Kaupunginjohtajan kynästä: Pandemia muuttaa valtasuhteita – Luottamus ja vuoropuhelu kunnan ja kuntalaisten kesken avainasemassa

Meillä täällä Ylivieskassa eletään juuri tällä hetkellä koronaepidemian toista (tai oikeastaan vasta ensimmäistä aaltoa). Yksittäisten, perhepiirissä tapahtuneiden tartuntojen jälkeen noin viikossa paikkakunnalla on yhtäkkiä, laskentatavasta riippuen, 4-5 tartuntaketjua ja satoja ihmisiä karanteenissa. Aika paljon 15 000 asukkaan kaupungissa. Asia on myös koskettanut meitä työyhteisönä. Viimeisen viikon aikana olemme kokoontuneet useita kertoja laajennetulla johtoryhmällä ja peruspalvelukuntayhtymä Kallion pandemiaryhmän kanssa sekä osallistuneet Pohjois-Suomen aluehallintoviraston eri tilaisuuksiin. Koko maakuntamme on siirtynyt viikossa ensin kiihtymis- ja sitten leviämisvaiheeseen. Uusia rajoitustoimia on otettu käyttöön ja suojavarustetilauksia on tehty. Tiedottamistoimia hoidetaan päivittäin. Melkoinen viikko siis takana. Fiilis on, että kyllä me tästä yhdessä selvitään.

Erityisen kiitoksen jo tässä vaiheessa haluan sanoa meidän omalle paikallislehdelle Kalajokilaaksolle. Lehti on pienillä resursseilla hoitanut ammattimaisesti ja laadusta tinkimättä tiedottamista lähes 24/7. Kuntien tiedotteiden julkaisemisen lisäksi lehdessä on huomioitu olemassa olevaa kriisiä toimituksellisilla jutuilla ja pääkirjoituksessa otettu useasti kantaa ja herätelty asukkaita vastuulliseen toimintaan tässä tilanteessa.

Tässä vaiheessa, kun uusia rajoitustoimia on nyt muutamia päiviä harjoiteltu, olemme pitäneet etäkokoukset paikallisen yrittäjäyhdistyksen ja järjestöväen kanssa. Yrittäjäyhdistyksen kanssa olemme päättäneet terästää yhteistä viestintäämme; tuetaan paikallista asioimalla paikallisesti vaikeinakin aikoina. Kaupan ja palvelualojen yrittäjät ovat tehneet paljon sen eteen, että me kaikki voimme turvallisesti asioida, kunhan muistamme vastuumme ja noudatamme turvallisuus- ja hygieniaohjeita. Lahjakortin voi ostaa joululahjaksi ja asioida sitten myöhemmin, kun tilanne on parempi. Pidetään kuitenkin pyörät pyörimässä. Kunhan me kaikki noudatamme ohjeita nyt ja vältämme sosiaalisia kontakteja hetken aikaa, saamme tilanteen hallintaan ja pääsemme taas normaalimpaan elämään. Yhdistysten kanssa pohdimme heidän toimintaansa rajoitusten keskellä, mikä on tällä hetkellä mahdollista ja mitä on viisasta tehdä vasta myöhemmin. Mikäli emme kaikki sitoudu asian hoitamiseen, emme onnistu tässä yhteisessä tavoitteessamme.

On hyvä kysymys meidän yhteiskunnassamme, miten pandemia muuttaa valtasuhteita? Jotain johtopäätöksiä on mielestäni mahdollista tehdä nojautuen vaikkapa meidän Ylivieskan viime päivien tapahtumiin. Pandemian myötä huomaamme, että kolmannella sektorilla tulee olemaan entistä suurempi vaikutus ja rooli jo pandemian aikana ja sen jälkeen. Julkinen sektori ei yksin pysty pandemian hoidossakaan tekemään suuria, jos asukkaita ja yhteisöjä ei saa asiaan mukaan. On huomattavissa, että määräyksiä ja asiantuntijoidenkin näkemyksiä kyseenalaistetaan entistä enemmän ja kansalaisvaikuttamisella on painoarvoa. Julkisen sektorin on pysyttävä mukana tässä kehityksessä ja huolehdittava kuntalaisten mukaan ottamisesta päätöksentekoon. Osallistamiselle on löydettävä uusia keinoja ja väyliä.

Tieto on valtaa. Kunnat ja kaupungit ovat medioita ja tämä kenttä on otetta haltuun vielä paremmin. Uskon, että perinteisillekin medioille on oma tehtävänsä, mutta julkisilta toimijoilta vaaditaan ja tullaan vaatimaan dynaamista keskusteluyhteyttä ja vuoropuhelua. Vuoropuhelu on tarpeen myös arvokeskustelun käymiseksi. Asioiden taustat, puolesta ja vastaan perustelut sekä se, miksi tiettyyn päätökseen on päädytty, ovat yhä tärkeämpiä. Ne toimijat pärjäävät, jotka ovat tässä asiassa etujoukoissa mukana!

Juttu on julkaistu 4.12.2020 Kuntaliiton blogisarjassa Kuinka pandemia muuttaa meitä?

 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare