Ylivieskan kaupunki hakee koulunkäynninohjaajia perusopetuksen kouluille lukuvuodelle 2025-2026. Työsuhde on ajalle 6.8.2025-30.5.2026. Määräaikaisuuden peruste on tarve koulun työpäivien ajalle ja keskeneräinen kouluverkko.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää koulunkäynninohjaajan tutkintoa, lähihoitajan tutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta. Työtehtäviin voi kuulua myös iltapäivätoiminnan ohjaamista, pienryhmien että yleisopetuksen oppilaiden ohjausta. Tehtävät ja työaika määritellään tarkemmin lukukauden alkaessa. Palvelusuhteen ehdot ja palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Koulunkäynninohjaajan palkanmaksu voidaan keskeyttää koululaisten loma-aikoina, mikäli työnantajalla ei ole osoittaa muuta työtä.
Katajan koulu: 23 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa. Lisäksi täytetään tarvittaessa yksi koulunkäynninohjaajan sijaisuus. Tehtävissä edelletyttää koulunkäynninohjaajan-, lähihoitaja koulutusta tai työkokemusta vastaavista tehtävistä. Tehtävät vaativat hyviä työyhteisötaitoa ja kokemusta erityislasten kanssa toimimisesta. Lisäksi eduksi katsotaan diabetesosaaminen sekä aikaisempi kokemus pienluokissa työskentelystä. Osaan tehtävistä kuuluu työskentely koululaisten iltapäivätoiminnassa noin klo 11-16.30. Tuntimäärät vaihtelevat noin 30h/vko-36h/vko.
Niemelän koulu: 1 määräaikainen koulunkäynninohjaaja, tehtävään kuuluu iltapäivätoiminnan ohjaus. Työaika 37,5h/vko.
Ojakylän koulu: 2 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa.
1. Henkilökohtainen koulunkäynninohjaaja näkövammaiselle oppilaalle. Työaika 32,08 h/vko. Eduksi luetaan osaaminen näkövammaisten lasten kanssa toimimiseen. Edellytämme yhteistyötaitoja sekä oma-aloitteisuutta työtehtävissä.
2. Koulunkäynninohjaaja, työaika 31 h/vko. Neljä päivää viikossa Ojakylän koulussa ja yksi päivä viikossa Päivärinnan koulussa. Edellytämme yhteistyötaitoja sekä oma-aloitteisuutta työtehtävissä.
Päivärinnan koulu: 3 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa. Kahdessa tehtävässä eduksi luetaan diabetesosaaminen. Työaika 32,5h/vko.
Rahkolan koulu: 2 määräaikainen koulunkäynninohjaaja (täytetään tarvittaessa). Työaika 30h/vko. Tehtävässä pitää pystyä työskentelemään pienluokissa erityisoppilaiden kanssa.
Rannan koulu: 6 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa, joista yksi on sijaisuus syyslukukauden ajaksi. Työaika välillä 30-38,25h/vko. Paikoissa edellytetään oma-aloitteisuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Kahteen määräaikaisista paikoista katsotaan eduksi diabetesosaaminen.
Raudaskosken koulu: 5 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa. Työaika välillä 30-38,25h/vko.
Vähäkankaan koulu: 1 määräaikainen koulunkäynninohjaaja. Tehtävään kuuluu iltapäivätoiminta. Työaika 27,50h/vko. Eduksi luetaan lähihoitajan tutkinto.
Taanilan koulu: 9 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa. Työaika 30h-38,25h/vko. Edellytämme yhteistyötaitoja sekä oma-aloitteisuutta työtehtävissä. Eduksi valinnassa katsotaan laaja-alainen koulutus, sekä aikaisempi työskentely eri-ikäisten ja erilaisten peruskoulun oppilaiden kanssa.
Kaisaniemen koulu: yhteensä 7 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa. Kolme tehtävistä sijoittuu Pinolan yksikköön, työaika 33 tuntia/viikko. Koulun puolelle neljä koulunkäynninohjaajaa, työaika 30h/viikko. Työ edellyttää vahvaa yhteistyökykyisyyttä ja itsenäistä työotetta.
Valitun on esitettävä ennen tehtävän vastaanottamista lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
Lähetä hakemuksesi sähköisesti Kuntarekryn kautta. Kelpoisuuden osoittavat todistukset esitetään mahdollisessa haastattelussa, niitä ei liitetä hakemukseen.
Ilmoitathan hakemuksella, minkä koulujen tehtäviä haet.
Hakuaika päättyy 14.5.2025 klo 12.00.
Yhteystiedot löytyvät Kuntarekryn sivuilta