Kategoriat
Sosiaali ja terveys Yleinen

Pohteen alkuvuoden laskut viivästyvät: laskut
lähetetään asiakkaille vaiheittain

Asiakastiedote
1.2.2023

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Pohde
vastaa Pohjois-Pohjanmaan julkisista sosiaali-, terveys ja pelastuspalveluista. Aiemmin
palveluja ovat järjestäneet alueen kunnat ja kuntayhtymät. Myös Oulun yliopistollisen
sairaalan (OYS) palvelut ovat osa Pohdetta.
Asiakaslaskutus siirtyy Pohteelle vaiheittain, yksi alue kerrallaan. Tämän vuoksi asiakkaiden
laskut voivat viivästyä. Jos siis lasku ei saavu normaaliin tapaan alkuvuoden käynneistä tai
palveluista, asiasta ei tarvitse huolestua.
Osa tammikuunkin laskuista pystytään toimittamaan vasta maaliskuun puolella. On siis hyvä
varautua siihen, että laskuja voi tulla loppuvuoden ajan normaalia tiheämpään. Laskuja ei
kuitenkaan tule maksuun yhdellä kertaa useamman kuukauden ajalta.

Helpointa on tilata e-lasku

Laskujen maksaminen on helpointa solmimalla e-laskusopimus omassa verkkopankissa tai
valtuuttaa pankki maksamaan laskut puolestasi. Laskun voi edelleen saada myös paperilaskuna.

Ohje sähköisen laskun tilaamiseen

Ohje sähköisen laskun tilaamiseen
1) Voit tilata Pohteen e-laskun omaan verkkopankkiisi. Tilaus tehdään omassa
verkkopankissa omalla henkilötunnuksella. Aiempia laskuja tai muita tietoja ei tarvita.
Pohteen nimellä löytyy kaksi laskutusaihetta siten, että OYS:n laskut tilataan omana elaskunaan. Anna tarvittaessa tilauksen yhteydessä Pohteen y-tunnus, joka on 3221326-2.
2) Uuden suoramaksuvaltuutuksen voit tehdä ottamalla yhteyttä oman pankkisi
asiakaspalveluun. Tällöin pankki maksaa automaattisesti Pohteen laskun tililtäsi ja saat
siitä erikseen ilmoituksen.
3) Laskun voi tilata sähköisenä OmaPostiin tai digipostipalvelu Kivraan, joista käsin voi
hoitaa myös laskun maksamisen.

Paperilaskun voit maksaa omassa verkkopankissasi tai maksupalvelun kautta

Pohteen laskut lähetetään edelleen paperisena kotiosoitteeseen, mikäli niitä ei ole tilattu
sähköiseen palveluun. Paperilaskut maksetaan normaalisti oman pankin kautta.
Pohteen paperilaskuja ei voi enää maksaa maksukorteilla tai käteisellä missään
toimipisteessä. Poikkeuksen tekee OYS, missä on edelleen mahdollista maksaa OYSin
paperilaskuja maksukorteilla. Käteismaksumahdollisuutta ei ole.

Lisätietoja: pohde.fi/asiakaslaskutus oys.fi/asiakaslaskutus

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare