Työllisyyden edistämistä kuntakokeilulla

Työllisyyden kuntakokeilu
Työllisyyden kuntakokeilut ovat alkaneet 1.3.2021 ja kokeilut jatkuvat aina vuoden 2024 loppuun saakka, jolloin työllisyyspalveluiden järjestäminen siirtyy kokonaisuudessaan valtiolta kuntien vastuulle. Kuntakokeilussa työnhakijoiden työllistymistä vahvistetaan yhdistämällä valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja työllisyyden edistämiseksi. Valtakunnallisesti kokeilualueita on 22 ja mukana olevia kuntia 118. Meidän Jokilaaksojen työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvat viisi kuntaa; Ylivieska, Kalajoki, Oulainen, Alavieska ja Merijärvi.
Ketkä ovat kuntakokeilun asiakkaita?
Kuntakokeilun asiakkaita ovat kuntakokeiluun kuuluvien kuntien työnhakija-asiakkaat, jotka saavat Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea, kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä kaikki vieraskieliset työnhakija-asiakkaat. Kuntakokeilun asiakkaat asioivat työllisyyteen liittyvissä asioissa kuntakokeilun kanssa TE-toimiston sijaan. Asiakkaalla on edelleen käytössään sähköinen Oma Asiointi palvelu ja valtakunnalliset palvelunumerot. Siirto kokeiluun on tapahtunut automaattisesti.
Mistä meidät tavoittaa?
Ylivieskan kuntakokeilun toimitilat sijaitsevat Origossa, Vierimaantie 3:ssa. Olemme avoinna joka arkipäivä klo 9-15. Lounastauon ajan klo 11.30 -12.30 ovet ovat suljettuina.
Kuntakokeilun tiimiin kuuluvat kahdeksan TE-asiantuntijaa, kaksi sosiaaliohjaajaa, yksi psykiatrinen sairaanhoitaja sekä Kohtaa!-hankkeen henkilöstö. Lisäksi toimitiloissamme käy säännöllisesti Raudaskylän kristillisen opiston työllisyyspalvelut, Jedun koulutusasiantuntija sekä Sytykkeen Kaari-hanke.
Ylivieskan toimipaikka palvelee myös Alavieskan asiakkaita ja tuotamme Alavieskaan lähipalvelua aina keskiviikkoisin klo 9-15 osoitteessa Pappilantie 1.
Ylivieska, nuorten tiimi, alle 30-vuotiaat työnhakijat:
Maria Korpi
TE-asiantuntija
Alkupalvelut, uudet asiakkaat ja ohjaamotyöskentely.
0295 056 351
maria.korpi@te-toimisto.fi
Liisa Jylhä
TE-asiantuntija
Osaamisen kehittäminen
029 5056 551
liisa.jylha@te-toimisto.fi
Jukka Koivisto
TE-asiantuntija
Tuetun työllistämisen palvelut
040 768 5957
jukka.koivisto@ylivieska.fi
Ylivieska, alkupalvelut ja osaamisen kehittäminen yli 30-vuotiaat:
Marika Hakalahti
TE-asiantuntija
Alkupalvelut, osaamisen kehittäminen
040-6157 968
marika.hakalahti@ylivieska.fi
Päivi Iivonen
TE-asiantuntija
Osaamisen kehittäminen
0295056709
paivi.iivonen@te-toimisto.fi
Ylivieska, tuetun työllistämisen palvelut, yli 30-vuotiaat
Tiina Vilhu
TE-asiantuntija
TYP, kaiken ikäiset
0295 056 763
tiina.vilhu@te-toimisto.fi
Eeva – Maija Pehkonen, sosiaaliohjaaja
Sosiaaliohjaajat
040-6355 459
eeva-maija.pehkonen@pohde.fi
Maarit Silver
psykiatrinen sairaanhoitaja
Terveydenhuollon palvelut
040-6355 460
maarit.silver@pohde.fi
Mervi Mäkihonka
kuntakokeilupäällikkö
044-4294 205
mervi.makihonka@ylivieska.fi
Palkkatuki, starttiraha
Sofia Sääskilahti
TE-asiantuntija
Kotouttaminen, koko kuntakokeilun alue
040-6125 744
sofia.saaskilahti@ylivieska.fi
Alavieska
Sofia Sääskilahti
TE-asiantuntija
Alavieska kaikki asiakkaat, iästä riippumatta pois lukien TYP (Tiina Vilhu)
040-6125 744
sofia.saaskilahti@ylivieska.fi
Lähettäessäsi henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja sähköpostitse, pyydä ensin tietosuojaturvattu sähköpostiyhteys. Työllisyyden kuntakokeilu lähettää sinulle tietosuojaturvatun sähköpostin, johon vastaamalla voit lähettää henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja.