Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 11.12.2020

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio tiedottaa

Tänään Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella on vahvistettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Toinen tartunnoista todettiin Ylivieskassa ja toinen Sievissä. Sievin tapauksen alkuperä ei ole tiedossa, Ylivieskan tapaus liittyy aiemmin todettuun tartuntaketjuun. Eilen 10.12. iltapäivällä saimme ilmoituksen yhdestä uudesta tartunnasta. Sairastunut oli jo aiemmin määrätty altistuskaranteeniin. 

Ylivieskassa on todettu myös Kallion alueen ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolema. Kuollut henkilö asui palvelukodissa, oli iäkäs ja kuului riskiryhmään. 

Kasvomaskin käyttö ja hygieniaohjeiden noudattaminen suojaavat tartunnoilta

Tartuntojen jäljitystyössä on käynyt ilmi, että yksi alueellamme todettu tartunta on suurella todennäköisyydellä peräisin Kallion alueella toimivasta päivittäistavarakaupasta. Tartunnasta on yli kaksi viikkoa, eli se on tapahtunut ennen kuin alueellamme on otettu maskeja laajasti käyttöön. Kallion pandemiatyöryhmä muistuttaa, että maskien käytöllä, hyvällä käsihygienialla ja turvaetäisyyksillä viruksen leviämistä voi torjua tehokkaasti. 

Leviämisvaiheessa maskien käyttöä suositellaan aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa, sekä aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.   

Maskin käyttö:

Maskia tulee käyttää aina puhtain käsin. Desinfioi tai pese kätesi huolellisesti saippualla ennen maskin pukemista. Aseta maski paikoilleen, niin että muotoiltava osa tulee ylöspäin ja taitokset osoittavat alaspäin. Vedä maskin alareuna leuan alle. Painele maskin yläreuna tiiviiksi nenän päältä ja sivuilta. Katso kuvalliset ohjeet osoitteessa kalliopp.fi/koronainfo. 

  • Aseta ja poista kasvomaski huolellisesti, jottei viruksella mahdollisesti tahraantunut maski aiheuta tartuntariskiä. Käsittele maskia aina puhtailla käsillä. 
  • Maski pitää vaihtaa uuteen, jos sen poistaa tai jos se kostuu tai likaantuu. Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana todennäköisesti tarvitset. Mukaan varattavat maskit on paras kuljettaa puhtaassa suljettavassa muovipussissa. 
  • Niistämisen ajaksi maski tulee poistaa. Niistäessä käytetään kertakäyttöistä nenäliinaa, joka heitetään roskiin. 
  • Jos maski kostuu esimerkiksi aivastaessa tai yskiessä, se pitää vaihtaa puhtaaseen. Kädet pestään tai desinfioidaan ennen kuin kasvoille asetetaan puhdas maski. Käytettyä maskia ei käytetä uudelleen. 
  • Kertakäyttöinen maski laitetaan käytön jälkeen suoraan sekajäteastiaan. Jos sellaista ei ole käden ulottuvilla, maski kannattaa laittaa muovipussiin ja myöhemmin roskiin. 

Maskin käytön lisäksi muista pitää vähintään 1-2 metrin turvaetäisyyden muihin ihmisiin kun liikut julkisilla paikoilla, huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta ja välttää kasvojen, nenän ja suun koskettelemista. 

Jos sinulla on lieviäkään flunssaoireita, pysyttele kotona. Hankkiudu herkästi koronatestiin. 

Lisätietoja:  Päivi Peltokorpi, terveyspalvelujohtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin