Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 8.12.2020

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella koronavirustartunnat ovat edelleen kasvussa. Eilen maanantaina alueellamme todettiin yhteensä 7 uutta tartuntaa, joista 1 Sievissä, 1 Nivalassa ja 5 Ylivieskassa. Tapaukset liittyvät olemassa oleviin tartuntaketjuihin. 

Ratapuiston palvelukodin asukkaista ja työntekijöistä valmistuneet koronatestit ovat olleet negatiivisia. Muutamaa vastausta odotetaan vielä.

Altistuskaranteenissa on alueellamme tällä hetkellä n. 250 ihmistä. Tilanne on hieman parempi kuin viime viikolla, sillä suuria joukkoaltistumisia ei ole viime päivinä todettu. 

Ilmaantuvuusluvut 23.11.–6.12. 

Kallion alueella ilmaantuvuusluvut 23.11.–6.12. ovat huomattavan korkeat. Ylivieskan ilmaantuvuusluku oli 209,5, Sievin 183,6, Alavieskan 119,3 ja Nivalan 93,8. Luvut kertovat, että Ylivieskassa on koronavirustartuntoja suhteessa enemmän kuin Oulussa. Oulun ilmaantuvuusluku samalla ajanjaksolla oli 195,3. 

Jokainen alueemme asukas voi osaltaan auttaa koronavirustartuntojen ehkäisemisessä. On tärkeää, että kaikki hengitystieoireiset välttävät lähikontakteja ja pysyttelevät kotona. Töihin, kouluun, harrastuksiin tai ostoksille ei tule lähteä jos on lieviäkään flunssaoireita.  

Hyvä käsihygienia, turvaetäisyydet ja maskin käyttö ovat yksinkertaisia keinoja torjua virustartuntoja.  

Alueellamme on voimassa leviämisvaiheen suositukset, jotka voit tarkistaa täältä: https://oyskorona.fi/ 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus

Kallio tiedottaa alueen koronatilanteesta

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 7.12.2020 

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella koronaviruksen ilmaantuvuus on jälleen noussut. Viimeisen kahden viikon ajalta ilmaantuvuusluku on 156. Ilmaantuvuusluku tarkoittaa todettuja tartuntoja sataatuhatta ihmistä kohti. Luku kertoo, että Kallion alueella ilmaantuvuus on korkeampi kuin Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin, sillä koko Pohjois-Pohjanmaan vastaava tartuntaluku oli eilen 140. Valtakunnallinen ilmaantuvuusluku on 104,2 (THL).  

Tänään maanantaina koronavirustartuntoja on todettu Kallion alueella kolme. Selvitystyö tartuntoihin liittyen on käynnissä.  

Viime viikolla Kallion alueella todettiin 24 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja on kaikissa Kallion alueen kunnissa.  

Kallion alueella suurin osa tartunnoista on todettu nuorilla ja työikäisillä. Muutamia tapauksia on todettu yli 60-vuotiailla. Lapsia tautiin on sairastunut erittäin vähän. Potilaiden kunto on ollut pääsääntöisesti hyvä. Toistaiseksi kukaan ei ole tarvinnut sairaalahoitoa. 

Ylivieskassa Ratapuiston palvelukodissa todettiin 5.–6.12. kaksi koronavirustartuntaa, toinen työntekijällä ja toinen asukkaalla. Altistuneet asukkaat ja henkilöstö on asetettu karanteeniin. Kaikki Ratapuiston asukkaat ja työntekijät testataan koronavirustartunnan varalta. Toistaiseksi Ratapuistoon liittyen ei ole todettu uusia tartuntoja.  

Jotta epidemian leviäminen saadaan kuriin, on erittäin tärkeää että kaikki Kallion alueen asukkaat noudattavat hygieniaohjeita. Jos sinulla on vilustumisoireita, pysyttele kotona, vältä lähikontakteja ja hakeudu herkästi koronatestiin. Oireiden perusteella ei voi päätellä, onko kyseessä flunssa vai koronavirustartunta, sillä oireet ovat tyypillisesti samankaltaiset.  

Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Pese kädet aina kun tulet kotiin, ja kaupassa käynnin jälkeen vielä uudestaan, kun olet purkanut ostokset. Julkisilla paikoilla liikkuessasi käytä käsidesiä, suojaa kasvosi maskilla ja pidä turvavälit.  

Lisätietoja:

Päivi Peltokorpi, terveyspalvelujohtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Työ ja yrittäminen Yleinen

Pidetään pyörät pyörimässä – turvallisesti!

Tänään 4.12. vietetään Osta työtä Suomeen -päivää. Kun valitset kotimaisen tuotteen tai palvelun, tuet samalla suomalaisia työpaikkoja. Tämä ajatus pätee hyvin myös paikallisella tasolla.

Ylivieskassakin monelle yritykselle joulukaupalla on iso merkitys. Samalla kuitenkin koko maakunnassa eletään koronatilanteen leviämisvaihetta. Se on jokaisen nyt otettava huomioon liikkeissä asioidessaan.

– Me kaikki voimme omalta osaltamme kantaa vastuuta ja tukea samalla paikallisia yrityksiä. Olennaista on, että asiointi tapahtuu turvallisesti, kaupunginjohtaja Maria Sorvisto sanoo.

Monissa ylivieskalaisyrityksissä voi asioida verkon tai puhelimen välityksellä. Osa tarjoaa mahdollisuutta saada tavarat kotiin toimitettuina tai valmiiksi kerättyinä.

Paikan päällä tehtävät ostokset voi ajoittaa vähemmän ruuhkaisiin hetkiin. Maskien, turvavälien ja käsihygienian avulla jokainen meistä voi vähentää tartunnan riskiä.

Myös kauppiaat kannustavat turvalliseen asiointiin. Mallia antaa vaikkapa K-Rauta Rautapohja:

– Kehotamme asiakkaita jo ulko-ovella asioimaan maski päässä. Kehotus on voimassa toistaiseksi. Jos maski on unohtunut, tarjoamme sellaisen. Olemme saaneet tästä linjauksesta pelkästään hyvää palautetta, toimitusjohtaja Tero Nissilä kertoo.

Nissilä muistuttaa, että kun asiakkaat käyttävät maskia, se auttaa myös yrityksen henkilökuntaa pysymään terveenä. Näin pyörät pysyvät pyörimässä.

– Omat työntekijämme käyttävät maskeja koko ajan, myös keskinäisissä tapaamisissaan. Sillä pyrimme varmistamaan, että kauppa voidaan pitää auki ja asiakkaita voidaan palvella.

Nissilän viesti onkin, että jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että alueen koronatilanne saataisiin mahdollisimman nopeasti takaisin perustasolle.

– Kaadetaan tämä korona yhdessä!

Kirjoittaja Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ylivieskan kaupungin 1.12. päivitetyt toimenpiteet koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi

Alueellinen koordinaatiotyöryhmä linjasi sunnuntaina 29.11. tiukennuksista alueellisen koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi.

Ylivieskan kaupungin laajennettu johtoryhmä on päivittänyt omaa ohjeistustaan Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston 1.12. päätöksen mukaiseksi.

  • Ylivieskan kaupunki sulkee hallinnassaan ja määräysvallassaan olevat julkiset tilat.
  • Uimahalli ja kaikki kaupungin omistuksessa olevat sisäliikuntatilat (ml. jäähalli ja koulujen tilat) suljetaan harrastus- ja yksityiskäytöltä 18.12.2020 saakka.
  • Kaikki Ylivieskan kaupungin toimesta harjoitettu ryhmäliikuntatoiminta keskeytetään 18.12.2020 saakka (ml. Ylivieskan seudun kansalaisopiston ryhmät Ylivieskassa).
  • Kirjasto pysyy auki rajoitustoimenpitein. Kirjastossa käynti rajataan 15 minuutin asioimiseksi. Kaikki kirjastossa järjestettävät tapahtumat perutaan. Omatoimilehtisali on suljettuna 18.12. saakka.
  • Kulttuurikeskus Akustiikka, nuorisotalo Sputnik ja teatteri Artteri suljetaan harrastus- ja yksityiskäytöltä 18.12.2020 saakka.
  • Ylivieskan Seudun Musiikkiopiston toimintaa ei keskeytetä, opiston toimesta ohjeistetaan erillisistä rajoitustoimista.
  • Ylivieskan Kehityspalvelut YTEKin sekä Ohjaamon tilat pysyvät auki.
  • Työllisyyspalveluiden toiminta jatkuu ennallaan.
  • Lukiossa siirrytään etäopetukseen 1.12. alkaen. Tarkemmista järjestelyistä lukio tiedottaa opiskelijoilleen ja heidän vanhemmilleen Wilman kautta.
  • Esi- ja perusopetuksessa (0.-9. lk) ei siirrytä tässä vaiheessa etäopetukseen. Etäopetukseen voidaan siirtyä vain siinä tapauksessa, jos paikallinen tartuntatautiviranomainen tai AVI niin päättää.
  • Maskisuositus on voimassa Jokirannan koululla 7.–9.-luokilla. Oppilaille jaetaan maskeja kaupungin toimesta.
  • Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 21.9.2020 antamaa ohjetta. Määräys on voimassa ajalla 2.12. – 18.12.2020.

AVIn päätöksen voit lukea täältä.

Ylivieskan kaupunki sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittelevat vahvasti maskien käyttöä alueellaan.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös koskien yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 21.9.2020 antamaa ohjetta (liite 1).

Määräys on voimassa ajalla 2.12. – 18.12.2020. Tämä päätös korvaa aiemman Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 20.11.2020 antaman päätöksen (PSAVI/8974/2020).

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Alueellinen koordinaatiotyöryhmä ohjeisti 29.11. alueen kuntia koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä on sunnuntaina 29.11. antanut alueen kunnille suosituksensa koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Ryhmä linjasi lauantaina 28.11. pidetyssä kokouksessaan epidemian siirtyneen Pohjois-Pohjanmaalla leviämisvaiheeseen. Suositukset astuvat voimaan välittömästi ja ovat voimassa 18.12. asti.

1.12. Suosituksia päivitetty * ja ** merkinnöillä koordinaatiotyöryhmän 30.11. tekemien tarkennusten mukaisesti.

Laajennettu johtoryhmä kokoontuu huomenna maanantaina 30.11. ja tiedottaa Ylivieskan kaupunkia koskevista toimenpiteistä saman päivän aikana.

Suositukset viranomaisille

Yleisötilaisuudet

  • Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä

Julkiset tilat

  • Suljetaan kuntien päätöksillä kaikki yleisölle avoimet kuntien hallinnoimat julkiset tilat, mutta kuitenkin turvataan oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin.

Suositukset väestölle, toiminnan harjoittajille sekä opetuksen järjestäjille

Maskisuositukset (koskee yli 15-vuotiaita)

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa*
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen **
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.

Ryhmäharrastustoiminta

  • 18 vuotta täyttäneiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Mahdollisuuksien mukaan harrastustoimintaa toteutetaan etämuotoisena.
  • Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta alle 12-vuotiaiden osalta voi harkinnan mukaan jatkua. 12-17 vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan jatkamisen suhteen tulee käyttää erityistä harkintaa. Jos harrastustoimintaa ei keskeytetä, tulee huomioida sosiaali- ja terveysministeriön ohje siitä, että osallistujien sekä lasten saattajien tulee voida välttää lähikontakti toisiinsa.

Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan jatkumisen osalta kunnat tekevät lopulliset päätökset.

Julkiset tilat

  • Toiminnanharjoittajia pyydetään keskeyttämään hallinnassaan ja määräysvallassaan olevien julkisten tilojen käyttö.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ryhtyvät omassa toiminnassaan tehostettuihin suojaustoimenpiteisiin, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
  • Toimenpiteissä noudatetaan THL ohjeistusta.

Opetuksen järjestäminen (Ylivieskan kaupunki tiedottaa opetuksen järjestelyistä maanantaina 30.11.)

  • Lukiot, ammatilliset oppilaitokset, vapaan sivistystyön oppilaitokset (yli 15-vuotiaiden osalta), ammattikorkeakoulut, ja yliopistot siirtyvät etäopetukseen. Suositus koskee sekä julkisia että yksityisiä toimijoita. Suositus ei koske välttämätöntä lähiopetusta.

Etätyösuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

Etäkokouskäytännöt

  • Siirrytään mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöihin sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa

Ravitsemusliikkeet

  • Toimitaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti

Suositukset noudattavat 24.11.2020 STM ohjeistusta.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Alueellinen koordinaatioryhmä: Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui ylimääräiseen kokoukseen lauantaina 28.11. alueen heikentyvän epidemiatilanteen vuoksi.

Koronatartuntojen määrä alueella on lisääntynyt merkittävästi edeltävän viikon aikana. Ryhmä totesi, että Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen.

Koordinaatioryhmä valmistelee alueelle laajamittaisia leviämisvaiheen suosituksia STM:n ohjeistuksen mukaisesti. Suosituksista tiedotetaan tiistaina 1.12.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 28.11.2020

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella on todettu tänään 28.11.2020 kuusi uutta tartuntaa. Uudet tartunnat on todettu ihmisillä, jotka on jo aiempien altistusten perusteella asetettu altistuskaranteeniin.    

Uusia joukkoaltistumisia on todettu alueellamme salibandyssä, joogassa, kuorossa, jumpassa, jalkapallossa ja futsalissa. Joukkoaltistumisiin liittyvät henkilöt on tavoitettu henkilökohtaisesti ja heidät on asetettu karanteeniin. Karanteenissa ja eristyksessä olevien määrä Kallion alueella on tällä hetkellä noin 350.    

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion pandemiatyöryhmä kehottaa välttämään ryhmissä tapahtuvaa harrastamista koronaviruksen leviämisen estämiseksi.  

Kallion kunnista Sievi nousi tänään THL:n koronakartalle. Koronakartalle nousevat kunnat joissa todettuja tapauksia on 5 tai enemmän. 

Hygieniaohjeiden ja voimassa olevien suositusten huolellinen noudattaminen on nyt erityisen tärkeää, jotta viruksen leviäminen alueellamme voidaan pysäyttää. Jos olet flunssainen, hakeudu herkästi koronatestiin. Töihin, kouluun, päivähoitoon tai harrastuksiin ei flunssaoireisena tule mennä.  

Maskisuositus on voimassa koko Kalliona alueella. Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä kun asioit julkisissa tiloissa, esimerkiksi kaupassa. 

Sosiaaliset kontaktit kannattaa rajata minimiin.  

Lisätietoja:

Päivi Peltokorpi, terveyspalvelujohtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, p. 044 419 5002. 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kansalaisopisto Koronavirus Yleinen

Tärkeä tiedote

Koronavirustilanne pahenee – Ylivieska rajoittaa palvelujaan 28.11. alkaen.
Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittavat, että Kallion alueella ihmisten välisiä sosiaalisia kontakteja rajoitetaan 6.12.2020 saakka. Tästä syystä Ylivieskan kaupunki ryhtyy seuraaviin toimenpiteisiin lauantaista 28.11. alkaen:

YLIVIESKASSA kaikki kaupungin toimesta harjoitettu ryhmäliikuntatoiminta keskeytetään 6.12.2020 saakka ml. Ylivieskan seudun kansalaisopiston ryhmät Ylivieskassa ja teatteri Artterin yleisötilaisuudet perutaan 6.12.2020 saakka. Myös harrastetoiminta keskeytetään 6.12. saakka. Tämä koskee myös Vuokravaraston, Jedun ja Artterin tiloissa toimivia kansalaisopiston liikunnallisia ryhmiä.

Ylivieskan kaupunki sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittelevat vahvasti maskien käyttöä alueellaan.

SIEVISSÄ liikuntasalit (Monitoimihalli, Kiiskilän ja Korhosen liikuntasalit) on suljettu 27.11.-6.12.2020.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Koronavirustilanne pahenee – Ylivieska rajoittaa palvelujaan 28.11. alkaen

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittavat, että Kallion alueella ihmisten välisiä sosiaalisia kontakteja rajoitetaan 6.12.2020 saakka. Tästä syystä Ylivieskan kaupunki ryhtyy seuraaviin toimenpiteisiin lauantaista 28.11. alkaen:

  • Uimahalli ja kaikki kaupungin omistuksessa olevat sisäliikuntatilat (ml. jäähalli ja koulujen tilat) suljetaan harrastuskäytöltä 6.12.2020 saakka. Mahdollisesti sulkuajankohdalle sovitut kilpaurheilutapahtumat voidaan järjestää ilman yleisöä turvaohjeet huomioiden.
  • Kaikki Ylivieskan kaupungin toimesta harjoitettu ryhmäliikuntatoiminta keskeytetään 6.12.2020 saakka (ml. Ylivieskan seudun kansalaisopiston ryhmät Ylivieskassa).
  • Kirjasto pysyy auki rajoitustoimenpitein. Kirjastossa käynti rajataan 15 minuutin asioimiseksi. Kaikki kirjastossa järjestettävät tapahtumat perutaan. Omatoimilehtisali on suljettuna 6.12. saakka.
  • Kulttuurikeskus Akustiikan, nuorisotalo Sputnikin ja teatteri Artterin yleisötilaisuudet perutaan 6.12.2020 saakka. Myös harrastetoiminta keskeytetään 6.12. saakka.
  • Ylivieskan Seudun Musiikkiopiston toimintaa ei keskeytetä, opiston toimesta ohjeistetaan erillisistä rajoitustoimista.
  • Ylivieskan Kehityspalvelut YTEKin sekä Ohjaamon tilat pysyvät auki.
  • Lukioissa maskisuositus on voimassa sekä opiskelijoilla että opettajilla. Ylivieskan kaupunki hankkii koulutuksenjärjestäjänä maskit opiskelijoille.

Ylivieskan kaupunki sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittelevat vahvasti maskien käyttöä alueellaan. Lisäksi sosiaaliset kanssakäymiset pienissäkin ryhmissä suositellaan peruttavaksi alkavan viikonlopun aikana.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin