aloittaneensa harjoittelun varman päälle.

    – Syyslomalla otin ensimmäiset juoksuaskeleet. Se antaa motivaatiota ensi kesää varten jo, kun on päässyt harjoittelemaan jo normaalimmin. Tulevan talven hallikauden kilpailut ovat vielä epävarmoja, mutta haluaisin tavoitella silti ennätystäni 60 metrillä.

    Peppi edustaa vielä Ylivieskan Kuulaa ja kuuluu seuran SM-ryhmään. Lisäksi hän on toiminut kesän urheilukoulujen sekä 10-14 vuotiaiden kilparyhmän vastuuvetäjänä.

    – Nautin yleisurheilukoulun vetämisestä, kun omista opeista ja tiedoista on apua ja näkee, miten valmennettavat kehittyvät.

    Tärkeänä taustatukena toimii koulun ja seuran lisäksi oma perhe. Molemmilla vanhemmilla on yleisurheilutaustaa, ja urheilu yhdistää koko perhettä.

    Tälle vuodelle Peppi sai Ylivieskan kaupungin sponsorointituen, mikä on merkittävä apu matkalla kohti uusia tavoitteita.

    – Tuella on iso merkitys. Se mahdollistaa kisamatkat ja leirityksen ja auttaa tulevaisuuteen valmistautumisessa.

    Peppi Mastokankaan saavutuksia:

    2025 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut: N17 100 m 5., pituus 4., kolmiloikka 4.
    2025 Tampere Junior Indoor Games N17 60 m 2.
    2025 SM-hallikisat N17 kolmiloikka 9.
    2024 Ylivieskan kuulan yleisurheilun vuoden urheilija
    2024 SM-pronssi 100m T15
    2024 pikajuoksukarnevaalien voitto T15 100m
    2024 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut: kolmiloikka 2., pituus 3., 100 m 5.
    2024 Tampere Junior Indoor Games hopeaa (T15 kolmiloikka)

    Peppi Mastokangas tavoittelee kansainvälisille kilpakentille

    Teksti ja kuvat: Hanna Perkkiö

    Vuoden 2025 sponsorointituen saajat:
    Painija Daniel Åkerlund, Vieskan Voima
    Hiihtäjä Anna-Kaisa Saari, Ylivieskan Kuula
    Vieska Futsal miesten edustusjoukkue
    Uimari Malla Hämäläinen, Vieskan Uimarit
    Yleisurheilija Peppi Mastokangas, Ylivieskan Kuula

    Mikä sponsorointituki?

    Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden, seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa. Sponsoroinnin lähtökohtana on yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan kaupungille.

    Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

    Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

    Huomioi, että sponsorointituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki!

    Sponsrointituen hakeminen

    1. Sponsorointitukihakulomake
    Kaikki sponsorointitukirahaa hakevat tahot (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) täyttävät Kunta-akkunassa olevan sähköisen hakulomakkeen (https://akkuna.fi/). Kaikkiin sarakkeisiin ei tarvitse vastausta. Muistathan täyttää yhteyshenkilön yhteystiedot oikein.

    2. Vapaamuotoinen perustelu
    Kaikki sponsorointitukirahaa hakevat tahot kirjoittavat (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) liitteeksi vapaamuotoisen hakemuksen. Ohjeellinen pituus 1 sivu (A4) ja toivottu tiedostomuoto on pdf.
    Hakemuksessa sponsorointitukirahan hakija avaa:

    • kuinka paljon hakija pyytää sponsorointitukirahaa
    • mitä hakija tarjoaa kunnalle vastineeksi
    • hakija voi avata muita yhteistyömahdollisuuksia.

    Lisäksi hakija saa mahdollisuuden avata sponsorointihakulomakkeen eri kohtia, mikäli kokee tämän tarpeelliseksi.

    Hakuaikataulu

    Vuoden 2026 sponsorointitukihaku koskee kesä- ja talvilajeja ja haku on auki 1.12.2025 – 15.1.2026. Erillistä syksyn hakua ei enää ole.

    Sponsointitukisumma yhteistyökumppanille on maksimissaan 1500e.

    Kaupungin sponsorointitukea voi hakea vaikka sitä on aikaisemmin saatu.

    Jaa sosiaalisessa mediassa:
    FacebookTwitterShare
    Takaisin
    Kategoriat
    Asuminen ja ympäristö Yleinen

    Vasaman tuulipuiston osayleiskaava (osa-alue 2/2)

    Vasaman tuulivoimapuiston osa-alueen 2 osayleiskaava hyväksytty

    Semecon Oy suunnittelee Ylivieskan kaupungin Vasaman alueelle enintään 16 tuulivoimalasta muodostuvaa tuulivoimapuistoa. Tuulivoimaloiden enimmäiskorkeus on 300 metriä ja yksikköteho 6–10 MW. Tuulivoimapuiston sähkönsiirto valtakunnanverkkoon on tarkoitus toteuttaa maakaapeleilla Uusnivalan sähköaseman kautta, uusia ilmajohtoja ei rakenneta.

    Tuulivoimahankkeessa toteutetaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava, joka laaditaan alueidenkäyttölain 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Hankkeen edellyttämä kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on toteutettu YVA-lain (252/2017) mukaisena yhteismenettelynä (YVAL 5 §), jolloin hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan kaavoituksen yhteydessä (AKL 9 §).

    Yhteysviranomainen antoi YVA-menettelystä perustellun päätelmän 29.9.2023 POPELY/3454/2021.

    Kaava-alue jaettiin kahteen osa-alueeseen kaavaprosessin ehdotusvaiheessa ja kaavoitusta vietiin vaiheistetusti eteenpäin. Osa-alueista ensimmäinen hyväksyttiin Ylivieskan kaupunginvaltuustossa 18.6.2024 § 30.

    Osa-alue 2 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 8.9.2025 § 60.

    Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle jätettiin valitus, jolla haetaan kaupunginvaltuuston päätöksen 8.9.2025 § 60 kumoamista Vasaman tuulivoimapuiston osa-alueen 2 osayleiskaavaa koskevassa asiassa.

                    Jaa sosiaalisessa mediassa:
                    FacebookTwitterShare
                    Kategoriat
                    Asuminen ja ympäristö Yleinen

                    Asemakaava ja asemakaavan muutos: Männistö, Olmala II

                    Asemakaava ja asemakaavan muutos hyväksytty (Männistö, Olmala II)

                    8. kaupunginosan asemakaavatonta aluetta sekä voimassa olevien asemakaavojen mukaisia puistoalueita koskeva asemakaava ja asemakaavan muutos.

                    Suunnittelualue rajoittuu idässä ja lännessä asemakaavan mukaisiin pientaloalueisiin, koillisessa Kalajokeen ja etelässä Savelantiehen.

                    Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kokouksessaan 6.10.2025 § 72.

                    Asemakaava ja asemakaavan muutos on lainvoimainen 18.11.2025.

                    Jaa sosiaalisessa mediassa:
                    FacebookTwitterShare
                    Kategoriat
                    Yleinen

                    Lykkyä Pohjois-Pohjanmaalle

                    Ylivieskan kulttuuripalvelut on mukana Lykkyä Pohjois-Pohjanmaalle hankkeessa, jossa rakennetaan yhdenvertaista ja saavutettavaa lastenkulttuuriverkostoa Pohjois-Pohjanmaan eteläosien alueella (Alavieska, Kalajoki, Kannus, Merijärvi, Oulainen, Sievi ja Ylivieska sekä Haapajärvi, Haapavesi, Kärsämäki, Nivala, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Pyhäntä ja Siikalatva).

                    Hanke lisää lastenkulttuurin saatavuutta ja tukee kulttuurikasvatustyötä alueella.

                    Hankkeen toteuttavat Lastenkulttuurikeskus Lykky ja Kulttuurikattila ry. 

                    Hankkeen hallinnoijana toimii Kaustisen kunta.

                    Hanke on saanut EU:n osarahoitteista tukea. 

                    Lue lisää: www.lastenkulttuurikeskuslykky.fi 

                    Jaa sosiaalisessa mediassa:
                    FacebookTwitterShare
                    Kategoriat
                    Yleinen

                    Tarkista ja päivitä yhteystietosi OmaPohteessa

                    Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue siirtyy vaiheittain uuden Esko-potilastietojärjestelmän käyttöön. Osassa aluetta järjestelmä on jo käytössä, mutta lähiviikkojen aikana yhä useamman kunnan asukkaat siirretään uuteen järjestelmään. Muutoksen yhteydessä voi siirtyä myös asukkaan vanhoja yhteystietoja.

                    Kun yhteystiedot ovat ajantasalla ja asukas on antanut OmaPohteessa luvan myös tekstiviestipalvelulle, asukas saa tekstiviestillä muistutuksen ajanvarauksista. Ilman puhelinnumeroa tai lupaa viestit eivät kulje.

                    Potilastietojärjestelmän muutos koskettaa koko hyvinvointialuetta, eli muutos on merkittävä. Asiakkaalle tuleva näkyy myös niin, että sosiaali- ja terveyspalveluissa asioidessa häneltä tullaan kysymään ehkä useastikin, ovatko tiedot ajan tasalla.

                    Asukkaiden oma tarkistus tarvitaan, sillä Pohde saa väestötietojärjestelmästä asukkaiden osoitteet, mutta ei puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta.

                    Näin tarkistat yhteystietosi OmaPohteen kautta

                    Yhteystiedot tarkistetaan OmaPohteen Verkkoajanvarauksessa.

                    Pääset OmaPohteeseen joko OmaPohde -mobiilisovelluksella tai Pohteen verkkosivujen kautta osoitteessa www.pohde.fi. Pohteen verkkosivujen oikeassa yläkulmassa on kohta ”Kirjaudu OmaPohteeseen”. Sinun täytyy tunnistautua OmaPohteeseen, jotta näet omat tietosi. Tunnistautua voit esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla tai varmennekortilla.

                    OmaPohteesta löydät kohdan ”Ajanvaraus”, jota klikkaamalla tulet sivulle, josta verkkoajanvaraus löytyy. Verkkoajanvarausta klikkaamalla tulet sivulle, josta pääset sisään palveluun. Omat tiedot löytyvät klikkaamalla sivun oikeassa ylälaidassa olevaa omaa nimeäsi.

                    Kun omat tiedot aukeavat näkymääsi, voit lisätä sivulle puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Puhelinnumero tulee syöttää ilman väliviivoja, kaikki numerot yhtenäisesti ilman välilyöntejä. Myös maatunnuksellinen +358-alkuinen numero käy, mutta se ei ole välttämätön. Anna lupa myös tekstiviestipalvelulle, jos kyseinen kohta on tyhjänä. Tämä on tärkeää, sillä Pohde tiedottaa asiakkaille esimerkiksi ajanvaraustietoja tai -herätteitä tekstiviestin välityksellä. Ilman puhelinnumeroa tai lupaa, viestit eivät kulje.

                    Yhteyshenkilö
                    Marja Ylilehto
                    Pohde tietohallinto
                    marja.ylilehto@pohde.fi

                    Jaa sosiaalisessa mediassa:
                    FacebookTwitterShare
                    Takaisin