Kategoriat
Yleinen

Kaupunki jatkaa etätyö- ja maskisuositustaan syyskuulle

Ylivieskan koronatilanne on hieman rauhoittunut parin viikon takaisesta tilanteesta. Katajan koulun 1. luokan karanteeni päättyi eilen ja oppilaat saavat palata takaisin lähiopetukseen tänään tiistaina. Viikonloppuna Simonpuiston päiväkodin alle 3-vuotiaiden Nuppu-ryhmästä osa on määrätty Kallion toimesta karanteeniin. Laajennettu johtoryhmä päätti kokouksessaan jatkaa tällä hetkellä voimassa olevia suosituksiaan aina syyskuun loppuun saakka. Viime viikolla kokoontunut alueellinen koronakoordinaatiotyöryhmä piti myös alueelliset suositukset ennallaan.

Ylivieskan kaupungilla on voimassa seuraavat suositukset 30.9. saakka:  

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

  • Maskisuositus koskee kaikkia yli 12-vuotiaita oppilaita eli 6. luokasta alkaen sekä koulujen henkilökuntaa. Yhdysluokkamuotoisissa 5.-6. luokissa maskisuositus koskee myös viidennen luokan oppilaita.
  • Maskisuositus on voimassa isompien koululaisten julkisessa koulumatkaliikenteessä.
  • Maskisuositus koskee myös Ylivieskan päiväkotien sekä ryhmäperhepäivähoitokotien henkilökuntaa sisätiloissa työskenneltäessä. Suosittelemme kaikkia varhaiskasvatuksen vanhempia käyttämään maskia tuonti- ja hakutilanteissa.
  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.

Etätyö- ja etäkokoussuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti
  • Suositaan mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöjä sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa.

Vaikka rauhoittumisen merkkejä Ylivieskan koronatilanteessa on nähtävillä, on meidän huomioitava myös lähialueen koronatilanne. Lievissäkin hengitystieoireissa on syytä hakeutua koronatesteihin. Sairaana pitää jäädä kotiin. Jos koronarokote on vielä saamatta, Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sivuilta voit tarkistaa ja varata sähköisesti oman rokotusaikasi. Rokotusaikoja annetaan myös 12–16-vuotiaille.  Lue lisää: www.kalliopp.fi/koronarokotukset

Jos tautitilanne heikkenee entisestään, voidaan kuntakohtaisesti tehdä päätöksiä ja tiukennuksia nopeallakin aikataululla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare