Tällä viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa ja tänään torstaina lapsen oikeuksien päivää.
Vuoden teemana on #Saankuulua #Saatkuulua
Tärkeän päivän kunniaksi kirjoitus Ylivieskan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Mari Keskitalolta:
Hyvää lapsen oikeuksien päivää ja viikkoa!
Tänä vuonna lapsen oikeuksien teemana on tulla kuulluksi ja kuulua, olla osallinen. Teema kuljettaa meidät perustarpeiden äärelle pohtimaan lapsen, nuoren ja aikuisen välistä vuorovaikutusta sekä kohtaamisen merkitystä. Mitä pienempi lapsi, sitä intensiivisemmin hän tarvitsee aikuisen läsnäolon. Mitä epäsuotuisampi vuorovaikutuksen hetki ja käytös, sitä enemmän lapsi tai nuori janoaa aikuisen turvallisen struktuurin. Mitä hiljaisempaa huoneessa on, sitä suuremmin tulisi ponnistella keskusteluyhteyteen lapsen ja nuoren kanssa.
Perustarpeiden kivijalka. Maslowin tarvehierakia on, toki kriittisten silmälasien läpi tarkasteltuna, edelleen, yli kahdeksankymmenen vuoden jälkeen, aivan käyttökelpoinen kuvaelma siitä, mitkä ihmisen perustarpeet ovat. Tarvehierakia kuvaa fysiologisia, tur-vallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden, arvostuksen ja itsensä toteuttamisen tarpeita. Hierarkia -nimitys johtuu siitä, että juuri tuossa luetteloidussa järjestyksessä tarpeiden tulee Maslowin mukaan täyttyä. Itsensä toteuttaminen ei onnistu, jos fysiologiset tarpeet, esimerkiksi riittävä ravinto, eivät ole täyttyneet. On huomionarvoista, että ajassa, jolloin Maslow tarvehierakiansa julkisti, oli maailmansota. Kontekstina vaikutti epävakauden, epävarmuuden, turvattomuuden, köyhyyden ja yksinäisyydenkin aika. Löydämme tätä samaa tuskaa valitettavasti nykyisestäkin maailmanjärjestyksestä. Turvallisuus ei asu epävakaudessa, identiteetti vääristyy pelossa.
Lapsen oikeuksien teema viekin meidät turvallisuuden ja identiteetin rakentumisen äärelle. Lapsi ja nuori tarvitsee aina turvallisia ihmisiä ympärilleen. Aikuisia ja kavereita. Aina. Aina. Aina. Ihmisen identiteetti ei rakennu tyhjiössä. Siihen tarvitaan vuorovaikutusta ihmisten ja ympäristön kanssa. Lapsi skannaa ympäriltään herkeämättä omaa merkitystään kussakin ympäristössään. Näitä ympäristöjä voi lapsellakin olla jo monia: koti, varhaiskasvatuspaikka, mummula, kerho, koulu, joukkue. Yhteisöissä osallisuuden merkitys alkaa heräämään.
Osallisuus ei ole synonyymi osallistumiselle. Osallistuahan voi vaikka mihin, ilman, että siitä juurikaan jää mitään kerrottavaa jälkipolville. Osallisuus puolestaan tarkoittaa sitä, että tulee oikeasti nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Toivottavasti me kaikki olemme saaneet kokea tämän eron, koska osallisuuden kokemus on kertakaikkisen hieno.
Eri ikäkehitysvaiheissa lapsi ja nuori tiedostamattaan arvioi identiteettiään, joskus niin kovin kriittisestikin. Miten merkityksellistä onkaan aikuiselle olla tukemassa lasta ja nuorta kipuilun, hakemisen, rakentamisen sekä kasvamisen ikäkehitysvaiheissa. Kunpa yksikään ihmistaimi ei jäisi tässä kohtaa yksin. Yksinolo voi olla välillä hyväkin asia, yksinäisyys sen sijaan ei ole koskaan lapselle tai nuorelle hyvä asia. Ei vain ole.
Tarpeet tulla kuulluksi, nähdyksi, huomatuksi ja osalliseksi ovat syntyneet meissä jo ensiparkaisustamme alkaen. Jokainen ensiparkaisu on samalla merkki olemassaolosta. Jokainen lapsi ja nuori kantaa itsessään elämänkokoista merkityksellisyyttä, jota me aikuiset saamme olla heissä näkemässä, kuulemassa, kohtaamassa. Kohtaammehan siis, kohtaammehan.
Mari Keskitalo, Ylivieskan varhaiskasvatusjohtaja
